Kuinka helposti karies tarttuu vauvaan?
Meillä on puolivuotias vauva, joka innokkaasti tutkii maailmaa suullaan. Usein hän taputtelee ja tutkailee käsillään myös meidän vanhempien kasvoja, ja vaikka kuinka yrittää välttää, niin siinä vauvalle jutellessa voi pieni sormi käväistä huulilla tai jopa osua hampaisiin. Sitten sekuntia myöhemmin sormet ovatkin taas jo omassa suussa.
Pienellä on kaksi alahammasta puskenut pintaan muutama viikko sitten. Pidämme huolta siitä, ettei vauvan lusikka käy vanhempien suussa, emme suukottele vauvaa suulle, ja säännöllinen hampaidenpesukin aamuin illoin aloitettiin heti hampaiden puhjettua.
Nyt kuitenkin stressaan siitä, että olemmeko kuitenkin jo vahingossa tartuttaneet karieksen, aina tulee kuitenkin vauvalle leperreltyä lähietäisyydeltä, ja pienet kädet ovat niin kovin kiinnostuneet ja ehtiväiset, ettei aina ehdi väistää..
Kommentit (9)
Tuon huolellisempi ei voi olla. Tuskin tarttuu.
Semmoista se on. Meilläkin pyrittiin välttelemään kaikin tavoin ja ainakin 3 lapselle neljästä on tullut reikiä. Eli silti tartunta saatu. Nuorimmalla, joka on 5v. ei vielä ole ollut yhtään reikää. Edellisellä taas reiät tulivat ahtaisiin hammasväleihin. Yksi paikattu ja nyt kun poskihampaita lähtee, siellä on reikä. Et ole ainut vanhempi, jonka lapselle tarttuu karies välttelystä huolimatta, ja toivoa on, ettei se kuitenkaan tartu. Pese kuitenkin lapsesi hampaat, vaikka hän ei haluaisi pitkälle kouluikään. Meillä suositellaan 10-vuotiaaksi asti. Riippuu niin hampaistakin, tuleeko sitten reikiä. Meillä juuri ne ahtaat hammasvälit reikiintyi tytöllä.
Jos syljessä on kariesbakteeria, niin noinhan se voi tarttua. Pitää olla tarkempi, tiedostaa vaara ja ehkäistä sitä. Omista hampaista kannattaa pitää erityisen hyvää huolta, pesut ja xylitoli, että bakteerikanta on mahdollisimman matala.
Eipä tuon huolellisempi voi olla. Yleensä vaatii useamman kerran kunnes karies tarttuu. Ja mikä kiitollisinta karieksessa, niin omilla elämäntavoilla ja hygieniatottumuksilla voi vaikuttaa siihen tuleeko koskaan reikiä. Eli huolellinen hammaspesu 2x päivä (noin pienellä vain sipaisu fluori hammastahnaa 1x/pv), xylitolia aterioiden jälkeen (esim. herrahakkaraista voi murustella ihan pieniksi palasiksi/muruiksi ja antaa lapselle). Säännöllinen ateriarytmi ja tarpeeksi pitkö väli aterioiden välillä että sylki ehtii vaikuttaa ja remineralisoida hampaan kiilteen. Hampaat kestää noin 4-6 happohyökkäystä (ateriaa, kertaa kun laitetaan suuhun jotain muuta kuin vettä) per päivä ja siksi varsinkin kun pikkulapsivaiheesta päästään, niin aterioiden määrä olisi hyvä pysyä noin viidessä. Ei napostelua ja herkut ruokailujen yhteydessä. Jos vielä kaiken tämän jälkeenkin reikiä tulee, on kyllä jokin ongelma/sairaus (kiilteessä häiriö, syljestä puuttuu mineraaleja tms.)
Vierailija kirjoitti:
Semmoista se on. Meilläkin pyrittiin välttelemään kaikin tavoin ja ainakin 3 lapselle neljästä on tullut reikiä. Eli silti tartunta saatu. Nuorimmalla, joka on 5v. ei vielä ole ollut yhtään reikää. Edellisellä taas reiät tulivat ahtaisiin hammasväleihin. Yksi paikattu ja nyt kun poskihampaita lähtee, siellä on reikä. Et ole ainut vanhempi, jonka lapselle tarttuu karies välttelystä huolimatta, ja toivoa on, ettei se kuitenkaan tartu. Pese kuitenkin lapsesi hampaat, vaikka hän ei haluaisi pitkälle kouluikään. Meillä suositellaan 10-vuotiaaksi asti. Riippuu niin hampaistakin, tuleeko sitten reikiä. Meillä juuri ne ahtaat hammasvälit reikiintyi tytöllä.
Yleensä väljät välit reikiintyy ahtaita helpommin, sillä väljissä väleissä hampaiden kontaktikohta on löysä ja hamapaiden väliin pääsee ruokaa helpommin. Toki ahtaat välit on vaikeampi langata, mutta ei ollenkkaan mahdottomat. :)
Se hyvä puoli tosiaan näin pienessä on, että sylkeä (kuolaa!) erittyy kyllä yli tarpeen, ainakin tulee pienet nököt huuhdottua kovasti.. :D
Taitaa olla ensimmäinen lapsi? :)
Kaikki saavat karieksen, sitä ei voi välttää.
Höpön löpön, tarttumista voi välttää hyvin ensimmäisinä vuosina, juurikin yllä mainittujen ohjeiden mukaan.
Tarttuu erittäin helposti.