Miten päästä eroon hullusta miehestä??

Oon jonvuosia mietinyt eroa, jo siitä kun lapset oli ihan pieniä. Joku ihme on saanut mut jäämään -usko siihen, että ihminen muuttuu ja on pohjimmiltaan hyvä- aina vaan jään vaikka päätän että huomenna menen asuntotoimistoon hakemaan vuokra-asuntoa. Meillä on pelon ilmapiiri -ikinä ei tiedä mistä asiasta ja milloin se huutaa - joka päivä joo, yllättäen arvaamatta. Aina joku kiristää ja ärsyttää ja se huutaa ja karjuu. Joskus repii lapset iltamyöhään sängystä ylös kun on leivänmuru pöydällä tai lasi jäänyt laittamatta astianpesukoneeseen. Jos lapsi sanoo että satutit, kun "repii" ylös sängystä, tai ohkaa kovemmin hammaspesulle, niin karjuu että valehtelet, hipasin vaan. Muuta fyysistä ei ole.

Ollaan nukuttu eri huoneissa jo kauan, ehkä pari vuotta. Aika kuluu, en muista tarkkaan. Seksiä, hyväilyä ja kosketista ole. Mutta kaikki on minun syytä, minä olen mennyt toiseen huoneeseen nukkumaan. Kaikki olisi hyvin, jos nukkuisin samassa sängyssä. Olen monta kertaa käynyt muutaman yön nukkumassa: mikään ei muutu. Sama huutaminen jatkuu. Alkaa aamulla loppuu illalla. Ikinä ei ole tyytyväinen. Minua haukkuu vaikka miksi. Kusipääksi. Paskapääksi. Vitun iduootiksi. Minun pitäisi siivota koko ajan, mitään ei huomaa mitä teen, mistään ei kiitä, eo pidä hyvänä, ei ole tyytyväinen.

Erota ei saa. Kuulemma lapset menee siitä sekaisin. Hän on nähnyy kuinka ne menee sekaisin, on kasvatusalalla. Ei kuitenkaan tiesä mitä minkäkin ikäiseltä lapselta on hyvä vaatia...ainakaan kotona. Alakoululaiset lapset joutuu aina laittamaan itae aamu ja iltapalat jos minä en laita. Jos lapsi ottaa vikana voita leivälle, on lapsen laitettava voi jääkaappiin, hän ei missään tapauksessa voi sitä laittaa. Aina kaikenlaista pientä kiusaa tekee.

Hänen äiti haukkuu vain minua, ei auta jos minä olen kptona. Jos olen työreissussa, auttaa. Mutta kiukuttelee lapsille ja haukkuu niille minua. Minun äiti kuollut, isä ei tekemisissä.

Omilla vanhemmilla oli riitainen avioliitto. Aina uhkasivat erolla, harmi eivät koskaan eronneet. Eivät halanneet, suudelleet, juuri keskustelleet. Oma elämä alkaa vaikuttaa ihan samalta. Paitsi minä en juo. Äiti joi itsensä hengiltä.

En jaksa tällaista elämää. Huutoa. Ei puhumista. Se on kuulemma piinaamista. Koskaan ei ole hyvä aika puhua. Yhteistä aikaa ei ole ollut moneen vuoteen. Silloin kun oli, mies katsoi tv:tä, ei ollut minun kanssa.

Haluan pois. Mutta miten???? Soitin jo perheneuvolaan. Lupasivat auttaa, mutta ei soittoa kuulu. Voinko vain muuttaa ja miten saan lapset mukaan?? Voinko vain lähteä ja ottaa ne? Vaihtaa kirjat? Ja miten talo? Mies kun ei suostu eroon eikä myymään yhteistä taloa. Ei sillä ole varaa ostaa tätä. Luulen että osaa esittää ihmisille hyvin käyttäytyvää isää, uskotaanko minua edes? Lapsille kun karjuu, niin tunnin päästä saattaa kuitenkin katsoa tv:tä niiden kanssa. Mutta hänen haluamaansa ohjelmaa...ei koskaan lasten ehdoilla. Minä ehkä vielä kestäisin huudon ja haukkumisen, mutta en kestä kun se kohdistuu lapsiin. Vaikka välillä mietin, että miksi minä en ansaitse hyvää parisuhdetta, läheisyyttä, lämpöä...