Lue keskustelun säännöt.
Kun huomaa, että elämä jota elää ei ola omannäköistä.
24.02.2016 |
Olen ollut naimisissa lähemmäs 6v. Aina tasaisin väliajoin on ahdistanut tavallinen keskiluokkainen elämä, johon olen ajautunut, vaikka ikinä en nuorena sellaisesta unelmoinut. Ahdistaa se, että rahaa menee kalliiseen autoon, omasta mielestäni liian isoon taloon jne.. Itse haluaisin omistaa vähemmän ja esim matkustaa enemmän. Se on yksi asia, joka tuo minulle iloa elämässä, ei omistamani tavarat tai hieno auto. Toiveena olisi myös tehdä lyhennettyä työviikkoa, viettää enemmän aikaa lasten kanssa, mutta tällä hetkellä se ei ole rahallisesti mahdollista. Mieheni ei tätä ymmärrä alkuunkaan, vaan aina suuttuu jos yritän asiasta keskustella.
Minusta vaan tuntuu siltä, että elämme mieheni näköistä elämää, mutta ei omani näköistä ollenkaan. Ja tosi paljon ahdistaa se että asioista ei voida keskustella. Miehelleni on olemassa vaan yksi vaihtoehto. Pitää olla omistusasunto, hyvä auto, iso koti jne... Töissä käydään aamusta iltaan 5 päivää viikossa, ja sillä siisti.
Onko kellään hyviä neuvoja tähän tilanteeseen? Olenko jotenkin outo, kun ajattelen kuten ajattelen? Mieheni saa minut tuntemaan itseni jotenkin vialliseksi...
Kommentit (19)
Tota ois varmaan pitänyt ajatella jo vähän aiemmin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole outo. Mitä tahansa päätätkin, muista että sinulla on vain yksi elämä ja vain sinä itse olet vastuussa omasta onnellisuudestasi.
En osaa auttaa, mutta et ole ollenkaan outo. On väärin, ettei miehesi keskustele kanssasi ja kuuntele mitä sulla on sanottavana. Sun ei kai auta muuta kuin ottaa asia esille usein ja yrittää puhua rauhallisesti mutta päättäväisesti asiasta. Millä oikeudella miehesi päättää kaikesta? On se sunkin elämä eikä vain hänen. Puhumista, jopa pariterapiaa? Tuossa voi mennä vielä lusikat jakoon kun sulle iskee oikein kunnon kriisi asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se niin ole että vain itse on vastuussa omasta onnellisuudestaan. Jos oma lapsi kärsii, niin en minä ainakaan pysty olemaan onnellinen. Läheisten asiat vaikuttavat. Vaikka eihän nykyään niin saisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Tota ois varmaan pitänyt ajatella jo vähän aiemmin...
Jep, no mitä voin tuohon sitten sanoa? Se on kärsittävä virheistä vaan?
Olen ollut vähän epätasapainoisempi nuorempana, enkä ilmeisesti ole osannut ajatella tällaisia asioita. Rakastuin mieheeni, menin pitkälti tunteen mukana ja ajattelin että elämästä hänen kanssaan muotoutuu tyydyttävää. Mieheni on aika erilainen, kun suurin osa nuoruuden kavereistani, joista monet elävät vielä vanhempanakin melko vaihtoehtoista elämää. Suuri osa on myös vapaaehtoisesti lapsettomia.
Mutta se on totta, että lapset ovat ykkösenä omassa elämässäni juuri nyt. Lasten kasvettua voin tosiaan tehdä mitä haluan, mutta siihen on vielä pitkä aika. T:ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkea ei tarvitse rysäyttää kerralla uusiksi. Anna itsellesi lupa unelmoida ja kunnioita omia mielenkiinnonkohteitasi. Erityisesti älä ota vastaan vähättelyä! Pikkuhiljaa voi alkaa tehdä pieniä asioita, jotka vievät hyvään suuntaan. Voihan sitä vaikka katsella taloja netistä ihan huvin ja kartoittamisen vuoksi, vaikka just nyt ei olisi mahdollista vaihtaa asuntoa. Tai vaikka kokeilla pienimuotoisempaa matkailua. Vaikka kotimaassa tai Tallinnassa tms, mikä vaan budjettiin sopii. Tai vaikka konsertissa käyntiä lasten kanssa. Pointtina on alkaa toteuttaa omannäköistä elämää heti, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa. Siitä ne omat ajatukset selkeytyvät koko ajan, kun tekee pieniä, oikealta tuntuvia juttuja.
