Haittaako jos on touhukas työtön?
Täällä on paljon keskusteltu tästä kun työttömät saa massia vaikka eivät ole töissä ja loikoilevat vaan. Entäs jos on työtön, mutta ei loikoile vaan touhuaa kaikenlaista itsensä ja muiden hyväksi? Onko silloin yhtään sen oikeutetumpi niihin rahoihin? Miksi? Samalla tavallahan töissäkin olevat voi touhuta omaksi ja muiden hyödyksi töiden ohella, joten pitäisikö heille sitten maksaa siitä extraa vaikka jonkun touhutuen muodossa. Minusta se on ihan jees, että jos ei saa oikeita töitä niin tekee edes jotain sen vähäisen tukirahan eteen. Se taas on vähän kyseenalaista, että ryypiskelee ja piereskelee vaan sohvalla ja raha virtaa tilille, toisaalta sillä rahalla ei kauheita juhlia pidetä ja jotenkin heidänkin on tultava toimeen, toisaalta nuo tapaukset taas taitavat käyttää sen tukensa siihen ryypiskelyyn.
Siihen on vaan totuttava, että tuollainen systeemi on, koska työttömiä tulee jatkuvasti lisää irtisanomisten vuoksi. Koko tilanne kaikkinensa alkaa olla ihan naurettava kun on tuhansia töihin haluavia ihmisiä, jotka ei pääse töihin syystä tai toisesta ja töissä käyvät sitten elättää näitä. Kohta varmaan Suomessa kaikki joutuu kasvattamaan oman ruokansa.
Terveisin Naispelko22