Lue keskustelun säännöt.
Ajatuksia läskidenialismista erään palstalaisen innoittamana
29.04.2016 |
Olen ihmetellyt, että onko tämä paljon puhuttu läskidenialismi todella valtavan merkittävä yhteiskunnallinen ilmiö. Kyllähän hoikkuutta edelleen pidetään sievänä, ja terveelinen ruoka ja liikunta kiinnostavat suurempia ihmisjoukkoja kuin koskaan. Suomalaisten lihavuuskehityskin on vihdoin pysähtynyt, kun se on ollut kasvu-uralla ties kuinka kauan.
On toki totta, että joissain naistenlehdissä välillä näkyy juttuja itsetunnosta, vartalon hyväksymisestä sellaisenaan, pukeutumisvinkkejä tuhdimmille naisille ym. Itse kuitenkin olen sitä mieltä, että mikäli tavoitteena on aidosti ylipaino-ongelman taltuttaminen eikä pelkkä suunsoitto, on itsensä hyväksymisen ja vartalonsa rakastamisen opettaminen hedelmällisempää. On mukavampaa ja motivoivampaa ravita vartaloaan terveellisellä ruoalla, kun tykkää itsestään. On kivempi käydä jumpassa, kun huomaa jo pian kauniin uumansa piirtyvän esiin (vaikka ei hoikan mittapuulla olisikaan kapeauumainen). On mukava palkita itsensä pienistä onnistumisista vaikkapa uusilla huiveilla ja käsilaukuilla, kun näkee peilissä itsensä sädehtivän niiden kanssa.
Laihdutus ja painonhallinta ovat pitkiä, sinnikkyyttä vaativia prosesseja. Harva jaksaa pitkäjänteisesti panostaa itsensä hoitamiseen, jos näkee itsensä mätisäkkinä, joka on verhottava mustaan kaapuun ja jonka on turha edes käydä siinä konkurssissa kampaajalla tai meikata. Tuollainen synkistely ja itseinho ovat ehkä sopivia mielenterveysongelmaisille ja teineille, mutta eivät niinkään aikuisten, tasapainoisten ihmisten juttu.
Kannatan siis ylipainon terveysongelmista puhumista. Erityisesti hormonaaliset ongelmat vaikuttavat tulevan joillekin vähän yllätyksenä, yleensä kun on keskitytty sydän- ja verisuonitauteihin ym. Mutta synkkyydessä piehtarointia en kannata, enkä ymmärrä, miten se olisi keneltäkään pois, jos joku tykkää ulkomuodostaan, oli millainen tahansa.
Kommentit (6)
Minäkään en jaksa uskoa, että "läskidenialismi" (= ylipainon ihannointi ja normalisointi) olisivat kenenkään liikakilojen takana. Harva lihavakaan varmaan ajattelee, etteikö näyttäisi normaalipainoisena vähän paremmalta ja olisi terveempi, mutta ei se tarkoita, että olisi pakko vartaloaan inhota, vaikka ei omaa ihannettaan vastaisikaan. Kyllä niihin liikakiloihin vaikuttavat muut syyt, kuin se, että ihminen ajattelisi olevansa ulkoisesti kauneimmillaan lihavana. Erittäin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista montako vuotta on kun eka kerran kuulin tämän jutun? "Jos mailmassa ei olisi miehiä niin olisi vain lihavia onnellisia naisia". Rohkenen epäillä kun naisten keskinäinen kateus on aika voimakasta.
Turhaa lätinää. Läskit barrikadeille, myrkyttäkää laiheliinien ruoat niin loppuu ongelmat :)
Jos maailmassa ei olisi miehiä, kenenkään naisen ei tarvitsisi syödä suruunsa tai uhrata omaa aikaansa ja mielenterveyttään miesten miellyttämiseen.
He hoitaisivat puutarhaa, ulkoilisivat ja nauttisivat luonnon kauneudesta, jota ahneet miehet eivät olisi saastuttaneet muovijätteillään ja tehtaidensa saastalla.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en jaksa uskoa, että "läskidenialismi" (= ylipainon ihannointi ja normalisointi) olisivat kenenkään liikakilojen takana. Harva lihavakaan varmaan ajattelee, etteikö näyttäisi normaalipainoisena vähän paremmalta ja olisi terveempi, mutta ei se tarkoita, että olisi pakko vartaloaan inhota, vaikka ei omaa ihannettaan vastaisikaan. Kyllä niihin liikakiloihin vaikuttavat muut syyt, kuin se, että ihminen ajattelisi olevansa ulkoisesti kauneimmillaan lihavana. Erittäin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
Lihavuus on sekä ihanaa että normaalia. Itse olen ulkoisesti kauneimmillani lihavana ja erittäin terve. Lihavuutta pidän myös ulkonäköihanteena naisille.
N30/157 kg
Tuli hiljaista