Onko uskoton ihminen aina paha?
Ystäväpiirissäni on näin 30+ iässä ollut paljon syrjähyppyjä ja sivusuhteita. Nuo ihmiset vuosia tunteneena, en sanoisi heitä huonoiksi ihmisiksi ja jokaisella on omat syynsä miksi ovat vieraaseen päätyneet. Osa heistä ei koe tehneensä syrjähypyissä mitään väärää. Se mikä oli minulle yllätys oli, että varsinkin naiset tuntuvat kaipaavan muutakin kuin omaa parisuhdettaan. Hurjin tapaus on mielestäni se, että perheellinen nainen joka työskentelee viikon kuukaudessa eri paikkakunnalla, viettää aina tämän viikon toisen perheellisen miehen kanssa, tätä on jatkunut jo kolmisen vuotta.
Kommentit (10)
Ei välttämättä paha, mutta heikko.
Pahuudesta en mene sanomaan, mutta väärintekijä kyllä. Poislukien yhteisestä sopimuksesta uskottomat. Tosin onko silloin sitten edes kyse uskottomuudesta.
Itsekkäitä ja selkärangattomia paskaläjiä ovat pettäjät, ei siitä mihinkään pääse.
Ei pettäjä aina ole paha, harvoin edes, ellei ole kyseessä huvittelija pettäjä. Mutta vaikka olisi mitä syitä pettämiseen, on se väärin toista kohtaan. Surullista, että pettäjä kaipaa syliä, läsnäoloa, nämä olisi niitä tapauksia, kun pitäisi erota, sillä oma suhde ei anna sitä, mitä kaivataan.
Pahanhan se tekee sillä että loukkaa toisia. Monesti vielä pettäjä itse pettää nimenomaan toisen varatun kanssa. Tässä sopassa on sitten kaksi loukattua. :(
Ihmiset tekevat pahoja tekoja, se ei tarkoita etta he valttamatta ovat pahoja ihmisia.
Riippuu ihan siitä mihin on siinä ykkössuhteessaan sitoutunut. Jos on luvannut ikuista uskollisuutta ja sitten pettää, on tilanne mielestäni ikävämpi kuin jos pettää puolisoa, jolle ei ole edes luvannut mitään.
Pareja on niin monenlaisia. Joissakin yksikin uskottomuuskerta olisi hirveää, joissakin sitä taas tapahtuu puolin ja toisin vähän väliä.
Vierailija kirjoitti:
No ei pettäjä ehkä ole paha ihminen, mutta pettäminen on kyllä aina vittumaista ja typerää.
Syitä on monia, mutta mikään ei kyllä oikeuta pettämistä.
Ei oikeutakkaan, mutta kun joillain on pensaa suonissa niin eivät voi itselleen mitään.
No ei pettäjä ehkä ole paha ihminen, mutta pettäminen on kyllä aina vittumaista ja typerää.
Syitä on monia, mutta mikään ei kyllä oikeuta pettämistä.