Kiikalan asuntoauto-onnettomuus - mulla tekee ihan kipeää ajatella sitä. Liian monta

yksityiskohtaa täsmää meidänkin perheeseemme:



Oma ikäni on sama, lasteni sukupuolet ja iät ovat samat, mitä nyt tytär syntyi loppuvuodesta -00. Vanhempani olivat suunnilleen samanikäisiä +-2v isovanhempien kanssa.



Mietin sitä, miten perheenisä voi selvitä tuosta menetyksestä? Entä perheenäidin sisko, joka asuu ulkomailla ja menetti samalla kertaa vanhempansa ja ainoan sisarensa lapsineen?



Miten paljon voi ihminen kestää? Mistä yksin jäänyt isä löytää voimat jatkaa elämäänsä yksin, muistot mukanaan? Mitä ikäiseni nainen lapsineen ehti tajuta ennen kuolemaansa? Ehtivätkö he pelätä, vai tapahtuiko kaikki armollisen nopeasti?



Miksi tuollaista tapahtuu? Sairauskohtaus, en voi muuten käsittää.



Silti peittelimme lapsemme erityisen hellästi vuoteeseen tänäkin iltana. Halasimme toisiamme ja kerroimme rakastavamme. Tänään tässä, huomenna ehkä jo poissa.



Olkaamme kiitollisia juuri tästä hetkestä. jolloin rakkaamme ovat luonamme ja kaikki on hyvin. Mekin olemme menettäneet yhden lapsistamme ja vaivoin siitä selvinneet, mutta toivon ja rukoilen totisesti voimia yksinjääneelle isälle, jotta hän jaksaisi elää tämän painajaisen läpi.