Etä-äiti ja lapsen tapaaminen.

Erosin parisen vuotta sitten todella vaikeasta liitosta. Mies kohteli minua huonosti henkisesti, toimi kuten lapsuudenkodissaan.... Tein paljon kotitöitä yksin ja sairastuin mm vaikean lapsuuteni ym ongelmien vuoksi vaikeaan masennukseen. Mustaa jaksoa kesti monta vuotta.

Liittomme oli huono n 6-7 vuotta. Mies muuttui koko ajan vihaisemmaksi ja häiriintyneemmäksi. Hänellä todettiin mm I-tyypin diabetes, jonka hoitoa laiminlöi rankasti. Hän pieksi ja kuristi koiraamme usein lasten nähden. Koira pelkäsi miestä niin paljon, että pissi alleen kuin vain näki tämän.

En uskaltanut lähteä, koska olin niin velvollisuudentuntoinen. Mies ei mm osannut käydä kaupassa tai tehdä ruokaa.

Lopulta läksin, vuokra-asuntoon ja tyhjin käsin. Koetin ensin rakentaa oman elämäni tyhjästä ja sitten vähitellen ruveta rakentamaan kaikkea muuta. Mies jäi omakotitaloomme ja etsi heti jostain netin keskustelupalstalta naisen, joka tuli jo parin päivän päästä heille. Kun mies sai tietää, että olen saanut asunnon, sai kohtauksen ja rääkkäsi koko perhettä monta viikkoa. Lisäksi maalasi kaikki ne seinät, joihin olin valinnut maalin.

Minut potkaistiin lopulta pellolle, mies jättäytyi sairauslomalle, että sai kiusata koko muuttopäivän. Lapset oireilivat todella voimakkaasti, ovat olleet minun äitini kanssa tekemisissä paljon jo pienestä saakka. Koetin saada heille apua, mutta mies torppasi kaiken. Mm pojan opettaja soitti minulle, ettei isä salli esim koulupsykologin apua.

Minut on eristetty kaiken ulkopuolelle ja mies meni pikavauhtia naimisiin. Kostaa ja kiusaa kaikin tavoin. Poika on manipuloitu ja sekoitettu täysin. Poika on tavannut minua n 5 kertaa näiden vuosien aikana vaikka meillä on puoli kilometriä välimatkaa. Poika on pahassa murkkuiässä. Tytär on alle 12 ja isä antaa tavata häntä muutamia tunteja kuukaudessa. Jos koetamme sopia jotain kolmestaan vaikka mummon kanssa jotain, isä lopulta peruu. Äitienpäivänä minulla oli 5 tunnin tapaaminen ja isä oli nipistämässä siitäkin 2 tuntia.

Oikeusaputoimistossa olen asioinut, myös lastensuojelun kanssa. Lastenvalvoja kohauttelee olkiaan. Minulle sanottiin alussa (kaksi sossua) "mikä tässä on ongelma? lapsilla on katto päänsä päällä ja ruokaa pöydässä"!

Tein äitienpäivästä ja selvästä erkaannuttamisesta nyt lastensuojeluilmoituksen. Lisäksi isä ei kesälläkään suostu kuin noin muutaman tunnin lisäämiseen.

Viranomaisten silmissä heidän elämänsä on täydellistä ja hyvin. Minä elän yksin ja masennukseni sekä alakuloni vuoksi alakynnessä ja viranomaisissa ei kuuntelijoita löydy.

Tytär ikävöi selvästi minua valtavasti ja on muuttunut jo sellaiseksi "aina kiltiksi suorittajaksi". Kotona äitiä mustamaalataan ja käsketään inhoamaan ja olemaan yhteyttä pitämättä. Iltaisin puhelimet otetaan pois.

Ja mainittakoon, en ole muuten sekaisin tai mikään puskanarkkari. Minulla on kaksi AMK -tutkintoa ja olen tehnyt eläessäni paljon töitä ja opiskellut muutakin. Minulla on kaunis koti ja ystäviä.

Kamala hätä ja huoli on lapsistani, jotka tuhoutuvat joka hetki enemmän.

Kiitos asiallisia vastauksia. En jaksaisi pilkantekoa.