Surkeaakin surkeammat oharit/pakit
Help. Sain vihdon eilen aikaiseksi lähettää yhdelle mukavalle miehelle treffikutsun. Ollaan tavattu pari viikkoa sitten ja meillä oli tosi ihanaa yhdessä. Kiva ilta, pussailua, mutta ei seksiä ( vaikka mies olis ehkä halunnut, mutta oli herrasmies).
Tilanne jäi siihen, että mies sanoi, että tee sinä päätös jatkosta (onko sitä vai ei) ja ota yhteyttä. Mulla oli silloin hieman hankala tilanne, koska tein päätöstä lähdenkö töihin toiselle paikkakunnalle vai en ja en välttämättä halunnut sitoutua.
Mulle on tosi iso juttu ylipäätään lähettää jollekin pyyntö tapaamiselle, en tiedä miks, mutta näin vaan on. Ja yleensä oon ollut tilanteessa, jossa mies on aina ollut se aktiivinen osapuoli.
No nyt sitt päätin parin viikon ankaran vatuloinnin jälkeen olla se reipas ja aktiivinen ja lähetät miehelle pyynnön tulla treffeille. Sain heti pari tekstarin takas, jossa sovittiin sopivaa aikaa. Viestit oli tosi kannustavia.
Tuli sitt se treffi päivä, viestiteltiin muutaman kerran illan aikatauluista. Sitt kun piti sopia se lopullinen paikka ja aika, mies lähettiin viestin, että tänään ei sovi. Palaillaan asiaan huomenna.
Tuli huominen. Viestiteltiin aamupäivällä, että sovitaan asia mun työvuoron jälkeen. Ei kuulunut mitään, kunnes tuli viesti, että hän ei pääse, koska menee aamuvuoroon alkuviikoksi!! Whaat? La ilta ei käy, jos menee maanantaina töihin?
Mä tulkitsen nää ohareiksi. Mä en kiinnostanut.
Osaako joku avata, mikä,tässä,on logiikkana?
En usko, että sillä on uutta, vaikka se tähän hyvin sopisi. Joku muu juttu, mutta mikä?.
Kommentit (5)
Ei tuossa mitään sen kummempaa kuin että mies ei kehdannut sanoa suoraan, ettei ole kiinnostunut. Minusta aika tyhmää, ettei aikuinen mies saa sanottua tuollaista. Lapsellista käytöstä mieheltä jäädä ylläpitämään keskustelua treffeistä, joille hänen ei ole aikomustakaan tulla. Tuo jälkimmäinen selitys (työvuoro maanataina, joihin pitää valmistua lauantaina...) oli niin selkeä viesti, ettei kiinnosta nähdä enää, mutta hän ei saanut ilmaistua asiaa aikuismaisesti.
Hyvä vaan, että pääsit tyypistä eroon. Itse olisin tuossa tilanteessa nähnyt kyllä punaista... Tuollaisiin naurettaviin selityksiin ei muuten kannata vastata mitään. Vastaamattomuus antaa toiselle osapuolelle vähän miettimisen aihetta.
Tai sitten tekee eroa edellisestä tai alkaa vasta kiintyä siihen toiseen ja hän on etusijalla. Jos "palasi vanhaan" kun sinusta ei kuulunut aiemmin ja sekin on vain tapailusuhde ollut toistaiseksi. Oman kokemukseni mukaan joktapauksessa toinenkin nainen on kuvioissa nyt, mutta millä tavalla, sitä en osaa varmuudella veikata.
Itse kiusallani jatkaisin treffeille kysymistä. Siinähän kärsii, jos ei voi suoraan sanoa.
Varmaan tavannut jonkun muun, mutta ei kehtaa sanoa. Sitä en kyllä ymmärrä, että mikset voinut deittailla muuton takia. Eihän parit treffit ole mitään sitoutumista.