Voitko alkaa elämään omaa elämää siinä tämän elämän rinnalla? Jos haluat matkustella, säätä rahaa ja kerro miehellesi että aijot mennä vaikka kaveriesi kanssa jonnekin matkalle. Voithan yrittää myös innostaa miestäsi matkustamaan jonnekkin, tekemällä siitä yhteisen mukavan jutun. Miesten keskustelemattomuus ei liene harvinainen ongelma,joten siihen ei ole minulla valitettavasti kikkoja, mutta tiedän kyllä millaista se voi pahimmillaan olla. Koita tehdä itsesikin iloiseksi välillä, ajattelematta miestäsi liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ole outo. Mitä tahansa päätätkin, muista että sinulla on vain yksi elämä ja vain sinä itse olet vastuussa omasta onnellisuudestasi.
Totta. Tosin jos on lapsia, niin kyllä vanhemmat ovat vastuussa myös lastensa onnellisuudesta tiettyyn pisteeseen asti. Tarkoitan siis esim. sitä, että jos parisuhde on ihan hyvä, niin aika törkeää olisi erota sen takia, että on "ajautunut" elämään joka ei ole omannäköistä. Lapset siinä aina kärsii, kun joutuvat aloittamaan reppureissu elämän vasten tahtoaan.
Suosittelen kuitenkin muuttamaan elämää siihen suuntaan mistä tykkää. Puhut miehelle lisää, rauhallisesti perustelet. Tehkää pieniä muutoksia edes, vaikka pidempi laina-aika ja sulle 80% työaika -> enemmän aikaa lapsille.
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa, mutta et ole ollenkaan outo. On väärin, ettei miehesi keskustele kanssasi ja kuuntele mitä sulla on sanottavana. Sun ei kai auta muuta kuin ottaa asia esille usein ja yrittää puhua rauhallisesti mutta päättäväisesti asiasta. Millä oikeudella miehesi päättää kaikesta? On se sunkin elämä eikä vain hänen. Puhumista, jopa pariterapiaa? Tuossa voi mennä vielä lusikat jakoon kun sulle iskee oikein kunnon kriisi asiasta.
Niin olen pitkään koittanut olla miettimättä asiaa, mutta eihän se onnelliseksi tee, vaan on hyvin puuduttavaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että elämässä ei ole juuri mitään joka tuottaisi iloa (poislukien terveet, ihanat lapset). Se on pelkkää suorittamista vaan ja selviytymistä päivästä toiseen. En tiedä millä oikeudella mies haluaa päättää kaikesta, ja miksi ahdistuu edes keskustelusta. Ero tuntuu kovin vaikealta, mutta ei toisaalta niin kaukaa haetulta.. T:ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin on iso talo ja hieno auto koska ne ovat miehelle tärkeitä. Itse olen boheemimpi ja minulle riittäisi vähempi. Mies onneksi ymmärtää tämän ja antaa minun elää omannäköistä elämääni isossa talossamme.
Asiaa auttaa se että menot mitoitettu miehen tulojen mukaan eikä mies vaadi minua osallistumaan ökyhankintoihin taloudellisesti.
Osallistun kyllä perheen elatukseen, mutta vähemmän kuin mieheni. Olen mm. ollut kotiäitinä lähes 6 vuotta, ja sen jälkeen tein lyhyttä työpäivää pari vuotta.
Miehen mukaan minä pidän yllä perheen henkistä hyvinvointia, ja hän pitää sitä tärkeämpänä kuin menojen tasapuolista jakautumista.
Yritä ap puhua miehellesi omista toiveistasi ja haaveistasi positiiviseen sävyyn. Mies saattaa helposti ottaa ne asiat henkilökohtaisesti ja loukkaantua, siksi kannattaa olla tarkkana ilmapiirin ja sanavalintojen suhteen.
Eroa niin saat köyhän elämän. Tosin silloinkin voit unohtaa matkustelun. Kun ei oo rahaa. Sun kulut on nousseet lasten vuoksi ja tulopuoli ei kasva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala säästää matkaan. Aloita siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tota ois varmaan pitänyt ajatella jo vähän aiemmin...
Jep, no mitä voin tuohon sitten sanoa? Se on kärsittävä virheistä vaan?
Olen ollut vähän epätasapainoisempi nuorempana, enkä ilmeisesti ole osannut ajatella tällaisia asioita. Rakastuin mieheeni, menin pitkälti tunteen mukana ja ajattelin että elämästä hänen kanssaan muotoutuu tyydyttävää. Mieheni on aika erilainen, kun suurin osa nuoruuden kavereistani, joista monet elävät vielä vanhempanakin melko vaihtoehtoista elämää. Suuri osa on myös vapaaehtoisesti lapsettomia.
