Seurustelin 7 vuotta. Erosin nyt 28-vuotiaana ja tunnen itseni niiiiin yksinäiseksi!

meilläpäin vasta nyt ihmiset alkavat katsella tosissaan kumppaneita. Minä vaan olen ollut hieman nopeampi ja kärsinyt yksinäisyydestä lasteni kanssa, kun kaverit bilettää. Mutta ei ihmisillä ole samoja kokemuksia ja elämäntilanteita iän mukaan. Mullakin tarttuu ystäviä mukaan elämäntilanteen mukaan. Ikähaarukalla +-5 vuotta.



t: äitix2 vm-80

Minä tapasin mieheni vasta 30-vuotiaana, ja ihan hyvin se löytyi. Kumppanin etsijöitähän on joka paikassa: baareissa, lavoilla, harrastuksissa, netissä, lehdissä, telkkarissa, työpaikoilla, jne. Liiku ihmisten ilmoilla, niin sitä samanhenkistä sinkkuseuraa löytyy kaveriksi kyllä.

lähes sama homma täällä..oltiin yli seitsemän v yhdessä ja pikku muksu..erottiin.. olen kyllä ihan hyvillä mielin, mutta välillä tuntuu, että tuolla ulkona on vaan yhdenillan metsästäjiä... tosin olen vielä ihan positiivisin mielin ja kahden puuhastellaan muksun kanssa... ikää himpunverran vähemmän kuin apllä. ja juhannus heilaa en muuten aio etsiä=) tsemppiä ja jaksuja aplle!!!

Siis jotka joko riutuu suhteessa, kun se on muka parempi kuitenkin kuin olla yksin. Tai jotka hyppää liki suoraan uuteen suhteeseen ehtimättä lainkaan itsenäistyä välissä.



Joten älä ap nyt heti lyöttäydy jonkin uuden ukon seuraan, vaan tutustu välillä siihen, mitä sinä olet aivan itse.

2 lasta.



ihan ok mielin ja kiva kun lapset on tehty ja et ne on just tolle miehelle :)

nyt vaan uutta elämää rakentamaan sit, kieltämättä hassuta tuntuu, kun viimeksi oli vapaa jotain 19 veenä :)

mä näen arvokkaaksi sen, että päivittää vähän omaa elämäänsä ja sen arvoja. Miettii ihan tosissaan, mitä haluaa elämältä ja miksi se edellinen suhde ei vastannutkaan odotuksia, jos se nyt on sitä, mitä elämältä ehdottomasti toivoo.

eli aivan oikein olet elänyt. Heti ensimäisen poikaystävän kans kihloihin ja lapsia, että näyttäis aikuiselta ja pääsis leikkiin kotielämää. Eroatte muutaman vuoden päästä. Onneksi mies hoitaa lasta joka toinen viikonloppu, että pääsee äkkiä katsomaan uusia miehiä.

Noh, ei sitä enää 30 vuotiaana kovin priimatavaraa ole tarjolla, mutta kyllä siellä joku eronnut on, joka pelkää yksinoloa kuten sinäkin.



Isket jonkun ja äkkiä kamppeet kasaan sen kans, ettet vaikuta epäonnistuneelta ja kas, uusi elämä on koittanut. Ihkua ja heti rakkauslapsi tämänkin kanssa.



Niin olet sitten päässyt tähän nykyajan systeemiin eli 30 vuotiaana sinä elät elämää, missä on lapsia entisille ja nykyisille ja lapset seilaa monen kodin väliä. Niin ja huomaat, että ei tää nykyinekään mies niin ihana ollut, mutta erota ei uskalla, ettei jäis taas yksin.



Siinä sitten kärvistelette.



Ps. olisko kannattanut elämässä tehdä muutakin kuin lukea reginoita ja haaveilla prinssi uljaasta, joka tulee pelastamaan valkealla ratsullaan.

Eihän ap tainnut mainita, että heillä edes on lapsia!





Ap, koita kaivaa tilanteesta esiin positiiviset puolet. Nauti yksinolosta! Aluksi se tuntuu ankealta, ja ahdistavaltakin, mutta siihen tottuu melko pian (jos haluaa, eikä keskity surkutteluun) ja lopulta siitä nauttii :)