Jättäisitkö puolisosi ja lapsesi, jos se olisi ainoa tapa saada onnellinen elämä?
Vai onko puolison ja vanhemman velvollisuus asettaa perheen yhtenäisyys ja hyvinvointi oman onnellisuuden edelle?
Kommentit (58)
En jättäisi. Itse asiassa koen, että olisin onnellisempi ilman lapsia, mutta velvollisuus ja rakkaus heihin sitoo minut tähän.
En pysty kuvitella olevani onnellisempi ilman perhettäni.
Onnellisuus on täysin yliarvostettua. En ehkä ole onnellinen, mutta en aio jättää perhettäni, koska en usko että perheen jättäminen tekee onnelliseksi.
Jättäisin mieheni, mutta en lapsia. Ilman lapsiani en voisi olla onnellinen. Ilman miestäni voisin olla onnellinen, jos mieheni olisi syy onnettomuuteeni.
Vierailija kirjoitti:
En pysty kuvitella olevani onnellisempi ilman perhettäni.
Moni kuitenkin on.
lasten jättäminen on alhainen teko.
Molemmat voi saada kun on tarpeeksi luova ratkaisuissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty kuvitella olevani onnellisempi ilman perhettäni.
Moni kuitenkin on.
Tämä on ihan totta. En tiedä, mistä on peräisin tämä kertomus, että perhe olisi elämän tärkein asia ja onnellisuuden lähde. Monelle esimerkiksi tyydyttävä ura, seksuaalinen nautinto ja mahdollisuus toteuttaa itseään ovat tärkeämpiä kuin perhe.
Myönnän, että tämä on hyvin sukupuolittunutta. Perhe on tärkeämpi naisille kuin miehille, ja naiset ovat myös miehiä valmiimpia uhraurumaan perheen vuoksi. Harmi juttu naisten kannalta.
Vierailija kirjoitti:
lasten jättäminen on alhainen teko.
On tärkeämpää olla onnellinen kuin tehdä aina sillä, mikä on muiden mielestä oikein ja kunnollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lasten jättäminen on alhainen teko.
On tärkeämpää olla onnellinen kuin tehdä aina sillä, mikä on muiden mielestä oikein ja kunnollista.
Sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty kuvitella olevani onnellisempi ilman perhettäni.
Moni kuitenkin on.
Tämä on ihan totta. En tiedä, mistä on peräisin tämä kertomus, että perhe olisi elämän tärkein asia ja onnellisuuden lähde. Monelle esimerkiksi tyydyttävä ura, seksuaalinen nautinto ja mahdollisuus toteuttaa itseään ovat tärkeämpiä kuin perhe.
Myönnän, että tämä on hyvin sukupuolittunutta. Perhe on tärkeämpi naisille kuin miehille, ja naiset ovat myös miehiä valmiimpia uhraurumaan perheen vuoksi. Harmi juttu naisten kannalta.
Ei se mikään harmi juttu ole, naisille ainakaan, miehille ehkä. Naiset ehkä näkevät syvemmin mistä se onni muodostuu. Ei kukaan kuolinvuoteellaan huokaile että olipa ihanaa kun sai tehdä töitä. Silti moni eläessään laittaa työt ja menestymisen ja monet muut jutut rakkaiden ihmisten edelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lasten jättäminen on alhainen teko.
On tärkeämpää olla onnellinen kuin tehdä aina sillä, mikä on muiden mielestä oikein ja kunnollista.
Omaa onnellisuutta tärkeämpi on tehdä mikä on moraalisesti oikein. Lasten jättäminen oman onnellisuuden takia on itsekästä ja moraalisesti väärin.
Odotapa ne vuodet kun lapset kasvavat ja ovat omillaan sitten juokse sen "onnellisuutesi perässä", he eivät ole valinneet syntyä tänne.
Tietysti jättäisin, jos sillä teolla saisin 100% varmuudella 100% onnellisen elämän. Mutta kukaan ei saa, toisten tekeminen onnettomiksi ei takaa onnea. Joten miksi kuvitella, että onnellisuus on kiinni siitä, onko muiden kanssa vai ei, koska onnellisuus on minussa, ei ulkoisissa puitteissa tai perheessä tai lapsissa.
En ole sitä tyyppiä joka mulkkaa koko elämän uusiksi jos ei hetkeen ole tuntunut jotain suuria onnen tunteita. Tuollainen tunnetilojen metsästäminen on ehkä nykyajan typerin ilmiö. Tunteet tulee ja menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lasten jättäminen on alhainen teko.
On tärkeämpää olla onnellinen kuin tehdä aina sillä, mikä on muiden mielestä oikein ja kunnollista.
Sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Vanha kansa oli tässä asiassa harvinaisen väärässä.
En voisi jättää lastani tai lapsiani, koska en olisi onnellinen ilman heitä.
Miehen voisin jättää, jos olisin hänen vuokseen jatkuvasti onneton. Päätös olisi minulle erittäin vaikea, koska epäonnistunut parisuhde on mielestäni erittäin surullinen asia.
Vierailija kirjoitti:
En ole sitä tyyppiä joka mulkkaa koko elämän uusiksi jos ei hetkeen ole tuntunut jotain suuria onnen tunteita. Tuollainen tunnetilojen metsästäminen on ehkä nykyajan typerin ilmiö. Tunteet tulee ja menee.
Onnellisuus ei ainakaan minulle ole mikään tunne vaan tieto ja varmuus siitä, että elämäni on hyvää, omien arvojeni mukaista ja sellaista kuin haluankin sen olevan. Toki onnellisuuteen liittyy myös kaikenlaisia tunteita ekstaattisesta ilosta hiljaiseen tyytyväisyyteen, mutta ytimeltään se ei ole häilyvä tunnekokemus (joita tosiaan tulee ja menee).
Vierailija kirjoitti:
En voisi jättää lastani tai lapsiani, koska en olisi onnellinen ilman heitä.
Miehen voisin jättää, jos olisin hänen vuokseen jatkuvasti onneton. Päätös olisi minulle erittäin vaikea, koska epäonnistunut parisuhde on mielestäni erittäin surullinen asia.
Sinustako parisuhde on epäonnistunut, jos se päättyy?
Kaikki parisuhteet päättyvät viimeistään kuolemaan. Oleellista on, minkälaista suhteessa on olla.
Onnellinen elämä minulla? Puolison kyllä, lapsia en ikinä. En voisi onnellinen jos olisin lapseni hylännyt äiti. Sehän tekisi lapseni äärimmäisen surulliseksi, eli minut myös.
Onnellisuuden. Just