Lääkärijonot :( Onko muualla samanlaista?
No niin. Muutettiin puolisen vuotta sitten Turusta pienemmän lähikunnan puolelle.
Nyt yritin varata lääkäriaikaa pysyväislääkityksen tarkastukseen, peruskokeisiin sekä jo kuukausia kipeämmäksi ja kipeämmäksi muuttuneille käsille.
Virkailija sanoi suoraan, että ei meillä ole aikoja. Laitamme sinut jonotuskirjaan ja ilmoitamme sitten kun aika joskus tulee.
Tämä oli järkytys. Aiemmin olen saanut ajat kiireettömiinkin asioihin noin viikon odotuksella (Turussa minulla oli lääkityksen takia joku prioriteettikoodi).
Mites nyt, yksityistäkö tässä pitää hakea?
Onko muualla suomessa samanlaista ei-oota kunnallisen terveydenhuollon osalta?
Kommentit (20)
Sille ajanvaraajalle sanotaan, että lain mukaan on päästävä 3 vuorokaudessa hoidontarpeen tarkistukseen ja siitä 3 kk sisällä hoitoon. Joten aika on annettava tai teet valituksen.
Meillä terveyskeskuksessa mennään ensin sairaanhoitajalle (jonotetaan ilman ajanvarausta) ja sitten jonotetaan lääkärille, että saadaan resepti, vaikka sen voisi kirjoittaa potilasta näkemättä. Mutta koska meillä on ns. keikkalääkäri, joka saa jokaisesta asiakastapaamisesta lisää liksaa, saa hän siitä 3 min tapaamisesta korvauksen. MInä asiakas virtsatieinfektioni kanssa odotan 6 tuntia reseptiä...
Kotikaupungissani terveyskeskun ajanvaraus toimii näin: soitan, sieltä soitetaan takaisin ja sanotaan että aikoja ei ole, joten soittakaa ensi viikolla uudestaan. En odota ensi viikolle vaan menen Mehiläisen sivuille ja varaan ajan tunnin tai parin päähän.
Sama juttu. Kyseessä myös Turun lähikunta.
Viimeksi kysyin aikaa lapseni jatkuviin kuumejaksoijen ja väymyksen takia. Ajan olisi saanut viiden viikon päähän. Vein yksityiselle, otettiin verikokeet ja lapsen mykoplasma oli jälleen palannut. On sairastanut aiemmin jo mykoplasmakeuhkokuumeen.
Itse soitin marraskuussa terveyskeskukseen kahden kuukauden joka päiväisen päänsäryn takia, sain ajan tammikuun lopulle... Turussa.
Enää ei saa aikoja ajanvarauksella oikeastaan ollenkaan. Aamulla mennään akuuttiin ottamaan vuoronumero ja toivotaan, että pääsisi edes hoitajan vastaanotolle, odotusaika voi olla tunteja
Ei hyvältä näytä :( Pitääkö tästä mennä akuuttiajalla vain valittamaan käsien kipua.
Yksityinen voi tulla kalliiksi jos täytyy ottaa kuvia.
Googlella olen oppinut, että vika voi olla kiertäjäkalvosimessa, jossakin hermoissa tai niskassa.
Ap
Miksi ihmeessä ette muistuta hoitotakuusta ja siitä, että jos ei aikaa saa julkiselle puolelle, voi mennä yksityiselle ja maksattaa sen julkisella.
Ei täällä pääse,esim.hammaslääkäriaika 6kk-12kk.Jonotan päivystyksessä illan jos lääkärin haluan nähdä.
Yksityinen voi laittaa lähetteen julkiselle esim.rtg-kuviin
Mene yksityiselle ja pyydä lähete kuviin/labroihin/whatever julkiselle.
Huomaatte varmaan, että julkista terveydenhuoltoa ajetaan alas. Loppuu se kitinä "muka ilmaisesta terveydenhuollosta ja sairaanhoidosta" ja kauheista polimaksuista, kuin koko kustannukset todella kolahtavat otsikkoon yksityisellä. Kohta olette vapaita juntti-suomesta ja tervetullut amerikka on täällä. Ne saavat hoitoa, joilla on rahaa, vakuutus tai työnantaja.
