Lue keskustelun säännöt.
Typerä mielensäpahoittajahaastattelu syöpää sairastavasta äidistä.
08.04.2016 |
Syöpää sairastava äiti ohjeistaa, miten syövästä tai hänestä pitäisi keskustella hänen lastensa kanssa. Listaa asioita, joita ei saa sanoa ja mitä pitäisi sanoa.
EI-lista:
"Olen pahoillani/surullinen äitisi puolesta"
"Oletko huolissasi äidistäsi?"
"Kuinka sairas äitisi on?"
"Olen pahoillani, että äitisi on sairas/äidilläsi on syöpä"
"Kuka pitää sinusta huolta?"
KYLLÄ-lista:
"Kuinka äitisi voi?"
"Kuinka sinä voit?"
"Vau, äitisi näyttää upealta!" (jos totta)
"Sano äidillesi terveisiä. Mitä muuten kuuluu?"
Anteeksi nopeasti englannista käännetty, ei ehkä ihan nämä fraasit tällaisenaan käänny suomalaiseen keskustelukulttuuriin. Mutta silti, pitääkö oikeasti tällaisestakin asiasta pahoittaa mielensä? Ja ohjeistaa, että "nyt kun mulla on tämä syöpä, niin mieti tuhat kertaa, mitä sanot ennen kuin sanot mitään. Ettei vaan minulle tai lapsilleni tule paha mieli, koska todennäköisesti sanot kuitenkin jotain väärin ja me sitten ollaan tosi yrmeitä ja muistellaan, mitä kamalaa sinä olet sanonut!" Koska kaikkihan tietenkin haluavat vain pahaa syöpää sairastavan äidin lapsille.
Minä voisin aivan hyvin sanoa jollekin, että onpa kurjaa, että äidilläsi on syöpä. Mutta ei, pitäisikin sanoa lapselle, että wau, äitisi on kuule todella hyvännäköinen!
Linkki englanninkieliseen artikkeliin: http://www.goodhousekeeping.com/health/a37744/denise-albert-cancer-kids/
Kommentit (6)
Jos minulla olisi syöpä, en usko, että kenelläkään olisi mitään "oikeita sanoja". Voi olla, ettei moni uskaltaisi sanoa yhtään mitään. Voi olla, että joku sanoisi jotain typerää (ai, mun äitikin kuoli samaan syöpään, vaikka ennuste oli tosi hyvä) tai jotain, mutta eipä tulisi mieleenikään mitenkään etukäteen antaa mitään listaa asioita, joita pitäisi tai ei pitäisi sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helppo puskista huudella sinun, jos et ole itse syöpää sairastava äiti.
No tottakai, mutta eiköhän suurin osa meistä ihmisistä ole sellaisia, jotka eivät ole syöpää sairastavia äitejä. Ja ihanko oikeasti syöpää sairastava äiti vetää herneen nenäänsä, jos lapsille sanotaan, että 'onpa kurjaa, että äidilläsi on syöpä'. Pitäisikö se mieluummin jotenkin kiertää tai olla kokonaan puhumatta siitä? Eikö lapsille ole kuitenkin parempi, että tiedetään, missä mennään. Että äiti on vakavasti sairas ja puhutaan realistisesti siitä, onko äiti menossa huonompaan vai parempaan suuntaan.
Tuossa artikkelissa ei ollut kyse mistään taaperoista tai alle kouluikäisistä lapsista, vaan näytti olevan kouluikäisiä poikia.
Vierailija kirjoitti:
Helppo puskista huudella sinun, jos et ole itse syöpää sairastava äiti.
Eikös tuossa pitäisi olla se syöpää sairastavan äidin lapsi, jotta osaisi neuvoa? Eivätkä siltikään kaikki koe asiaa samoin.
Serkun mies kuoli pari vuotta sitten. Serkku ei ollut kovin läheinen, nähtiin suurin piirtein vain jouluisin. Puolison kuolema on lapsen kuoleman ohella yksi kamalimmista asioista, joita voi tapahtua. Minä en osannut sanoa mitään. Laitoin tekstiviestin, että otan osaa. En ollut koskaan soittanut serkulle mistään syystä, eikä mikään Facebook-viesti asiasta olisi mielestäni ollut hirveän tyylikästä.
Jälkeenpäin kuulin mutkien takaa, että serkku oli kovinkin pahoittanut mielensä, kun osanottoja oli tullut tekstiviestitse tai jotenkin muuten kuin puhelimitse. Kun hän olisi halunnut itkeä puhelimessa ja surra ja keskustella ihmisten kanssa, eikä lukea surunvalitteluja.
Ikinä ei voi tietää, mistä toiset pahoittelevat. Mutta mulle olisi ollut äärimmäisen epäluonnollista soittaa serkulle, kun ei oltu läheisiä ja ajattelin, ettei serkku varmaankaan oleta ja halua, että ihan kaikki soittelee sille jatkuvasti ja kyselee. En minäkään esimerkiksi ihan tarkkaan tiennyt, mihin sen mies kuoli.
Minä olen syöpää sairastava äiti. Minun syöpäni ei tule koskaan paranemaan, mutta elän ihan hyvää elämää vielä toistaiseksi. Minä en lähtisi kyselemään kyseisiä asioita lapsilta, joita en tunne erittäin hyvin. Syöpä on kuitenkin niin kokonaisvaltaisesti perhettä mullistava asia, että siitä puhuminen/kyseleminen saattaa vielä mieleltään kehittymättömille lapsille olla vaikeaa ja aiheuttaa vaan pahaa mieltä ja itkua. Se ei kuitenkaan liene tarkoitus? En silti lähtisi tuomitsemaan ihmistä, joka näin tekee. Hyväähän hän tarkoittaa, ehkä vaan hieman tökeröllä tavalla.
Helppo puskista huudella sinun, jos et ole itse syöpää sairastava äiti.