Typerin asia, josta olet liikuttunut

Nyt teini-iässä olevan tyttären ollessa pieni yritin muutaman kerran lukea iltasaduksi Andersenin satuja. Joku sadisti oli hommannut meille tämän klassikkokirjan joululahjaksi. Lopputuloksena minä itkin ja lapsi itki, joka kerta. Kumpikaan ei pysty kyynelehtimättä lukemaan niitä vieläkään.

Kun isä näytti minulle kirjoittamansa muistilappua. Siinä käsialassa oli samaa kuin omassani ja joukossa oli selventäviä piirroksia, ihan niin kuin itsekin olisin voinut tehdä. Oli pitkästä aikaa sellainen isäntyttö-hetki. :')

Up

Näitä on niin paljon, mutta viimeksi, Kataoessani jotain hävittäjädokumenttia. Ne lentokoneet olivat niin uskomattomia ja täydellisesti suunniteltuja ja lensivät niin korkealla. Aloin vaan vollottamaan sen kaiken ihmeellisyyden takia. Minulla on vähän taipumusta häkeltyä ihan ihmeellisistä asioista, välillä kaikki on vaan liian täydellistä ollakseen totta...

En tiedä onko vähän off-topic, mutta kerron kuitenkin:

Harrastettiin poikaystävän kanssa seksiä. Seksin jälkeen, ihan yhtäkkiä, pillahdin itkuun ja sanoin hänelle "mä rakastan sua niin paljon yhyy" :D

Mies reppana pelästyi että oli tehnyt jotain väärin. Vakuutin hänelle, että ne oli onnen kyyneliä.

En kyllä vieläkään tajua että miten mä nyt silleen... :D

N20

Kyyneleet alkoivat valumaan poskille, kun uutisissa kerrottiin Rovaniemellä sataneen ensilumen. 😂

Mieheni on todella hiljainen, juron vaikutelman antava mies ja harvoin sanoo mitään liikuttavaa. Kerran pyysin kaupasta häntä tuomaan mulle uuden putelin suihkusaippuaa, ja kotiin tullessa miehellä oli otsa oikein huolestuneessa rypyssä. "En oikeen tienny mitä ottaa nii otin sulle tällasen liilan putelin että sopii sun shampoon kanssa yhteen." Ja minä pillahdin itkuun kun oli jotenkin "niin söpöä" ja liikuttavaa :D huom. menkat alkoivat seuraavana päivänä....

Mulla on kolme tasapuolisesti hullua itkunaihetta:

- Kannonkosken kunnantalo paloi (" pieni kunta, missä ne nyt asioita hoitaa..yhyy")

- Kiira Korpi luisteli jossain kisoissa (" kyllä Kiira vaan on niin hyvä luistelija...yhyy")

- lehtiotsikko ja kuva: Labradori on Suomen suosituin koirarotu (" kyllä ne vaan on niin ihania..yhyy")

Ja kyllä, olin tiineenä.

Ala-asteella kun ensimmäisen kerran liikutuin. En tiedä onko se nyt niin typerää mutta oli yllättävä reaktio. Olin surkea koululiikunnassa ja itsetuntoni kärsi siitä paljon. Silloin pelattiin pesäpalloa ja se ei sujunut. Muutama luokallani ollut poika opetti sitten välitunneilla lyöntitekniikkaa ja muuta. Seuraavalla liikuntatunnilla, missä oli tyttöjä ja poikia, onnistuin lyömään oikein pitkän lyönnin. Yksi näistä pojista kehui minua ja silmät täyttyivät kyynelistä. :D Katsoin muualle ettei kukaan nähnyt. Tunsin vain kertakaikkiaan onnistuneeni kerrankin koululiikunnassa.

Herkistyn aina kun näen että autoilijat antavat hälytysajoneuvolle tietä. Joskus olen nähnyt tämän korkealta bussin ikkunasta ja oli tosi komea näky kun kaikki osasivat väistää!

Kun katsoin Yle Areenasta Lordin esiintymisen UMK:ssa. Nyyh, Suomi voitti joskus Euroviisut.

Liikutun usein, jos telkkariohjelmassa joku pärjää jossain tai menestyy vaikka urheilussa.

