Missä tilanteessa voidaan pakottaa gynekologiseen tutkimukseen?
Eräs ihminen väitti tapahtuneen näin, mutta mikä sellainen tilanne voisi olla?
Kommentit (17)
Jaa-a. Voihan joku lääkäri hieman vastustella esim. ehkäisypillereiden kanssa, jos ei välillä käy. Minulle ainakin vaan varattiin aika sen suuremmin keskustelematta. Ei sillä että minua sinne pitäisi pakottaakkaan.
Todella harvoja tapauksia voi olla, että pakottamalla pakotetaan. Ja niissäkin tapauksissa yritetään tehdä mahdollisimman paljon yhteistyötä asiakkaan kanssa. Tulee mieleen, että jos joku on holhouksen alainen, kehitysvammainen tai mieleltään sairas, eikä suostu tutkimukseen, vaikka terveys ja jopa henki on vaarassa. Esim. joku vierasesine emättimessä, joka on pakko saada pois, koska on jo aiheuttanut tulehduksen.
Tavallista gynetutkimusta, jossa vaan tsekataan paikat, ei voi pakolla tehdä kenellekään.
Ei missään tilanteessa voi pakottaa.
Apu tosin voi jäädä saamatta, jos tutkimusta ei tehdä.
Ei ketään voi oikeasti pakottaa mihinkään eli voi kyllä kieltäytyä kaikista tutkimuksista mutta ei välttämättä saa sitten oikeaa hoitoa tai tarvittavia lääkkeitä.
Tämä eräs ihminen tuskin on ollut huumattuna ja sidottuna tutkimuksen ajan eli on kuitenkin suostunut vaikka ei olisi halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Todella harvoja tapauksia voi olla, että pakottamalla pakotetaan. Ja niissäkin tapauksissa yritetään tehdä mahdollisimman paljon yhteistyötä asiakkaan kanssa. Tulee mieleen, että jos joku on holhouksen alainen, kehitysvammainen tai mieleltään sairas, eikä suostu tutkimukseen, vaikka terveys ja jopa henki on vaarassa. Esim. joku vierasesine emättimessä, joka on pakko saada pois, koska on jo aiheuttanut tulehduksen.
Tavallista gynetutkimusta, jossa vaan tsekataan paikat, ei voi pakolla tehdä kenellekään.
Kevyessä humautuksessa omassa työpaikassani on tällaisissa tapauksissa tehty. En oo koskaan 15v aikana ollu tilanteessa, että tehtäisiin väkisin tutkimus!
Vierailija kirjoitti:
Eräs ihminen väitti tapahtuneen näin, mutta mikä sellainen tilanne voisi olla?
Esimerkiksi lenkkipolulla...
Ainakin epäiltäessä huumeiden salakuljetusta tuo tutkimus tehdään ns. väkisin. Käytännössä vastusteleva henkilö saa ns. humautuksen.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin epäiltäessä huumeiden salakuljetusta tuo tutkimus tehdään ns. väkisin. Käytännössä vastusteleva henkilö saa ns. humautuksen.
Ei muuten tehdä tässä ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin epäiltäessä huumeiden salakuljetusta tuo tutkimus tehdään ns. väkisin. Käytännössä vastusteleva henkilö saa ns. humautuksen.
Auttaako se, että saa huomautuksen? Eikö pitäisi sakot vähintäänkin antaa?

Höpö, höpö. "Vastusteleva henkilö" laitetaan kaappiin potan kanssa siksi aikaa, että nähdään mitä sieltä ulos tupsahtaa.

:D:D

Niin, kyse oli kyne-tutkimuksesta :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin epäiltäessä huumeiden salakuljetusta tuo tutkimus tehdään ns. väkisin. Käytännössä vastusteleva henkilö saa ns. humautuksen.
Höpö, höpö. "Vastusteleva henkilö" laitetaan kaappiin potan kanssa siksi aikaa, että nähdään mitä sieltä ulos tupsahtaa.
Miksi emättimestä tupsahtaisi jotain pottaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella harvoja tapauksia voi olla, että pakottamalla pakotetaan. Ja niissäkin tapauksissa yritetään tehdä mahdollisimman paljon yhteistyötä asiakkaan kanssa. Tulee mieleen, että jos joku on holhouksen alainen, kehitysvammainen tai mieleltään sairas, eikä suostu tutkimukseen, vaikka terveys ja jopa henki on vaarassa. Esim. joku vierasesine emättimessä, joka on pakko saada pois, koska on jo aiheuttanut tulehduksen.
Tavallista gynetutkimusta, jossa vaan tsekataan paikat, ei voi pakolla tehdä kenellekään.
Kevyessä humautuksessa omassa työpaikassani on tällaisissa tapauksissa tehty. En oo koskaan 15v aikana ollu tilanteessa, että tehtäisiin väkisin tutkimus!
Olen työskennellyt vain terveyskeskuksissa, joissa humautukseen ei ole mahdollisuutta. En tosin ole koskaan kuullut, että siellä kenellekään olisi pakolla tehty tutkimus. Aina on lopetettu heti, kun asiakas sanoo, että nyt ei enää. Oli vaiva mikä tahansa. Pakkotilannetta ei ole koskaan tullut eteen, eikä ole tarvinnut asiakasta laittaa eteenpäin kieltäytymisen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin epäiltäessä huumeiden salakuljetusta tuo tutkimus tehdään ns. väkisin. Käytännössä vastusteleva henkilö saa ns. humautuksen.
Höpö, höpö. "Vastusteleva henkilö" laitetaan kaappiin potan kanssa siksi aikaa, että nähdään mitä sieltä ulos tupsahtaa.
Miksi emättimestä tupsahtaisi jotain pottaan?
Ehkä tuo pottatyyppi on näitä jotka luulee virtsan tulevan emättimestä :D
Jos haluaa johonkin alapäävaivaan lääkkeet niin lääkärin on pakko katsoa ja tutkia...