Jääkö lapsi jostakin kehitysvaiheesta paitsi jos ei ole parasta kaveria

Kyllä sillä voi olla vaikutusta elämään, yksinäisyys voi vaikuttaa itseluottamukseen paljonkin. Olisiko mahdollista auttaa lasta löytämään ystäviä, vaikka sitten matkan päästä?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sillä voi olla vaikutusta elämään, yksinäisyys voi vaikuttaa itseluottamukseen paljonkin. Olisiko mahdollista auttaa lasta löytämään ystäviä, vaikka sitten matkan päästä?

On hällä kauempana koulukavereita mutta ei sitä parasta ystävää ole vielä tullut.

Onko lapsi minkö ikäinen?

Mulla on ollut parhaita kavereita/ystäviä, mutta en ole ikinä ollut kenenkään paras kaveri/ystävä. Itkin sitä jo lapsena, ja teininä oli tosi raastavaa miettiä, että mikä mussa on vikana. Kavereita ja ystäviä on kyllä ollut, mutta en ikinä ollut kenellekään se tärkein, mikä olisi teinitytölle yleensä aika olennaista (ainakin meidän porukoissa siltä vaikutti). En myöskään seurustellut kuin parikymppisenä ekan kerran. Oli siinä itsetunto-ongelmaa ja masennusta ja läheisriippuvuutta sitten.

Nyt 23-vuotiaana en ole enää ajatellut asiaa kun olen kihloissa, on hyvä ja tykätty olo. Mutta silloin penskana kyllä se teki kipeää, monta vuotta. Eskarilainen taisin olla kun ekaa kertaa muistan itkeneeni, etten ole kenenkään paras kaveri.

66688 kirjoitti:

Mulla on ollut parhaita kavereita/ystäviä, mutta en ole ikinä ollut kenenkään paras kaveri/ystävä. Itkin sitä jo lapsena, ja teininä oli tosi raastavaa miettiä, että mikä mussa on vikana. Kavereita ja ystäviä on kyllä ollut, mutta en ikinä ollut kenellekään se tärkein, mikä olisi teinitytölle yleensä aika olennaista (ainakin meidän porukoissa siltä vaikutti). En myöskään seurustellut kuin parikymppisenä ekan kerran. Oli siinä itsetunto-ongelmaa ja masennusta ja läheisriippuvuutta sitten.

Nyt 23-vuotiaana en ole enää ajatellut asiaa kun olen kihloissa, on hyvä ja tykätty olo. Mutta silloin penskana kyllä se teki kipeää, monta vuotta. Eskarilainen taisin olla kun ekaa kertaa muistan itkeneeni, etten ole kenenkään paras kaveri.

Juuri tämä. Typy on nyt toisel luokal. Voiko tähän asiaan äitinä mitenkään vaikuttaa muuta kuin koittaa tukea lasta kaverisuhteissa? Maalla asuessa kauempana muista se nyt on vähän haastavaakin. Ikävä asia joka on vaivannut.

Me asutaan myös maalla ja lapset tyttö 6v ja poika 8v. Kylällä on yksi perhe, jossa lapset tyttö 8v ja poika 9 v. Yhdessä leikkivät kaikki ja lisäksi on harrastus-, kerho- ja koulukaverit, mutta ei vielä bestiksiä kummallakaan. En ole osannut edes murehtia asiaa. Aika pieniä vielä ovat. Uskoisin että parhaat kaverit löytyvät vielä, mutta ei kai vielä alaluokilla ole tärkeääkään? Tärkeämpää on, että leikit sujuu nyt porukassa ja sukupuolia erottelematta ja oppivat tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Näin minä ajattelen. Koululaisella on yksi parempi kaveri koulussa, mutta ovat tekemisissä vain koulussa.

Et kertonut minkä verran teidän lapsilla on ikäeroa, mutta jos ikäero on pieni, pari vuotta esim, niin kannustaisin lapsia leikkimään yhdessä ja isompia ottamaan pienemmän porukkaan mukaan. :)

Tärkeintä on että on joku jossain. Miksi tapaamisten pitäs olla päivittäisiä. Jos hän löytäisi kaverin kauempaa, voisivat kylästellä kerran viikossa tai kuukaudessa, vaikkapa yökyläillä. Nykyään on kännykät joiden avulla yhteydenpito sujuu.