Mihin "omituisuuteesi" olet tyytyväinen? Sellaisesta, josta on jonkinlaista hyötyä sinulle...
Mä oon varmaan omituinen, kun mulla ei kasva kainalo- eikä säärikarvat. Ihan huomaamatonta hahtuvaa vaan.
Ja siitä oon tosi tosi tyytyväinen, eipähän tartte stressata ollenkaan minkäänlaisten sheivausten kanssa. Jess! :-)
Kommentit (38)
Siisteysfriikkeyteen. Meillä on aina siistiä ja jos ei ole, siivoan mielelläni.
Pystyn nukahtamaan lähes mihin vain alle 10 minuutissa. Epäsäännöllisiä päiviä tekevänä reissutyöläisenä taito on arvokas, junassa ei pitkästy 😀
Mulla ei juuri koskaan ole päänsärkyä, vaikka niskani ovat usein pahasti jumissa. Saattaa tulla keinuttavaa huimausta tai pahoivointia jopa oksentam i seen asti mutta jännityspäänsärkyä en näköjään saa kehitetyksi :) Kavereiden päänsärkyjä seurattua ei voi muuta kuin olla tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Pystyn nukahtamaan lähes mihin vain alle 10 minuutissa. Epäsäännöllisiä päiviä tekevänä reissutyöläisenä taito on arvokas, junassa ei pitkästy 😀
Minäkin! Jos on vaan peitto niin minkäänlainen meteli, heilahtelu yms ei haittaa. Peitoksi kelpaa siis mikä vain, jonka voin vetää ylleni, takki tms.
Olen "tunneilmapiirille herkistynyt" (ja inhoan tuota ilmausta). Suomeksi siis huomaan viesraistakin ihmisistä erilaiset jännitetilat, mahdolliset kitkat ihmisten välillä, feikatun hymyn ja niin edelleen. Muuten tästä olisi varmaan työelämässä hyötyä, mutta tuo herkistyminen toimii myös niin että muiden olotilat ikäänkuin tarttuu... esimerkiksi krapulainen ihminen aiheuttaa minulle vatsanväänteitä. Kaksi toisiaan vihaavaa ihmistä samassa tilassa tekee minusta ja jännittyneen tai ahdistuneen tai innostunut ihminen nostaa omaakin sykettäni. Pidän tästä omituisuudesta siksi, että näin olen löytänyt lähelleni joukon ihmisiä, jotka ovat minulle hyväksi ja meidän on helppo jakaa asioita.
Harrastan aika raskasta liikuntaa ja jostain syystä olen koukussa potkunyrkkeilyyn ja nyrkkeilyyn, vaikka olen jo iäkkäämpi lady. Uskallan kulkea ulkona varsin hyvin, sillä omaan myös muunlaisia taitoja.
Vierailija kirjoitti:
Olen "tunneilmapiirille herkistynyt" (ja inhoan tuota ilmausta). Suomeksi siis huomaan viesraistakin ihmisistä erilaiset jännitetilat, mahdolliset kitkat ihmisten välillä, feikatun hymyn ja niin edelleen. Muuten tästä olisi varmaan työelämässä hyötyä, mutta tuo herkistyminen toimii myös niin että muiden olotilat ikäänkuin tarttuu... esimerkiksi krapulainen ihminen aiheuttaa minulle vatsanväänteitä. Kaksi toisiaan vihaavaa ihmistä samassa tilassa tekee minusta ja jännittyneen tai ahdistuneen tai innostunut ihminen nostaa omaakin sykettäni. Pidän tästä omituisuudesta siksi, että näin olen löytänyt lähelleni joukon ihmisiä, jotka ovat minulle hyväksi ja meidän on helppo jakaa asioita.
Tai sitten olet vain vittumainen vatvoja, jolla on tarve miettiä kanssaihmisten jokaista suupielen nykäisyä tuntikausia. Todella äryttävää. Kyllä me muutkin huomataan noita jännitteitä, mutta ymmärrämme, että toisten asiat eivät kuulu meille.
Olen luonteeltani outo ja lapsellinen ja äärimmäisen onnellinen siitä, että olen tarpeeksi jääeä pysyäkseni omana itsenäni, enkä muuttuakseni muita mielistelläkseni. <3
Olen hyvilläni siitä, että olen pitkä, vähän kömpelö ja ns. "amatsonimainen" nainen, sillä se luo turvaa ja kirjaimellisesti katu-uskottavuutta, joskus nuorempana kaipasin siroutta, lyhyyttä ja hoikkuutta, mutta nyt päälle parikymppisenä olen täysin tyytyväinen siihen minkä kokoinen olen. En ole lihava enkä miehekäs, mutta sellainen... komea nainen. Joskus olisin ottanut tuon kuvailun suurimpana loukkauksena maan päällä. Pidän siitä, että olen kookkaampi kuin mieheni, voimakas ja kuitenkin naisellinen.
rodz kirjoitti:
Olen luonteeltani outo ja lapsellinen ja äärimmäisen onnellinen siitä, että olen tarpeeksi jääeä pysyäkseni omana itsenäni, enkä muuttuakseni muita mielistelläkseni. <3
Tämä! Luulen että monia onnellisia ihmisiä yhdistää juuri se, että uskalletaan vaalia sitä omaa sisäistä lasta - että saa olla myös hupsu ja ennen kaikkea antaa itselle luvan epätäydellisyyteen. 😊💛
Mulla on hyvä numeromuisti. Muistan helposti esim. läheisten puhelinnumerot, synttärit ja nimpparit. Ikävää tässä on se, että vaikka minä muistan aina onnitella muita, tosi harva muisti onnitella mua.