Mutta se on totta, että lapset ovat ykkösenä omassa elämässäni juuri nyt. Lasten kasvettua voin tosiaan tehdä mitä haluan, mutta siihen on vielä pitkä aika. T:ap
Mulla on vähän samaa kuin sulla ap sillä erotuksella, että mieheni on kiltti eikä vastusta ajatuksiani, mutta ei hän tiedä, miten voisi mua auttaa? Oletko varma, että miehesikään voisi? Tai siis ymmärrän se, jos hän vaatii sinua talouden takia tekemään töitä, mutta se on vain keskustelukysymys. Jos miehesi ei tajua sinua, niin en sinuna luovuttaisi silti oikeutta päättää vain miehelle. Tai jos se on hänelle, niin kerrot sen hänelle ja kysy, haluaako hän olla sinun vanginvartijasi? Hän saattaa syyllistää sinua juuri lasten kautta, mutta se ei oikeuta häntä yksin päättämään teidän kummankin elämästä.
Olin vielä tulossa siihen, että onko sinun vanhempasi olleet hieman autoritäärisiä tai kun sanoit, että olit tuuliajolla, niin ilmeisesti et saanut heiltä tukea?
No, ei ole ylläri, ettei sulla nyt ole itsessäsi tukea vastustaa miestäsi ja kertoa tälle omista tarpeistasi.
Miehesi pääsee siis jopa tavallaan käyttäytymään kanssasi narsistisesti. Vaikkei hän olisi narsisti, niin käytöstavoissa on sellaisia piirteitä.
Lue narsismista ja sen uhreista. Jotta sinusta ei tulisi edes narsistisesti käyttäytyvän ihmisen uhri, tee jotain. USKO ITSEESI. Ennen kaikkea. USKO ITSEÄSI JA ITSEESI. Edes kaikki terapeutit eivät tajua tukea narsistisen käytöksen uhria oikein, vaan aina ymmärretään sitä, jolla on jo palikat hallussaan, eli joka päättäää ja käyttää valtaansa. Se on VÄÄRIN. Koska psykologiassa on sellainen harhakäsitys, että uhrin tukeminen olisi kumppanin syyllistämistä ja sitä halutaan välttää kuin ruttoa. Mutta kyse ei ole miehesi syyllistämisestä, vaan sinun tukemisestasi, jos sinua autetaan USKOMAAN ITSEESI. Paljon voimia ja haleja sinulle, hae tukea, olet itsesi hyvinvoinnin suhteen oikeassa ja ainoa asiantuntija
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin on iso talo ja hieno auto koska ne ovat miehelle tärkeitä. Itse olen boheemimpi ja minulle riittäisi vähempi. Mies onneksi ymmärtää tämän ja antaa minun elää omannäköistä elämääni isossa talossamme.
Asiaa auttaa se että menot mitoitettu miehen tulojen mukaan eikä mies vaadi minua osallistumaan ökyhankintoihin taloudellisesti.
Osallistun kyllä perheen elatukseen, mutta vähemmän kuin mieheni. Olen mm. ollut kotiäitinä lähes 6 vuotta, ja sen jälkeen tein lyhyttä työpäivää pari vuotta.
Miehen mukaan minä pidän yllä perheen henkistä hyvinvointia, ja hän pitää sitä tärkeämpänä kuin menojen tasapuolista jakautumista.Yritä ap puhua miehellesi omista toiveistasi ja haaveistasi positiiviseen sävyyn. Mies saattaa helposti ottaa ne asiat henkilökohtaisesti ja loukkaantua, siksi kannattaa olla tarkkana ilmapiirin ja sanavalintojen suhteen.
Tuo teidän tilanne kuulostaa ihan hyvältä! Meillä vaan ongelmana se, että itselläni vähän parempi palkka kuin miehelläni, niinpä oma palkkaani tarvitaan kyllä turvaamaan nykyinen elintasomme. Haaveeni ja toiveeni ovat mieheni mielestä haihattelua, kukaan järkevä ihminen ei hänen mielestään halua asua esim vuokralla (tämä siis vain yksi esimerkki). Olen yrittänyt niistä puhua ohimennen ja ovat tulleet myös esille riitatilanteissa.. Hän ei ymmärrä miksi en osaa olla tyytyväinen elämäämme, hänen mielestään haen ongelmia, vaikka niitä ei oikeasti ole. Eli minussa vaan on jotain pielessä. Olen tullut siihen tulokseen, että hän ei edes halua yrittää ymmärtää minua. Pelkääkö sitten niin paljon vai mitä? T:ap
Miten joku ajautuu vahingossa keskiluokkaiseen elämään? Minulle se on ainakin vaatinut paljon vaivannäköä ja kovaa työtä.
Tämä on muuten hyvä varoittava esimerkki, miksi isot päätökset pitää tehdä järjellä, ei tunteella. -18
Sääli, että olet ajautunut tilanteeseen, johon et ole tyytyväinen. En tiedä, mitä tekisin tilanteessasi, jos miehen kanssa ei voi keskustella. Muista, että ainakin lasten kasvettua aikuisiksi voit tehdä ihan mitä haluat.