Lue keskustelun säännöt.
Synnytyksen jälkeinen masennus.
Vierailija
22.09.2015 |
Lapsi on 3 kk. En tunne rakkautta häntä kohtaan. Minulla on synnytyksen jälkeinen masennus. Varasin ajan perheneuvolan psykologille, joka sanoi, että se on ihan normaalia, eihän lasta voikaan vielä rakastaa, kun se on vasta 3 kk siinä ollut. Jatkoja ei sovittu.
Olen eri mieltä.
Kommentit (11)
Onko mitään keinoja tunnistaa kenestä naisesta tulee tuollainen?
Tulevana isämiehenä olen hiukan huolissani kun olen lukenut tästä. Itse olen varma, että tykkään lapsesta ja tuntuu oudolta, että voisin edes kyseenalaistaa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lasta voi rakastaa heti!
Useimmilla mielialat vaihtelevat synnytyksen jälkeen hormoneista johtuen. Minulla enemmänkin vituttaa mies, vauva on kyllä ihana :) Ensimmäiseen rakastuin samalla hetkellä kun hänet näin, toisen kanssa meni muutama päivä tajuta, että hän on maailman ihanin vauva, jota rakastan.
Eikös babyblues tule lähes kaikille. Joskin voi johtaa masennukseen.
Synnytyksen jälkeinen masennus on monimutkainen tunnevyyhti. Yksi asiaan vaikuttava tekijä saattaa olla se, että yhteisön käytös äitiä kohtaan muuttuu aika lailla vauvan synnyttyä.
Olen ihmetellyt, miksi synnytyksen jälkeen lasta hehkutetaan ja nainen jätetään ikäänkuin yksin (huomio kohdistuu vauvan ihailuun, ei äitiin). Suosittelen isoja yhteisöllisiä (suku- tms. ystävä-) juhlia juuri synnyttäneen naisen kunniaksi, koska vauva itse ei todellakaan tarvitse juhlia eikä niitä muista.
En ole pikkulasten äiti nyt, mutta olen vuosien varrella ihmetellyt sitä, että tällaisen yhteisökäyttäytymisen yhteyttä synnytyksen jälkeiseen masennukseen ei tajuta. Raskausaikana äiti saa huomiota, sitten hänet tavallaan viskataan syrjään ja muiden ihmisten huomio keskittyy vauvan ihailuun, vaikka nainen on tehnyt urotyön. Hän on ikäänkuin ollut vain väline ja astia.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 23:25"]Onko mitään keinoja tunnistaa kenestä naisesta tulee tuollainen?
Tulevana isämiehenä olen hiukan huolissani kun olen lukenut tästä. Itse olen varma, että tykkään lapsesta ja tuntuu oudolta, että voisin edes kyseenalaistaa sitä.
[/quote]
Luulisi huomaavan. Mitä omissa tutuissani olen nähnyt, niin tunnekylmät ja epäempaattiset ihmiset tuntuvat välittävän lapsistaan vähiten. Ovat myös keskimäärin itsekkäämpiä ja tarvitsevat paljon ns. "omaa aikaa", lapset ovat vain rasite, jota pakoilevat. Työ menee myös lasten edelle. Eli jos naisella on esim. suunnitelmissa viedä lapsi mahdollisimman pian päiväkotiin ja ikäänkuin jatkaa vanhaa elämää ennen lasta, niin ole varuillasi...
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 08:16"]Synnytyksen jälkeinen masennus on monimutkainen tunnevyyhti. Yksi asiaan vaikuttava tekijä saattaa olla se, että yhteisön käytös äitiä kohtaan muuttuu aika lailla vauvan synnyttyä.
Olen ihmetellyt, miksi synnytyksen jälkeen lasta hehkutetaan ja nainen jätetään ikäänkuin yksin (huomio kohdistuu vauvan ihailuun, ei äitiin). Suosittelen isoja yhteisöllisiä (suku- tms. ystävä-) juhlia juuri synnyttäneen naisen kunniaksi, koska vauva itse ei todellakaan tarvitse juhlia eikä niitä muista.
En ole pikkulasten äiti nyt, mutta olen vuosien varrella ihmetellyt sitä, että tällaisen yhteisökäyttäytymisen yhteyttä synnytyksen jälkeiseen masennukseen ei tajuta. Raskausaikana äiti saa huomiota, sitten hänet tavallaan viskataan syrjään ja muiden ihmisten huomio keskittyy vauvan ihailuun, vaikka nainen on tehnyt urotyön. Hän on ikäänkuin ollut vain väline ja astia.
[/quote]
Siis juuri näin se menee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 23:25"]Onko mitään keinoja tunnistaa kenestä naisesta tulee tuollainen?
Tulevana isämiehenä olen hiukan huolissani kun olen lukenut tästä. Itse olen varma, että tykkään lapsesta ja tuntuu oudolta, että voisin edes kyseenalaistaa sitä.