Olen aina ollut vähän sellainen yksinäinen susi lauman ulkopuolella. En halua liittyä esim. työpaikan kuppikuntiin, vaan pyrin kohtelemaan kaikkia reilusti työkavereina ilman sen ihmeempiä liittoutumia. Ihmeekseni tämä liitoutumattomuus on jostakin kummasta syystä tehnyt minusta töissä melko pidetyn henkilön. En voi sietää mielistelyä enkä toisten lokaamista, kuljen omaa tietäni riipumattomana ja vapaana vanhana sieluna. Työt tehdään asiallisesti ja siten että on hyvä mieli lähteä kotiin. Kammoksun ripustautuja tyyppisiä ihmisiä ja niitä, joilla ei ole mihinkään omaa mielipidettä, vaan vaihtavat mieltään keskustelukumppanin mukaan tai sitten tarvitsevat mielipidejohtajan. Laumasieluisuus ei ole mun juttuni. Jollen kelpaa tällaisena, niin haistakoon...kukka!
Ei tämä taida kovin omituista olla, mutta mulla on ihan mielettömän hyvä kasvomuisti :) Ja muistan aina mitkä vaatteet on ollu päällä missäkin tilanteessa. Oli kyse itsestä tai muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen "tunneilmapiirille herkistynyt" (ja inhoan tuota ilmausta). Suomeksi siis huomaan viesraistakin ihmisistä erilaiset jännitetilat, mahdolliset kitkat ihmisten välillä, feikatun hymyn ja niin edelleen. Muuten tästä olisi varmaan työelämässä hyötyä, mutta tuo herkistyminen toimii myös niin että muiden olotilat ikäänkuin tarttuu... esimerkiksi krapulainen ihminen aiheuttaa minulle vatsanväänteitä. Kaksi toisiaan vihaavaa ihmistä samassa tilassa tekee minusta ja jännittyneen tai ahdistuneen tai innostunut ihminen nostaa omaakin sykettäni. Pidän tästä omituisuudesta siksi, että näin olen löytänyt lähelleni joukon ihmisiä, jotka ovat minulle hyväksi ja meidän on helppo jakaa asioita.
Tai sitten olet vain vittumainen vatvoja, jolla on tarve miettiä kanssaihmisten jokaista suupielen nykäisyä tuntikausia. Todella äryttävää. Kyllä me muutkin huomataan noita jännitteitä, mutta ymmärrämme, että toisten asiat eivät kuulu meille.
En saanut sitä vaikutelmaa, että lainaamasi postaaja (6) harrastaisi vatvomista tai kokisi tarvetta sekaantua toisten asioihin. Toki se on mahdollista, mutta postauksen perustella sitä ei minusta pysty päättelemään. Minusta hänen "omituisuutensa" kuulostaa kivalta. :)
Olen yleensä ottaen omituinen. Ja tyytyväinen siihen. Hyödystä en osaa sanoa.
Mulla on hyvä liikennesilmä ja olen hyvä kuski.
Olen aina kokenut olevani onnekas, kun minulla on katto pään päällä ja rahaa ruokaan. Koen itseni "rikkaaksi" vaikka tili on ollut toisinaan lähellä nollaa opiskeluaikoina. Tiedostan jotenkin tosi syvällisesti, että minulla taloudellinen tilanne on parempi, kuin suurimmalla osalla maailman ihmisistä. Samoin ihmiskunnan historian aikana harvoilla on ollut näin turvattu elämä. Tämä on lapsesta asti aiheuttanut minulle kiitollisuuden tunteita. Aina silloin tällöin kotona ollessani tajuan kirkkaasti, kuinka epätavallisen onnekas olen suhteessa ikäisiini nuoriin naisiin ympäri maailmaa. Harvoilla olisi mahdollisuus asua yksin. Olen kiitollinen tästä hyvästä ja se tuottaa minulle onnen tunteita.
Mulla on ihan olematon kyökkäysrefleksi kun jotain työnnetään kurkkuun. Hyötyä on ollut seksin saralla :P
Mulla ei ole ikinä päänsärkyä, kuukautiskipuja, eikä kuumetta.
En väitä, että lukisin muita jotenkin poikkeuksellisen hyvin, mutta huomaan aina, mikäli joku ei ole vilpitön ja aito, enkä siedä feikkejä ihmisiä. Ymmärrän myös ihmisten motiivit herkästi. On ollut surullista huomata, että aidosti empatiakykyiset miehet ovat todella harvassa. Monilla "empatia" on vain opeteltua tai sitten tämä puoli tulee esille tasan silloin, kun ollaan kiinnostuttu naisesta romanttisessa mielessä. Vaikutun siis aina kohdatessani miehen ilman taka-ajatuksia.
Yliliikkuvat nivelet...
Muuten oisin talvikelillä jatkuvasti varmaan jalka kipeenä/siteessä/kipsissä tms...