Miten kiusasit lapsena nuorempaa sisarustasi?
Mulla oli lapsena hyvä kaveri nimeltään Saku. Aina kun pikkuveli sanoi jotain tyhmää, esitin veljen edessä soittavani kännykällä Sakulle ja "kerroin" mitä tyhmää veli oli tehnyt :DD siinä sitten puhelimessa muka naurettiin yhdessä. Kertokaa omianne
Kommentit (15)
Ei ollut pienempää sisarusta, mutta isoveljeni tykkäsi testata kaikki uudet ""karateliikkeet" mua käyttäen...
Söin sen karkit salaa ja pakotin sen leikkimään mun kanssa nukeilla.
Itse olen se nuorin, mutta isosisko haukkui, valehteli ja vähätteli läpi lapsuuden. Tavallaan ymmärrän, sillä ollaan ihan eri maailmoista. Minä olen mietteliäs, taiteellinen ja yksin viihtyvä persoona, siskoni taas käytännöllinen ja puhelias ekstrovertti. Olin ala-asteella kiusaamisen kohteena ja melko yksinäinen, kun taas siskoni ei ole ikinä kokenut minkäänlaista kiusaamista tai syrjintää. Minä olen aina ollut meistä kahdesta se vähemmän täydellinen ja outo.
En ole katkera, vaikka muistelenkin lapsuuden tilanteita surumielisenä. Yhdessä naapuruston lasten kanssa sisareni pilkkasi ja eristi minut porukasta. Olen ainakin oppinut toimimaan yksin ja käyttämään mielikuvitustani. Minulla on ollut elämässäni paljon enemmän vaikeuksia ja seikkailuja kuin siskollani, vaikka olen nuorempi, ja sen takia minusta on tullut suuremman luokan selviytyjä.
-14v
Yllytin siskoani ja se tyhmä aina teki. Myös sisko veti mua pulkassa, kun oli niin tyhmä.
Sitten se aina ihmetteli leikeissä miksi hän joutuu aina olemaan palvelija.
Oikein naurattaa.
No sisko söi mun karkit. Koppasi ne mun tyynyn alta, kun olin ensin yllyttänyt sen syömään kiireellä omansa.
Ärsytin niin pitkään että tuli nyrkkitappelu ja yleensä voitin.
Kiusasin istumalla päälle ja kutittamalla niin, että pikkusisko pissasi housuun.
Tänä vuonna joulu on peruttu. Meidän isompien mielestä se oli hauskaa. Mutsi sai sellaisen kilarin että alta pois. Vähän niitä pieniä lopulta kiusattiin. Karkkiakin saivat salaa monta kertaa. Leikittiin niiden kanssa ja kaikkee. Joskus piti kuitenkin kiusata.
Pikkuveli hävisi mulle aina monopolissa. Kerran sitten möin sille kaikki omistukseni jotain kolmella markalla. Enempää sillä ei ollut rahaa. Hävisin pelin ja ostin itselleni karkkia. Hyi mua kuin kiero.
Jonkin verran tuli pikkusisaruksia kiusattua.
Enemmän varmaan hyväntahtoisesti kuin oikeasti ilkeyttään.
Varmaan siksi kiusasin kun oli tylsää ja tekemisen puute. Tosi läheisiä kyllä oltiin ja ollaan edelleen. Etenkin pikkusiskon kanssa. Nyt jo yli kolmekymppisiä molemmat :)
Lähinnä se on mennyt niin päin, että pikkuveli kiusas mua.
Mutta.. Ainakin yllytin sitä pissaamaan äitin kenkiin > veli sai huudot ja yritti selitellä että sisko pakotti.. Yllytin laittamaan kielen rautakeinuun talvella, esitin yllättynyttä ja hätääntynyttä kun hain äidin apuun, piilottelin sen leluja ja vaikka mitä.
Kun se kasvo, ja itse rauhotuin ja halusin omaa tilaa, roolit muuttu. Monta kertaa heittelin sitä kauluksista pitkin seiniä ku kehtas ärsyttää.. :D oivoi!!
Ei ollut tapana kiusata omaa siskoa.
No joillakin kiusaajilla on se nuorempi sisarus katkaissut välit kokonaan. Kun se perseily vaan jatkuu ja jatkuu...
Kaikin mahdollisin tavoin.Olin kamala sisko kamalalle pikkusiskolle. Sisko,4 vuotta nuorempi,sain -ja saa yhä- kaiken helpommalla ja vaivatta.Ihan kaiken materiallisen ja ei materiallisen. Ja oli oikein pikku pirulainen mulle aina kun vanhempien huomio herpaantui. No minä...piilotin leluja ja muita tavaroita,ruttasin ja revin kokeita ja muita papereita, söin siskon karkin ym.herkut heti tilaisuuden tullen,en ottanut leikkeihin kuin pakosta. Niin ja meidän bravuuri oli kiskoa toistemme paksuja pitkiä hiuksia.
Emme tule toimeen nykyäänkään juuri paremmin,tilanne on kai lähinnä kylmää sotaa... mutta toisaalta olemme tottuneet siihen ja se ei haittaa.
Kiusaaminen ja "kiusaaminen". Pikkuveljeä varmasti vähän kiusasin. Samaa poikaa puolustin koulussa paljon kovemmilla otteilla. Silloin 70-80 lukujen vaihteessa annettiin iskua. Kavereilleni silloin selitin että mun pikkuveljeä saan kiusata vain minä. Nopeasti oppivat kun yhdestä tein varoittavan esimerkin.
Enimmäkseen en mitenkään, mutta jostain syystä väitin siskolleni, että idolinsa Mark Owen on homo. Ja hän itki sitä katkerana. En tajua miksi noin tein.