Miksi jotkut ovat itsekkäitä ja toiset avuliaita muita kohtaan? Kumpi on lähempänä ihmisen perusluonnetta?

Ei kai ihmisellä mitään perusluonnetta ole, vaan kukin on omanlaisensa luonne, sekä perimänsä että kasvu- ja elinympäristönsä takia. 

Töihin ottaisin sen joka on paras työntekijä tehtävään, eikä päätökseen vaikuta tuollaiset luonteenpiirteet elleivät ole ihan älyttömän äärimmäisiä, esim. niin itsekäs ettei pysty yhteistyöhön toisten kanssa ollenkaan.

Hyvä kysymys. Ajattelen ihmisen olevan perusluonteeltaan itsekäs, mutta sellaisen ihmisen olevan avulias, joka on jalostanut elämän ajatusta eteenpäin ja ymmärtänyt, että yksin täällä ei pärjää kuitenkaan. Palkkaisin avuliaan. 

Just kuulin jostain tutkimuksesta, jossa ihmisiltä lamautettiin aivoista se osa, joka säätelee itsehillintää ja kaikista niistä koehenkilöistä tuli tosi avuliaita, tiimityöskentely sujui, yms.

Luin myös jonkun tiedeartikkelin, että ihminen on pohjimmiltaan ystävällinen/antelias/tiimityöskentelijä, koska emme pärjää yksin, niin parhaiten menestyvät ne, jotka osaavat kokea empatiaa. Tämä näkyi tutkimuksen mukaan jo pikkulapsissa (1-2v.), enemmän pidettään niistä, jotka osoittivat empatiaa. Nykypäivänä on tosin mahdollista itsekkäiden menestyä, mutta ihminen on kehittynyt vuosituhansia empaattiseksi.

On myös ihmisiä jotka ovat "avuliaita" toisia kohtaan, mutta se on pelkkää feikkiä ja tarkoituksena on ostaa jonkun toisen ihmisen suosio itseä kohtaan.

t. tällaiseen törmännyt

Olen yleensä ystävällinen ja avulias, mutta toisaalta koen sen johtuvan siitä, että toivon heidänkin olevan sitä minulle ja saavani ehkä joskus jotain takaisin.

Haluaisin elää sellaisessa maailmassa missä olisi mahdollisimman vähän itsekkyyttä.

Avuliaisuus on mukavaa kun toinen arvostaa sitä ja on kiitollinen. En tarvitse vastapalveluksia, mutta en kyllä oikein tykkää kiittämättömyydestäkään.

Loppuu se avuliaisuus ja kiltteys sellaisia ihmisiä kohtaan jotka eivät arvosta sitä ja ovat itsekkäitä.