Esikoululaiseni isä on yhtäkkiä kiinnostunut hyvinvoinnistamme

Kuusi vuotta olen kasvattanut poikaani yksin. Isällä oli sairaalahoitoja vaativia mielenterveydenongelmia, eikä hän tavannut lasta kuin ehkä kaksi-kolme kertaa vuodessa. Nyt hän on alkanut soitella ja kysellä kuulumisiamme. Viimeksi meillä käydessämme toi pojalle synttärilahjan ja pahoitteli että on jättänyt mut yksin kasvattamaan poikaa :/ Ikinä näiden vuosien aikana hän ei ole kysynyt miten olen jaksanut ja miten meillä menee. Kaikki puheet ovat koskeneet hänen sairastamistaan. Hän oli kyllä ihmeen hyvin voivan oloinen ja eläväinen. Ei sellainen omiin maailmoihinsa uponnut haamu, jonka suusta tulee loputonta tajunnanvirtaa. Hänen kanssaan pystyi käymään järjellistä keskustelua. Lääkkeitä ei enää kuulemma ole syönyt pitkään aikaan.

Ihmeellistä. Ja tietysti ihanaa lapsen kannalta.