Marja, 34: Romahdin saatuani kirjoitukseneston nettipalstalle

Marjan, 34, päivä on hiljainen.
Hän keittää kahvia pienen yksiönsä keittokomerossa ja puhelee Elmeri-kissalle. Kissa on hänelle tärkeäksi voimavaraksi muodostunut ystävä. Masennuksen takia Marjalla ei ole juurikaan ystäviä, eikä hän kykene ylläpitämään pysyviä ystävyyssuhteita.

- Muutamia ystäviä on, jotka ymmärtävät tilanteeni eivätkä vaadi sellaista yhteydenpitoa, jota en jaksa, Marja kertoo. Hänen ystävyyssuhteensa ovat katkeilleet muun muassa siihen, ettei hän jaksa tavata ystäviään tai olla aloitteellinen ystävyyssuhteissaan. Nettiyhteys on muodostunut tärkeäksi tavaksi tavata uusia ihmisiä ja kommunikoida heidän kanssaan. Marja kertoo, että pysyvimmät ystävyyssuhteet ovat syntyneet netissä - ja jatkuvat edelleen.

Marja vaikuttaa keväisenä aamuna pirteältä ja toimeliaalta. Hän puhelee hymyillen ja silittelee Elmeri-kissaa. On ollut toisenlaisiakin aamuja. Sellaisia, joina Marja ei ole päässyt nousemaan sängystä lainkaan, tai se tapahtui vasta myöhään illalla. Kaupassa käyminen muodostui ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi, eikä Marja jaksanut hoitaa esimerkiksi papereitaan tai avata laskuja.
- Saatoin herätä yhdeksältä illalla, käyttää kuusi tuntia tietokoneen nettipalstoilla pyörien ja mennä takaisin nukkumaan.
Marjalle nettipalstat tarjosivat apua ja tukea vaikeina hetkinä, kun hän ei ollut valmis esiintymään omalla nimellään tai edes keskustelemaan netissä tapaamiensa ystävien kanssa. Tammikuussa 2015 jokin kuitenkin muuttui. Marja sai vuoden mittaisen kirjoitukseneston palstalle, jossa hän oli kirjoittanut jo vuosia ajatuksiaan jakaen.
- Se romahdutti minut. Olin saanut tärkeää tukea ja apua palstalta. Kysyessäni syytä, miksi minut estettiin, ei nettipalstalta sitä suostuttu kertomaan. En ollut tehnyt mitään väärää, mutta sivusto ei suostunut poistamaan estoa.

Marja ei enää noussut tietokoneelle illaksi. Hän makasi sängyssään, hereillä ollessaan kuunteli musiikkia ja mietti, miten elämä ajautui tähän. Hän oli 33-vuotias, työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen vuoksi, täysin yksin ja vailla mitään tekemistä. Terapia oli kerran viikossa, mutta sinne Marja ei kyennyt menemään. Viiden kilometrin matka julkisilla oli aiemmin uuvuttanut hänet siten, ettei hän kyennyt nousemaan viikkoon. Toisinaan Marja mietti, olisiko tilanteeseen helppoa ulospääsyä ja miten sellaisen voisi toteuttaa.

- Lopulta, syksyllä, otin yhteyttä kirkon diakoniatyöntekijään. Olin epätoivoinen, itsemurhan partaalla, enkä tajua miten sain sen tehdyksi. Diakoniatyö sai minut jaloilleni, vaikken olekaan uskossa.
Marja alkoi tavata diakoniatyöntekijäänsä viikottain. Työntekijä kävi hänen kotonaan ja auttoi kaikissa asioissa, mihin Marja ikinä tarvitsi apua. Nyt elämä näyttää valoisammalta.
- Päivisin puuhailen kaikkea pientä. Katson televisio-ohjelmia, piirrän ja askartelen. Vietän aikaa netissä - sain kirjoitusoikeuteni takaisin tammikuussa 2016 ja olen taas entiselläni.

Elmeri-kissakin on tyytyväinen. Se on sentään jaksanut omistajansa mukana vuodesta 2004, eikä loppua tälle ystävyydelle näy.
http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-2728301174392.html