Voiko raskauden aikana juoda rypälemehua?
Kommentit (7)
En joisi.
EU:n tekemässä pistokokeessa viinirypälerasiasta löytyi pahimillaan 26 eri torjunta-ainejäämää. Osia aineista ei lähde edes pesemällä, koska niitä löytyi jopa hedelmälihasta.
Viinirypäleet ovat vain yksi monista elintarvikkeista, jotka sisältävät torjunta-ainejäämiä. Vuonna 2008 torjunta-aine keskustelu nousi pinnalle EU komission tekemän raportin takia. Tarkastuksessa huomattiin vakavia sallittujen enimmäismäärien ylityksiä. Pahimmat torjunta-aine pommit olivat paprika ja viinirypäle.
Ei voi, muuten raskaus muuttuu rypäleraskaudeksi.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…
Ei tietenkään voi. Eikä syödä juustoa, juoda maitoa, käyttää korkokenkiä, harrastaa seksiä tai pieraista normaalisti.
Jep.
Siis nykyaikanahan raskauden aikana ei voi syödä kuin muutamia ruoka aineita ja juoda vettä.
Toisin oli 20 vuotta sitten kun odotin esikoista kiellyttyjä oli alkoholi ja tupakka. Vältettäviä maksa. Listerian takia kiellettiin n. 18 vuotta sitten myös vakuumi pakatut kalat. Noilla ohjeilla minä olen viisi raskautta läpi käynyt ja terveet lapset synnyttänyt.
Väitän että syömisen takia ressaava äiti on suurempi riski vauvalle kuin muutama kuppi kahvia päivässä ym...
Oikeesti terve järki käyttöön.
Rypälemehussa on hiukan alkoholia... eli ei...
Oikeestiko - tuolla johtopäätöksellä ei voi viljaa syödä koska siitä voi valmistaa viinaa. No vastaus: kyllä voi.