Lue keskustelun säännöt.
Koen että voin olla ns. oma itseni vain ollessani yksin, muita?
25.03.2016 |
Minulla on mies ja lapsia ja vaikka heitä rakastankin, en oikein viihdy heidän kanssaan pitkiä aikoja. Joka päivä olemme toki tekemisissä, mutta minä lähden ihan mielelläni esim. pidemmille työmatkoille yksin. Nytkin olen kolmen päivän reissussa ja nautin olostani täysin rinnoin. Olen naureskellut AV:n jutuille, syönyt hyvin ja pohdiskellut kaikenlaista. Toki myös soitellut kotiinpäin ja kysellyt kuulumisia, oli mukava kuulla että kotona on kaikki hyvin.
Olen kuitenkin jo jonkin aikaa ajatellut tätä kuviotani ja vaikka tämä tuntuisi olevan suht tasapainossa (mies ei valita, parisuhde voi hyvin, minulla on läheiset välit lapsiini), niin normaalistahan tämä on kaukana. Kotona ahdistun helposti, en viitsi puhua ongelmistani, olen todella läsnäoleva ja lapsia jopa "paapova"- toisaalta se tulee luonnostaan, toisaalta väsyn aika nopeasti ja tarvitsen runsaasti omaa aikaa ja tilaa palautumiseen.
Kotona on kaikki hyvin, mies tukee minua kaikessa jne. mutta en siltikään viihdy enkä osaa rentoutua kunnolla. Sitten taas reissussa ym. pääsen sellaiseen mielentilaan, että olen todella hyvällä tuulella ja rentoutunut. En muista koskaan ahdistuneeni mistään.
Minulla on epäilty lieviä Asperger-piirteitä joskus, en tiedä näkyvätkö sitten tässä? Mutta onko muita kaltaisiani linjoilla, jotka nauttivat yksinolosta eivätkä oikein "osaa" olla edes perheensä kesken normaalisti?
Kommentit (10)
Vanha japanilainen viisaus on että jokaisella ihmisellä on kolmet kasvot. Ensimmäiset kasvot ovat ne jotka näytät ulospäin, tuntemattomille. Toiset kasvot näytät perheellesi ja lähimmille ystävillesi. Mutta kolmannet kasvot, ne jotka ovat sitä mitä ihmisen todellisuudessa on, näkyy vain ihmiselle itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tykkää rapsuttelusta ja joka pikkuseikan puimisesta. Perheessäni ei vaihdeta mitään viestejä työpäivän aikana muuta kuin hätätapauksessa. Kotioloissa puuhailemme paljon yksiksemme ja tapaamme lähinnä ruokailun yhteydessä. Kaikki meillä ovat samanlaisia. Rauhoitun iltamyöhällä, kun muu perhe menee nukkumaan. Silloin tunnen olevani hyvällä tavalla rauhassa. En ole ajatellut olevani asperger, ehkä olenkin...
Kokeileppa hyvää kannabista joskus. Näet todellisen sinäsi aika selvästi, toimii vaikka läsnä olisi muitakin.
Viihdyn hyvin yksin, mutta viihdyn todella hyvin myös lapsieni kanssa. Miehen kanssa viihtyminen on välillä hankalaa, välillä helppoa, ystävien kanssa viihdyn aika ajoin erittäin hyvin. Oma itseni olen kaikkien kanssa. Tottakai yksin voi olla juuri sellainen kuin on, mutta esimerkiksi lasteni kanssa olen lähellä tätä olotilaa. Kaikki on kuitenkin yhtä arvokasta aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Kokeileppa hyvää kannabista joskus. Näet todellisen sinäsi aika selvästi, toimii vaikka läsnä olisi muitakin.
"When you smoke the herb, it reveals you to yourself"- Bob Marley
Muistuu muuten sellaisiakin muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta mitä ei muuten ole koskaan tullut muistaneeksi. Niihin uppoutuu sitten ja muistaa ihan kaiken. Ei aina, joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ihan sama. Olen kateellinen kun pääset ap työmatkalle, tekis terää itsellekin. Minusta tuntuu että ainoa hetki kun tykkään itsestäni ja elämästäni, on se hetki kun muut perheenjäsenet nukkuu tai on muualla. Tykkään myös ihan valtavasti työstäni joka on itsenäistä, nautin kun saan 8 tuntia päivässä olla rauhassa. Toki on työkavereita mutta heidän seura ei rasita, tykkään heistä kaikista ja tunne on varmasti ihan molemminpuolinen. Tää perhe-elämä on oikeasti ihan helvettiä, kun kaipaan niin paljon omaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vanha japanilainen viisaus on että jokaisella ihmisellä on kolmet kasvot. Ensimmäiset kasvot ovat ne jotka näytät ulospäin, tuntemattomille. Toiset kasvot näytät perheellesi ja lähimmille ystävillesi. Mutta kolmannet kasvot, ne jotka ovat sitä mitä ihmisen todellisuudessa on, näkyy vain ihmiselle itselleen.
Tämä on täysin totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä, kiitos keskustelusta.
Kyllä minäkin nautin lasteni seurasta, ei siinä mitään. On hauskaa leikkiä ja puuhastella heidän kanssaan. Mutta kovin pitkään en sitä jaksa. Viimeksi kun toinen lapsista oli sairaana ja hoidin häntä neljä päivää putkeen, olin jonkinlaisen hermoromahduksen partaalla tämän jälkeen. Hoitaminen ei ollut rasittavaa, vaan se etten saanut olla rauhassa juurikaan. Onneksi tuon rupeaman jälkeen pääsin päiväksi lomalle itsekseni.
Minä olen yksinhuoltaja, kahden poikani kanssa elelen. Meillä on ihana elämä ja vaikka ero aikanaan kirpaisi, en vaihtaisi tätä mihinkään.
Poika on isällään viikonloppuja ja lomia ja silloin elän täysillä aikuisen naisen elämää. Tänäänkin sain ihanaa seksiä ja nyt nautin myöhäisillasta yksin, huomenna tiedossa ystävien kanssa ilta kaupungilla. Moni säälii yksinhuoltaja parkaa, mutta voi kun tietäisivät....
On mulla ollut ihania rakkaussuhteita ja suurin osa niistä on edelleen vähintään ystäviä, moni tuntuu haikailevan peräänikin, mutta minä olen kaikkein onnellisin täysin vapaana ja sitoutumattomana. En kuitenkaan harrasta mitään yhden illan suhteita vaan tapailen aina yhtä miestä kerrallaan seksisuhteessa eikä mikään suhde ole pelkästään seksiä, mutta heti jos yritän seurustella ikään kuin kadotan tämän täydellisen onnen, jonka saan yksin ollessani...
Riippunee puolisosta ja suhteestakin? Jotkut ehkä ovat vain kuin (työ)kavereita keskenään, asialliset hommat hoituvat ja muuten ollaan sitten mieluummin yksin.