Miksi pomo laittaa ystävykset aina eri vuoroihin?
Olen huomannut että erottaa kaikki ystävykset eri vuoroihin ja sellaiset voi laittaa samaan jotka ei tule yhtään toimeen keskenään. Vaikuttaa työssäviihtymiseen tosi paljon. Työpäivä sujuu mukavammin, työt tulee paremmin tehtyä, eikä tarvitse stressata tulevia työvuoroja jos olisi joku samanhenkinen samaan aikaan töissä. Mutta ei...
Kommentit (12)
Ehkä pomo ei mieti tuollaisia ollenkaan, vaan pyrkii vaan toteuttamaan teidän kunkin vuorotoiveet. Se on aikalaista sumplimista, ei siinä voi alkaa miettiä, kuka on kenenkin bestis ja keillä ei synkkaa ihan niin hyvin. Aikuisten ihmisten pitäisi noin lähtökohtaisesti osata tulla toimeen kaikkien kanssa, ei sinne duuniin tulla pitämään kivaa, vaan tekemään töitä.
Ehkä hän yrittää opettaa sitä elämän ehkä tärkeitä taitoa? Taitoa tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, kun se työpaikka ei ole mikään kaverikerho.
ehkä pomo ajattelee että silloin keskitytään töihin eikä niihin kavereihin?
Ottaisin asian esiin pomon kanssa ja kysyisin häneltä miksi hän niin toimii.
Toimeen minusta pitäisi toisaalta tulla kaikkien kanssa vaikkei ylimmät ystävät olisikaan. Voi olla myös siitä että pomo haluaa sitä opettaa.
Jos on ystikset töissä, on rasittavaa olla kolmantena. Näiden kahden aika menee juoruamiseen ja kälkättämiseen ja se kolmas joutuu tekemään työt.
Tämä on tätä nykyaikaa. Hyvä kun nykyajan nuoret ei ilmoita liittoon, ettei saa olla bestiksen kanssa samassa vuorossa. Hei, sinne töihin mennään tekemään töitä
Hyvä pomo sulla voi kun munkin pomo toimisi noin, kahden työkaverin ystävyys ja sen ylläpito työaikana on todella häiritsevää ja syrjivät muita
Meillä se on keränny oikeen parhaat frendinsä toiseen vuoroon ja toisessa on sen mielestä kaikki mulkut. Ite joudun työskentelemään molempien vuorojen kanssa ja tuo pomon frendit vuoro on kyllä täyttä paskaa.
Lapsellista vinkumista...
Oletan, että työparit kuitenkin vaihtelevat, joten olethan silloin tällöin ystävän kanssa samassa työvuorossa. Hyvä pomo tekee työvuorot niin että parit vaihtuvat eikä sillä ole mitään tekemistä ystävyyden kanssa.
Opetelkaa työskentelemään myös muiden kanssa.
Meitä kulki kolme kaveria kimppakyydillä, säästimme siten pienestä palkastamme jonkinlaisen siivun. Kun tämä huomattiin konttorissa, muutettiin kaikkien kolmen työvuoroja siten, että kaikki jouduimme kulkemaaan eri aikaan ja omilla kulkuneuvoillamme.
Yksi ammattitaidon osa on työorganisaatiotaidot, joihin kuuluu kyky tehdä työtä kaikkien työkavereitten kanssa. Tämä puoli on muuten yleensä se, joka ratkaisee, kun ihmisiä rekrytoidaan. Työkavereitasi et ole valinnut. Ne ihmiset, joiden kanssa vietät vapaa-aikaa, saat valita. Jos osoitat jollakin tavalla, ettet halua/kykene työskentelemään jonkun kanssa, syyllistyt työpaikkakiusaamiseen. Annat muuten itsestäsi todella huonon kuvan, jos menet pomolle vinkumaan, ettet voi työskennellä jonkun kanssa. Yleensä työpaikkailmoituksissakin kerrotaan, että pitää kyetä työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa.
Jospa ystävykset käyttävät pomon mielestä liikaa työaikaa ystävyyden ylläpitoon? I