Ärsyttää sit kun -ihmiset, jotka eivät suostu muuttamaan huonoa elämäänsä

Kerrottakoon heti alkuun, että en kannata sitä, että mistään negatiivisesta ei koskaan saisi puhua tai että on pakko hymyillä koko ajan. Jos jokin asia harmittaa, sen saa ja kannattaakin tuoda esiin, jos asiaan on jotakin rakentavia ratkaisuehdotuksia tai näkökulmia. Mutta sellaista turhanpäiväistä narinaa en voi sietää.
Työkavereissani on paljon näitä, joiden kanssa kulkemista samalla bussilla yritän jopa välttää. Aamulla valitetaan, kun väsyttää / ärsyttää mennä töihin / bussimatka tuntuu niin lyhyeltä / sää on niin huono / sää on hyvä ja silti pitää mennä töihin. Päivän vikassa palaverissa istutaan suunnillen oviaukossa takki päällä ja raivotaan bussipysäkillä, jos ei ehtinyt ensimmäiseen bussiin vaan joutuu odottamaan 10 minuuttia seuraavaa. Kuitenkaan MITÄÄN ratkaisua siihen, että työ on niin kamalaa ei haluta nähdä. 80% työaika, johon meidän paikalla on aika hyvät mahdollisuudet, ei käy, koska palkka pienenee, eli ollaan mielummin kettuuntuneita ja hyvin tienaavia kuin vähemmällä pääseviä ja vähän vähemmän tienaavia. Haaveillaan aivan erityyppisistä töistä, mutta ei jakseta hakea niitä tai ei edes uskalleta miettiä, koska ehkä mahdollisesti palkka pienenee. Ja niin sitä sitten raahaudutaan päivästä toiseen laskien, kuinka monta päivää on VIELÄ seuraavaan lomaan sen sijaan, että yritettäisiin saada elämää mukavammaksi.
Kaikilta elämän aloilta tuntuu löytyvän samantapaisia tarinoita ja henkilöitä. Oli sitten kyse parisuhteesta / asunnosta / lasten nukkumajärjestelyistä tms.