Lue keskustelun säännöt.
Masentuneen hallitseva suhtautuminen ystävään
10.06.2016 |
Tai en osannut otsikkoa muotoilla muutenkaan.
Minulla on ystävä, joka sairastaa masennusta. Ilmeisesti keskivaikeaa tai kroonistunutta. Se on varmaan hirveää, mutta olen ystävänä ymmälläni itsekin.
Jos valitan sellaisista tavallisista aiheista, joista ihmiset valittavat, kuten vaikkapa rahahuolista tai työssä on sattunut jotain ikävää (työni todella hektistä ja stressaavaa pienellä palkalla), hän sanoo, että "kuule, olispa mulla edes työtä tai voi että olisin kiitollinen, jos pystyisin töissä käymään" tai että "ottaisin vaikka mitkä rahahuolet mielummin kuin tämän sairauden".
Hän itse taas aika usein valittaa ihan pienistä asioista kuten täydestä bussista, liian kylmästä tai lämpimästä päivästä tai liian raskaasta kauppakassista.
Minulla on tunne, että kaikki menee hänen ehdoillaan. Olen kuuntelijan, myötäilijän osassa ja tavallaan yleisönä. Minulla ei ole ikäänkuin muuta tehtävää.
En mitenkään voi ottaa tätä puheeksi, koska hän on hyvin herkkä ja loukkaantuu kovasti ja masentuu lisää.
Mutta miten jaksaa sitä, ettei oikein mitään voi puhua, siis tavallisista asioista, vaan täytyy kokoajan muistaa se, että hänellä on asiat huonoiten.
Onko jollain vastaavia kokemuksia ja miten olette toimineet ja jaksaneet ylipäätään?
Kommentit (3)
Hän ei ole ollut varsinaisesti koskaan missään sängynpohjalla makuukunnossa, vaan enemmän on ollut vaikeuksia hallita elämää ja yleistä jaksamisen puutetta, muttei mitään lamautuneisuutta. Hän jaksaa itseään kiinnostavia asioita ihan hyvin. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa olla aika tavallista, että peilataan omaa tilannetta toisen tilanteeseen.
Lapseton, jos ystävän lapsi kiukuttelee: "Olisipa mulla lapsi!"
Työtön, kun ystävän bussi töihin myöhästyy: "Olisipa mulla töitä!"
Sinkku, kun ystävän puoliso on ärsyttävä: "Olisipa mulla kumppani!"
Masentuneen kanssa on varmasti ajoittain hankalaa olla ystävä. Silloin varmaan (tuntuu), että kaikki pyörii ystävän olotilassa. Mutta onhan toi silti ystävältäsi aika ikävää käytöstä, jos hän ei kuitenkaan ole niin masentunut että makaisi sängynpohjalla niin luulisi, että elämään mahtuisi edes hetkellisesti jotain muuta kuin omat ongelmat. Olet kuitenkin ensisijaisesti ystävä et terapeutti. Itse ottaisin varovaisesti puheeksi ystävän kanssa.