Lue keskustelun säännöt.
Perheenne ainut lapsi; olette onnekkaita!
02.11.2015 |
Olette säästyneet monelta mielipahalta elämänne aikana, koska teillä ei ole ollut sisaruksia.
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ajattelen aivan toisin! Olen ainoa lapsi, jolla todella pieni suku. Kun äidistäni aika jättää, olen yksin, ilman yhtään sukulaista. Olisin aina halunnut sisaruksen jolle kertoa huolia! Itse päätin jo lapsena että minulla on monta lasta, nyt on jo 4 ja yksi vielä haaveissa! Inhoan olla yksin!
Vierailija kirjoitti:
Olisin aina halunnut sisaruksen jolle kertoa huolia!
Vaikka sulla ois viis sisarusta se ei takaa sitä, että ketään niistä sun huolesi kiinnostaisi.
Sä inhoat olla yksin niin väkerrät lapsille sisaruksia urakalla. Great :D
Ihana yleistys!
Enpä ole elämässä kolhuitta selvinnyt...
Jaa, en nyt tiedä. Oon kyllä kateellinen monille sisarussuhteesta, vaikka niitä on huonojakin, mulla ei ole ollut mahdollisuutta hyvään eikä huonoon.
Harmittaa olla täysin yksin vanhenevien vanhempien kanssa, lapsena oli ihan siedettävää koska mulla oli paljon kavereita. Paitsi sunnuntaisin piti olla kotona, se oli tylsistä tylsintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin aina halunnut sisaruksen jolle kertoa huolia!
Vaikka sulla ois viis sisarusta se ei takaa sitä, että ketään niistä sun huolesi kiinnostaisi.
Sä inhoat olla yksin niin väkerrät lapsille sisaruksia urakalla. Great :D
No eipä ole valittaneet! Muksut nyt 16,12,6,5.
Niin meidän lapsetkin sanoo. Tyttö ja poika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ainoa lapsi, jolla todella pieni suku. Kun äidistäni aika jättää, olen yksin, ilman yhtään sukulaista. Olisin aina halunnut sisaruksen jolle kertoa huolia! Itse päätin jo lapsena että minulla on monta lasta, nyt on jo 4 ja yksi vielä haaveissa! Inhoan olla yksin!
Eikö sun lapset oo sukua sulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ainoa lapsi, jolla todella pieni suku. Kun äidistäni aika jättää, olen yksin, ilman yhtään sukulaista. Olisin aina halunnut sisaruksen jolle kertoa huolia! Itse päätin jo lapsena että minulla on monta lasta, nyt on jo 4 ja yksi vielä haaveissa! Inhoan olla yksin!
Eikö sun lapset oo sukua sulle?
Okei, SÄ kerrot huolesi lapsille, mä en! Ja ne on mun lapsia, en laske sukuun, ne on enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen aivan toisin! Olen ainoa lapsi, jolla todella pieni suku. Kun äidistäni aika jättää, olen yksin, ilman yhtään sukulaista. Olisin aina halunnut sisaruksen jolle kertoa huolia! Itse päätin jo lapsena että minulla on monta lasta, nyt on jo 4 ja yksi vielä haaveissa! Inhoan olla yksin!
Ap. kuittaa: Niin, on tietysti aivan sattuman onnea, jos on saanut itselleen ja ympärilleen hyvin toimivat ja mukavat sisarukset, mutta näin ei vaan kaikkien sisaruksien kanssa aina satu elämä sujumaan vaan milloin mistäkin aiheesta tulee todellakin suuria ristiriitoja ja suoranaista kärsimystä!
Kun on ainut lapsi perheessä, niin eipähän tule minkäänlaisia skismoja missään vaiheessa, eikä tarvitse ajatustakaan vaivata sisarusten aiheuttamien asioiden vuoksi.
No eipä ne sisarukset takaa sitä, että olisi joku, joille kertoa huolia. Itselläni on yksi veli ja hänkin lähemmäs 20 vuotta vanhempi kuin minä ja asunut toisessa maassa siitä asti, kun olin ala-asteikäinen. Ei meillä ole oikein ikinä ollut minkäänlaista suhdetta toistemme kanssa, en ole edes nähnyt häntä moneen vuoteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paha sanoa.. Mulla on yksi veli (nuorempi) ja me ei tultu yhtään toimeen lapsena. Riideltiin ja tapeltiin ensimmäiset 15 vuotta yhtäjaksoisesti. Nykyään olemme ihan väleissä ja aina kun nähdään niin vaihdellaan kyllä kuulumisia. Toisaalta ei me edelleenkään olla läheisiä niin että soittelisimme tai tapaisimme mitenkään säännöllisesti, tai edes että alkaisin hänelle avautumaan murheistani.