Mä liikutun synnytystarinoista. Luin joskus muistaakseni täältä Vauvan sivuilta kertomuksen siitä, miten joku nainen synnytti jonnekin bussipysäkille tmv. ja itkin aivan valtoimenani sitä. En pysty pidättämään, vaikken ole kauhean tunteellinen muuten.

Katselin jostain syystä Lasse Virenin kuuluisaa voittojuoksua, olin törmännyt netissä sen nauhoitukseen. Aloin vollottaa, kun Viren nousi ja lähti takaa-ajoon. En ole minkään sortin urheiluihminen, en edes penkkiurheilija. Pieni vauvani ihmetteli vieressä ja yritin selittää hänelle, ettei ole mitään hätää, äiti vain liikuttui :)

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on todella hiljainen, juron vaikutelman antava mies ja harvoin sanoo mitään liikuttavaa. Kerran pyysin kaupasta häntä tuomaan mulle uuden putelin suihkusaippuaa, ja kotiin tullessa miehellä oli otsa oikein huolestuneessa rypyssä. "En oikeen tienny mitä ottaa nii otin sulle tällasen liilan putelin että sopii sun shampoon kanssa yhteen." Ja minä pillahdin itkuun kun oli jotenkin "niin söpöä" ja liikuttavaa :D huom. menkat alkoivat seuraavana päivänä....

Ihana mies <3.

En pysty katsomaan tai kuuntelemaan jouluklassikko Lumiukkoanimaatiota rääkymättä. Jo se Walking in the air -laulu saa kyynelkanavat aukeamaan. Nyt kun kirjoitan tätä iso pala alkaa muodostua kurkussa.

Luin joskus kyyneleet silmissä Matti Alahuhdan haastattelua, jossa hän kertoi miten on johtanut ihmisiä löytämään aina jotain parannettavaa. Hän teki Koneen kanssa todella hyvää työtä ja muutama kerta on tullut luettua niitä osavuosikatsauksiakin liikuttuneessa mielentilassa. Siinä on jotain kaunista, kun saadaan kaikki ihmiset puhaltamaan samaan hiileen ja löytämään sellainen asenne, että vaikka ollaan hyviä, niin ei silti aleta kylpeä itsetyytyväisyydessä vaan pyritään löytämään jotain parannettavaa. 

Aloin itkeä liikutuksesta, kun mieheni näytti minulle Pekka Poudan "Winter is coming"-pätkän YouTubesta. Koitin siinä peitellä itkuani, mutta kyyneleet vaan valuivat ja vollotin kuin hullu. :D  Mies arvasi itsekin, että menkat olivat alkamaisillaan.

Itkin, kun silloin vuosia sitten Aamu-tv:n uutisissa näytettiin Selänteen voittaneen edellisenä yönä vihdoin Stanley Cupin. Ja siis itkin joka kerta, ja ne uutisethan tulee 30min välein.

Enkä muuten seuraa edes kotimaista lätkää, saatika NHL-matseja.

Liikutuin, kun samassa bussissa istuva pappa suorissa housuissa ja siistissä takissa kaivoi taskustaan kamman ja alkoi kampaamaan harmaita haiveniaan. Muutenkin papat on liikuttavia.

Vierailija kirjoitti:

Nyt teini-iässä olevan tyttären ollessa pieni yritin muutaman kerran lukea iltasaduksi Andersenin satuja. Joku sadisti oli hommannut meille tämän klassikkokirjan joululahjaksi. Lopputuloksena minä itkin ja lapsi itki, joka kerta. Kumpikaan ei pysty kyynelehtimättä lukemaan niitä vieläkään.

Muakin itkettää aina Andersenin sadut,erityisesti Pieni Merenneito,Pieni tulitikkutyttö,ja Ruma ankanpoikanen.

Varmaan typerintä mistä liikutun,on ihmisten ystävällisyys.Jotenkin se on nykyään niin harvinaista,että tulee melkein tippa linssiin kun joku avaa kaupan oven kun tasapainolen kassien kanssa,tai päästää jonossa eteensä koska minulla on vähemmän juttuja ja pääsen siis nopeammin eteenpäin.