Tunnevammaisuus vai mikä?

Yritän saada apua täältä, kun läheisten kanssa ei voi puhua, koska he tuntevat henkilön ja heillä on vain tietty käsitys ihmisestä.
Elikkäs, olen vasta nuori, ja olen ollut parisuhteessa mieheni kanssa muutaman vuoden. Ongelmia oli heti alussa sen kanssa, että hän ei tiennyt haluaako olla mun kanssa vai muiden naisten kanssa, joten hän teki molempia tietysti selkäni takana, ja kuulin tästä vasta paljon myöhemmin, ja ajattelin ett no joo, toi oli alkua eihän se mulle niin enää tee. No kuitenkin mies on 'täydellisestä perheestä' jossa kaikki asiat mitkä itse koen olevan pohtimista vaativia asioita, hänen mielestään ne on helppoja ja normaaleja juttuja (kuten oman talon ostaminen, lainan otto yms, huom minä olen vasta 19v)
Hän ei poikkea mielipiteistään, ja meillä ne kovin erilaiset. Lasten kasvatus ja perheenä olo on varsinkin aihe josta ollaan puhuttu tulevaisuuden varalta, ja mielipiteemme eroaa niin paljon etten pysty enkä halua kuvitella eläväni sellaisessa. Kuitenkin, miehellä kaksi persoonaa. Ihana ja hauska, ja sitten on se itsekäs ja narsistia muistuttava. Lähiaikoina hän on ollut 'ei puhu eikä pussaa' tyyppinen, ei riitä aika mulle mutta muita naisia hän ehtii tapaamaan. Jos olen surullinen, hän taputtaa olalle ja sanoo että parempi mennä vaan nukkumaan. Seksiä hän ei ole halunnut harrastaa pian 2kk, koska on kuulemma töiden vuoksi väsynyt. Hän suuttuu jos mainitsen mielipiteitäni ystävällisesti esimerkiksi siitä etten pidä kun hän pitää yhteyttä naisiin esimerkiksi työkavereihin, joita en ole itse tavannut eikä he tiedä mieheni olevan parisuhteessa. Hänen suuttuminen on yleensä erittäin suuri agressio, haukkuu, sanoo että mä vaan aina vingun (kun yritän siis keskustella meidän suhteesta) ja yleensä pitää parin päivän mykkäkouluja. Tiedän että vastaus tähän on että 'miksi enää haaskaat aikaa tuohon ihmiseen?' mutta se ei ole niin helppoa olla erossa, kun hän tosiaan osaa vaikeissa tilanteissa tuoda sen ihanan itsensä esiin. Kukkia en ole koskaan saanut, rakastan sinua lausetta olen kuullut ehkä kolmesti, hän ei kehu minua (naiset tarvitsee välillä näitäkin juttuja) eikä hän lohduta, osaa sanoa mihinkään asiaan mitään. Välitän tästä ihmisestä valtavasti, mutta koen etten kestä tälläistä. Muut naiset on ollut minulle ongelma alun luottamispulan takia, mutta hänen mielestään minä vaan valitan, ja hän saa nähdä kavereitaan enkä saa puuttua siihen ja hän saa mennä heidän luokseen jos tahtoo. Pyytäisin vastaavia kokemuksia teiltä, neuvoja viisaammalta (näin nuori ei ole niin kokenut rakkauden kanssa...) ja joitain vinkkejä tai mitä vaan!! Toivon, ettei haukkumista tulisi... Kiitos etukäteen <3