Seuraavaksi ilmaisen koulutuksen kimppuun. Saattaa tulla ikävä jopa pakkoruotsia, kun lukukausimaksut ovat kymmeniätuhansia.
Täällä saa ajan parin kuukauden päähän tai sit pitää jonottaa tuntikausia akuuttijonossa. (Vantaa)
Meillä kunnallisen puolen tk:n palvelut on ostettu Mehiläiseltä ja lääkärille pääsee lähinnä vain jonottamalla ensin päivystävälle sairaanhoitajalle.
Vierailija kirjoitti:
Mene yksityiselle ja pyydä lähete kuviin/labroihin/whatever julkiselle.
Ei muuten onnistu. Yritin saada työpaikkalääkäriltä lähetteen julkiselle puolelle ultraan, lääkäri sanoi etteivät noteeraa yksityisten lähetteitä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
No niin. Muutettiin puolisen vuotta sitten Turusta pienemmän lähikunnan puolelle.
Nyt yritin varata lääkäriaikaa pysyväislääkityksen tarkastukseen, peruskokeisiin sekä jo kuukausia kipeämmäksi ja kipeämmäksi muuttuneille käsille.
Virkailija sanoi suoraan, että ei meillä ole aikoja. Laitamme sinut jonotuskirjaan ja ilmoitamme sitten kun aika joskus tulee.
Tämä oli järkytys. Aiemmin olen saanut ajat kiireettömiinkin asioihin noin viikon odotuksella (Turussa minulla oli lääkityksen takia joku prioriteettikoodi).Mites nyt, yksityistäkö tässä pitää hakea?
Onko muualla suomessa samanlaista ei-oota kunnallisen terveydenhuollon osalta?
Kiireettömän hoitoon pääsyn osalta potilaan tulee lain mukaan saada tietää, milloin hän pääsee kiireettömään hoitoon, eikä häntä voida laittaa odottamaan hoitoa epämääräiseksi ajaksi. Sinulle olisi lain mukaan pitänyt jo soittaessasi kertoa, milloin pääset hoitoon. Tee kantelu oikeusasiamiehelle. Oikeusasiamies on antanut tästä samasta asiasta lukuisia moittivia kanteluratkaisuja eri kunnille. Niitä löytyy oikeusasiamiehen ratkaisutietokannasta esimerkiksi hakusanalla "epämääräiseksi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene yksityiselle ja pyydä lähete kuviin/labroihin/whatever julkiselle.
Ei muuten onnistu. Yritin saada työpaikkalääkäriltä lähetteen julkiselle puolelle ultraan, lääkäri sanoi etteivät noteeraa yksityisten lähetteitä ollenkaan.
Ai. Multa on aina kysytty yksityisellä että haluanko labroihin, kuvantamisiin ym. kalliimpiin tutkimuksiin kunnalliselle puolelle lähetteen vai tehdäänkö noi yksityisellä.
Samoin minut on useita kertoja lähetetty yksityiseltä julkiselle jatkotutkimuksiin. Yleensä kuitenkin siksi että on tarvittu nimenomaan yliopistosairaalan resursseja.
Ei ole montaa viikkoa kun soitin angiinaepäilyn vuoksi päivystykseen aamupäivällä. Sanottiin heti, että aikoja ei tälle päivälle oo, aloita rimputus huomenna heti kun päivystys aukeaa niin saatat saada samalle päivälle ajan. Kärvistelin sitten yön yli ja tein kuten käskettiin, mutta tunnin soittoyritysten jälkeen kyllästyin ja soitin Terveystalolle- eikä tarvinnut montaa sekuntia odotella että sain puheluni "läpi". Eikä montaa tuntia että olin apteekissa kuuria hakemassa.
Kiireetöntä hoitoaikaa tilasin, luomen poisto kyseessä. Viikon päähän sai ajan. Toki pari vuotta sitten piti lähes puolivuotta odottaa aikaa tähystykseen mutta kaiketi riippuu toimenpiteestä.