[/quote]
Miksi tämä on saanut noin paljon alapeukkuja? Lapsiinsa kiintymättömät, huonoa omaatuntoa potevat alapeukuttavat? Tuosta asiasta kannattaa oikeasti olla huolissaan, todella hienoa, että joku mieskin miettii asiaa. Kuka nyt tahtoisi kumppania, joka ei rakasta omia lapsiaan? Noiden tunnevammaisten ei nimittäin kannattaisi väkipakolla lisääntyä, on hirveä taakka lapselle joutua elämään ilman vanhempien rakkautta ja kiintymystä. Älkää pliis tehkö lapsia, jos vähänkin epäilyttää, rakastaako niitä. Ei edes kumppanin mieliksi. Ja miettikää, että lapsi voi olla millainen tahansa syntyessään, rakastatko vaikka olisi sairas, "väärää sukupuolta" tms.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 09:25"][quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 23:25"]Onko mitään keinoja tunnistaa kenestä naisesta tulee tuollainen?
Tulevana isämiehenä olen hiukan huolissani kun olen lukenut tästä. Itse olen varma, että tykkään lapsesta ja tuntuu oudolta, että voisin edes kyseenalaistaa sitä.
[/quote]
Miksi tämä on saanut noin paljon alapeukkuja? Lapsiinsa kiintymättömät, huonoa omaatuntoa potevat alapeukuttavat? Tuosta asiasta kannattaa oikeasti olla huolissaan, todella hienoa, että joku mieskin miettii asiaa. Kuka nyt tahtoisi kumppania, joka ei rakasta omia lapsiaan? Noiden tunnevammaisten ei nimittäin kannattaisi väkipakolla lisääntyä, on hirveä taakka lapselle joutua elämään ilman vanhempien rakkautta ja kiintymystä. Älkää pliis tehkö lapsia, jos vähänkin epäilyttää, rakastaako niitä. Ei edes kumppanin mieliksi. Ja miettikää, että lapsi voi olla millainen tahansa syntyessään, rakastatko vaikka olisi sairas, "väärää sukupuolta" tms.
[/quote]
Mutta kun sitä ei voi kukaan tietää etukäteen tuleeko synnytyksen jälkeinen masennus vai ei. Toki jos on taustalla masennusta tai taipumusta niin silloin on suutempi riski. Mutta täytyy muistaa että kuka tahansa voi masentua. Raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen naisen vartalo käy läpi ihan mahdottoman hormonimylläkän ja sen vaikutusta mieleen ei voi etukäteen ennakoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän vauva on nyt 6vk. Olen alusta asti ollut tuntosarvet pystyssä, etsien merkkejä mahdollisesta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta (tarkennan, ikinä ei ole taipumusta ollut mielialahäiriöihin, tukiverkkoni on laaja, parisuhde voi niin hyvin kuin vauvan synnyttyä voi ja ystäviltä/sukulaisilta on apua saatavilla tarvittaessa mihin kellon aikaan tahansa.).
Vauva oli alusta asti itkuinen, ja ensimmäisinä pöivinä en tuntenut oikeastaan mitään sitä kohtaan. Kotiin tulon jälkeen kätkytkuolemista lukiessani, huomasin etten oikeastaan välittäisi vaikka tämä vauva menehtyisi yhtäkkiä siihen.
Nyt tämän kuusiviikkoisen vauvan äitinä en ikinä ymmärrä kuinka koskaan edes pystyin noin ajattelemaan. Rakastan vauvaa yli kaiken, enkä päivääkään vaihtaisi pois hänen kanssaan vietetystä ajasta.
En tiedä oliko kirjoituksellani nyt mitään erikoisempaa pointtia, mutta tavallaan ehkä tarkoitin sitä, että ihan pientäkin vauvaa voi jo rakastaa. Uskon kuitenkin että ei ole olemassa sitä oikeaa aikaa rakastua vauvaansa, jos toisilla onnen tunne tulee heti ensimmäisenä päivänä, niin miksei joillain voi kestää kauemmin, vaikka juuri muutaman kuukaudenkin.
Mutta AP, koita kuitenkin päästä juttelemaan tunteistasi henkilölle, joka ei vähättele ajatuksiasi. Tsemppiä!
Synnytyksen jälkeinen masennus on kuitenkin eri asia, kuin kiintymyksen/rakkauden puuttuminen lasta kohtaan. Masentunut voi kyllä rakastaa lastaan. Ketjussa taidetaan nyt puhua kahdesta eri asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.09.2015 klo 09:42"]Synnytyksen jälkeinen masennus on kuitenkin eri asia, kuin kiintymyksen/rakkauden puuttuminen lasta kohtaan. Masentunut voi kyllä rakastaa lastaan. Ketjussa taidetaan nyt puhua kahdesta eri asiasta.
[/quote]
Voivat siis toki esiintyä yhdessäkin, en sitä tarkoita.
Adoptio.