En pääse koskaan yli ihastuksesta

Vierailija kirjoitti:

En pääse koskaan yli ihastuksesta, joka mulla oli/on. Oon nyt 2 vuotta taistellut tai oikeastaan noin vuoden irti, ensimmäinen vuosi meni halutessa ja toivoessa, että saisin jotain suhteelta tai edes sen suhteen. Eikä tämä ole ainoa tai ensimmäinen vaikea asia elämässäni, josta en pääse yli. Tuntuu, etten mä pääse yli mistään. Miksi elää? Ei elämä ole elämisen arvoista, kun kaikki tapahtumat vain huonontavat elämää.

samat ajatukset :(

Joo. Eihän tästä elämästä ole mihinkään. Yhtä hyvin vois tosiaan tappaa ittensä. Ihan tyhmä ja paska elämä!!!!!!!!

ap

Ihan sama täällä :(

Toisaalta tulin vasta tänään tajunneeksi/ myöntäneeksi itselleni, etten varmaan pääse koskaan yli tai etten ole päässyt oikeastaan mistään yli, mikä minua on haavoittanut, joten ehkä tämä tästä, jotenkin, kun rupeaa oikein miettimään asioita... Itsellä ei ole koskaan ollut ketään, joka ois auttanut ja tukenut minkään asioiden yli. Haukkujia on löytynyt kyllä.

ap

Kyllä niistä aina pääsee yli, joskus se vaatii vähän enemmän aikaa. 2 vuotta ei ole paljon mitään. :) 

Joo ja sitten vituttaa ja ällöttää ne lässytykset siitä, miten aika parantaa ja blaa blaa. Tai ota itseäs niskasta kiinni, tms. No, riippuu ihan tilanteesta!!!!

ap

Just mietin, että vanhin asia, josta EN ole päässyt yli, jonka muistan ja joka edelleen häiritsee elämääni jossain määrin on 22 vuoden takaa. Että ei se aika aina todellakaan merkitse.

ap

Etit jonkun uuden, joka herättää sinussa samanlaisia tunteita. Tällä keinolla pääsin itse yli ihastuksestani. 

Ei pysty monestakaan syystä, kyllä mä muuten olisinkin jo tehnyt niin. Siksi juuri teinkin tämän aloituksen, kun nyt tilanne vain on se, että en pääse yli tai en ole ainakaan vielä päässyt, eikä kukaan muu kiinnosta edes oikeasti ja vaikka kiinnostaisikin niin en saa tavoitella heitä. Olen varattu ja perheellinen. 

Jokin terapia? Tai ainakin muutama selfhelpkirja auttaisivat sinua ymmärtämään, että miksi jäät kiinni asioihin ja etenkin, että miten opit muuttamaan ajatusmallejasi, jotta voit nauttia elämästä.

Jos olen haavoittuvainen tai haavoittunut niin ei kai siihen mikään self help -kirja osaa auttaa? Terapia ehkä, käyn kyllä, mutta se on aika alussa ja harvakseltaan. Muiden olisi noin pääsääntöisesti muututtava. Ei saisi haavoittaa minua tai ketään. Muut ne tässä ikäviä ihmisiä on. Vai saako mua muka haavoittaa ja olla sitten kuin ei mitään? Tosin ehkä heitä on ensin aikoinaan haavoitettu ja sitten hekin jatkavat sitä eteenpäin. Maailma on täysin paska paikka. 

mulla on vähän samaa ongelmaa. Koen asiat voimakkaasti ja kiinnyn helposti ihmisiin. Irtipäästäminen etenkin ihastuksesta tai rakkaudesta on todella vaikeaa. Tavallaan kadehdin niitä, jotka elävät elämänsä helpommin. Mutta on voimakkaissa tunteissakin puolensa:) minä menin terapiaan. Siellä jauhan asioitani ja saan suhteutettua ajatuksiani. Ja olen oppinut, että ne ovat normaaleja. Ja pidän masennusta loitolla.

Mua taas masentaa se, etten saanut sitä suhdetta. Ja se, ettei juttu mennyt mielestäni mitenkään oikeudenmukaisesti minua ajatellen. Oikeudenmukaisuuden tunteitani on loukattu. Enkä tiedä miten saada mitään oikeutta itselleni elämässä. Tähän kietoutuu niin paljon, lapsuus, jolloin ensimmäiset loukkaukset minun oikeuttani olla onnellinen ja hyväksytty ihminen tai edes hyväksyä itseni sellaisena kuin olen kohtaan ovat tapahtuneet. Tiedän, että sellaista on tapahtunut, mutta en osaa tarkkaan sanoa mitä on tapahtunut. Olen ollut niin pieni, vain 3-4 vuotias. Ja sen jälkeen tulleet loukkaukset, joita on aina tullut vanhan päälle ilman, että olen entisistäkään selvinnyt. Äiti kai halusi minut elämään katuojaan, jonne hän aikoinaan joskus puhui minun joutuvan. 

ap