Seinäruusun hääpäivä

Meillä on tänään 25-vuotishääpäivä. Meillä on hyvä liitto, eikä olla kertaakaan edes ajateltu eroa. Tottakai ristiriitoja on ollut, esimerkiksi pikkulapsiaika oli omalla tavallaan rankkaa, kun meillä ei ollut tukiverkkoja lähellä.

Nuorena en ollut mikään kaunaotar, jos en rumakaan. Mutta olin - ja olen yhä - ylipainoinen, eivätkä pojat ensimmäisenä kiinnostuneet minusta vaan aina ystävistäni, jotka olivat kauniimpia ja hoikempia kuin minä. Poikia oli kyllä ystävinä mutta minuun ihastuttiin harvoin. Minulla ei ollut yhtäkään vakavaa seurustelusuhdetta, kunnes tapasin nykyisin mieheni. Olin todella kauniin ja kivan ystäväni seurassa mutta hän ihastui minuun - ja minä häneen. Mies on pitänyt - ja pitää yhä - minua kivan näköisenä ja viehättävänä. Hän on tukenut minua aina kaikessa, niin opiskeluissani, työjutuissa kuin vaikeuksissakin, eikä ole äijiintynyt, vaikka meillä on jo lapsenlapsikin. Oikea lottovoitto mieheksi.

Nurinkurista, että juuri minulle kävi näin hyvin. Kaikki ystäväni ovat eronneet vähintään yhden kerran, osa useammankin kerran ja heidän nykyisissäkin puolisoissaan on kenessä mitäkin vikaa. (Siis oikeasti, eivät he turhasta valita) . Nuorena kadehdin ystäviäni, kun he olivat niin suosittuja - en silti toivonut heille mitään pahaa, vaan osasin olla samalla iloinen heidän puolestaan. Nyt minä olen se, jota kadehditaan, kun minulla on pitkä ja hyvä liitto - tämäkään kateus ei ole pahantahtoista.

Mutta välillä tuntuu ihmeelliseltä, että olen saanut näin hyvän ja onnellisen elämän ja parisuhteen ja tosi kivan työnkin, vaikka äitini oli yksinhuoltaja, hänellä oli alkoholiongelma ja pienet tulot, en ollut hyvä koulussa ja aloin lihoa jo 11-vuotiaana. Koen itseni etuoikeutetuksi ja olen todella onnellinen, että saan vietää jo 25. hääpäivää ihanan mieheni kanssa.