Unet exästä
Tulin pari vuotta sitten pahasti jätetyksi ja olen siitä asti nähnyt unia exästä. Aluksi unissa näin hänet toisen naisen kanssa ja hän aina torjui minut, unet olivat todella ahdistavia ja heräsin melkein paniikkitilassa. Sittemmin unet muuttuivat, näin hänet enää kaukaa, silloinkin vielä ahdistus oli kova. Nykyisin näen unia, joissa olen käymässä hänen kotikaupungissaan ja törmään häneen siellä. Viime yönä näin unta, jossa olin hänen asunnossaan, hän ei ollut kotona. Jossain vaiheessa havahduin olevani väärässä paikassa ja lähdin sieltä yrittäen peittää jälkeni, enkä halunnut enää nähdä koko miestä.
Olenkohan kohta pääsemässä yli erosta. Jännä miten mieli edelleen prosessoi tapahtunutta.
Kommentit (4)
Olen ikävöinyt koko ajan valtavasti. Ero ei ollut minun päätökseni ja on ollut todella vaikeaa hyväksyä ettei suhdetta enää ole. Ja tosiaan aina kun en muista koko miestä, unet muistuttavat.
Aluksi heräsin siihen, että itkin, nyt olen lähinnä vain surullinen. Ehkä vähän vihainenkin. En ole vieläkään pystynyt käymään eroa läpi sillä tasolla, että olisin katsellut valokuvia tai muistellut hyviä aikoja. Silloin vajoan liian syvälle.
ap
Minä näin viime yönä unta, että mies, johon olin tosi rakastunut oli kuollut. Olimme hänen asunnossaan nykyisen mieheni kanssa, vaikka mulla ei ois ollut lupaa siihen. Mies vei sellaisen vanhan putkiradion sieltä autoon.
Yhtäkkiä sinne tuli sen kuolleen miehen sukulaisia, ja häkellyimme ja koitimme esittää, että olimme ihan asialla siellä asunnossa. Sitten joku keksi, että sen rakastamani miehen hieno vanha putkiradio puuttuu. Menin jo supattamaan miehelleni, että tuo se takaisin autosta, mutta mies ei tehnyt elettäkään. Sitten tajusin, että parempi onkin näytellä, ettemme tiedä siitä mitään, koska riski paljastua radiota palauttaessa sen näpistäjäksi olisi liian suuri. Jäin unessa jännittämään, keksiikö joku meidät syyllisiksi. En nähnyt loppua ennen kuin heräsin.
Hah! Vein radiosi.
Ovatko unesi vaikuttaneet tunteisiisi?
Itse näen yhä usean vuoden jälkeen unia eksästäni kenen kanssa oltiin vain vuosi yhdessä eikä sitäkään kovin vakavasti.
Uneni ovat syynä siihen, etten vieläkään voi lopettaa ajattelemasta häntä. Jos on kulunut aikaa etten häntä ole ajatellut, enköhän näe hänestä unta ja jonkinlainen ikävä nousee pintaan. Pikkuhiljaa hän unohtuu, kunnes taas tulee uusi uni.
Tietäisinpä mitä alitajunta yrittää minulle kertoa.