Toisaalta taas kahdella mun ystävällä on siskot (samalla ikerolla kun mun veli) ja he olivat lapsena ihan parhaita kavereita siskojensa kanssa. Edelleen ovat hyvin läheisiä ja tapaavat jatkuvasti. Ei se sisarusten määrä takaa välttämättä sitä että olisi seuraa ja ystäviä. Musta tuntui lapsena että olisin ollut vähemmän yksinäinen jos olisin ollut ainut lapsi koska yksilapsisista perheistä tulevat kaverini saivat aina ottaa mökki/kylpylä/lomareissulle kaverin mukaan kun minä olin jumissa vittumaisen veljeni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen aivan toisin! Olen ainoa lapsi, jolla todella pieni suku. Kun äidistäni aika jättää, olen yksin, ilman yhtään sukulaista. Olisin aina halunnut sisaruksen jolle kertoa huolia! Itse päätin jo lapsena että minulla on monta lasta, nyt on jo 4 ja yksi vielä haaveissa! Inhoan olla yksin!
Et ajattelisi noin minun habituksessani ollessani, jolla monta sisarusta, ja toinen toistaan öhöm... jätän nyt sanomatta..., ja jos olisit saanut satanutta suoranaista paskaa niskaasi silloin tällöin joltakin sisaruksistasi elämäsi varrella aivan tilaamatta.
Helpompaa olisi ollut olla yksin kuin tälläisen sisaruslauman keskellä ja kaiken lisäksi kuopuksen asemissa, joka on näyttäytynyt olevan sisaruuskateuden pahin kohde joillekin sisaruskaartin edustajille puhumattakaan muusta jo lapsena ollessani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on sisaruksia, ja olen keskimmäinen, suoraan sanottuna väliinputoaja. Uskaltaisin väittää, että sisarusten kanssa voi olla todella antoisaa, mutta tähän vaikuttavat ennen kaikkea omat vanhemmat. Heidän siis pitäisi kohdella lapsia tasa-arvoisesti, opettaa heitä puhumaan toisilleen kauniisti, ratkoa riitoja tarvittaessa ja niin edelleen. Isomman ei tarvitse koko ajan joustaa pienemmän vuoksi eikä ainakaan toimia sisarelleen lapsenvahtina.
Yhteiskunnassa monella tuntuu olevan käsitys ainoista lapsista jonain despootteina, kusipäisinä lellikkeinä, joita elämä on kohdellut silkkihansikkain. Monesti jaksetaan muistuttaa kuinka itse joutui tappelemaan sisarusten kanssa siitä ainoasta lelusta siellä patterin takana ja ei viikkorahaakaan saanut jne. toisin kuin ainoat lapset, joilla kaikki oli niin helppoa että.
Voi mitä BS:ää :) Ainakin minulle ainoana lapsena oleminen on tuonut pelkkää mielipahaa ja harmia. Jo lapsena olin hyvin yksinäinen kun lähialueelta ei löytynyt ketään ikäistäni leikkikaveriksi eikä koulun jälkeen ollut mahdollisuutta nähdä koulukavereita. Esimerkiksi kesälomat vietin lähinnä sisällä kirjaa lukien ja toivoen, että olisi jotain tekemistä. Myös näin nuorena aikuisenakin (20v) tunnen oloni älyttömän yksinäiseksi kun ei ole ketään joka jakaisi samoja kokemuksia eikä minulla ole ketään johon voisin tukeutua.
Mielestäni ainoana lapsena oleminen on vaikuttanut sosiaalisiin taitoihini (tietenkin muiden asioiden ohella, ei ainoana syynä), tunnen oloni hyvin usein epämukavaksi ja ns. uhatuksi muiden ikäisteni seurassa ja keskustelu on vaikeaa, ellei toinen ole kova puhumaan. Asioilla olisi varmasti toinen laita jos en olisi viettänyt lapsuuttani ja nuoruuttani yksin :)
Olen itse ainut lapsi ja hyvin tyytyväinen siihen. Oli leppoisa lapsuus. En saanut kaikkea haluamaani läpi tietenkään, se klisee on kuultu jo liian monesti. Mutta sen sijaan sain olla paljon aikuisten seurassa (kavereitakin toki oli sopivasti), ja siksi kasvoin ajattelevaksi, aikuismaiseksi jo varhain. Ei tarvinnut rissata sisarusten kanssa jostain täysin turhasta jatkuvasti. Ei se ketään kehitä, uskokaa pois. Nyt kun itselläni on kolme lasta, teoria vain vahvistuu. Yhden lapsen perheet ovat ihan fine. Toki rakastan kaikkia lapsiani! Mutta ihmissuhteista ja niiden analysoinnista lapsiluvun kauttahan tässä oli kyse...
Tiedän