Äidin raivo – miten hillitä itsensä?

Hei!

Tiedän äidin jonka 1,5 lapsi joka päivähoidossa itkee yöllä toisessa huoneessa. Äiti kaun ollut sitä mieltä, ettei lasta tarvitse nousta katsomaan tai lohduttamaan. Kun aikansa itkee niin asettuu yksikseen. Mitä voisi tehdä.Sanotaan ettei (mumminakaan saa puuttua asiaan). Ensimmäinen lapsi ja äiti kolmekymppinen ja työssä käyvä. Isä ei ole kotona työn takia iltaisin.

Meillä naapurissa toimittiin vastaavasti. Itse en olisi heltynyt moiseen kohteluun, vierailunkin aikana lapset huusivat aikansa ja sitten hiljenivät.. Jokainen kai tyylillään?

Äitini teki myös näin. Muistan kun kerran sitten ajattelin että mitä järkeä on itkeä ääneen kun ei kukaan kuitenkaan tule lohduttamaan. Sen jälkeen patosin tunteita seuraavat 20 vuotta kunnes pää hajosi ja pääsin onneksi terapiaan. Itse aion tulevia lapsiani lohduttaa kun itkevät.

Kuulostaa hirveälle että "annetaan" pienen huutaa yksin. Siinä tosiaan lapsi oppii olemaan luottamatta siihen että äiti tai isä on paikalla/lohduttaa/tukee.

Seuraukset näkyy sitten aikuisena viimeistään, kun takana on turvaton lapsuus.

Ettet ensimmäisestä persoonasta puhu -sinusta. olisi aika noloa. Reilu ja superjämäkkä meininki, turvallinen kuin mikä mutta jos lapsi toimii typerästi, heti puututtava loogisin sanoin: ei mitään lepertelyä vaan faktat pöytään. Kunnon kasvattaja ei turvaudu pelotteisiin tai kiristykseen koska on itsessään keskeinen stydi hahmo.

Jos haluat sisäisen rauhan ja tasapainon, niin sen saavuttamiseen tulisi laittaa aikaa, ei se tule itsestään vaikka kuinka tietäisi, että pitäisi osata hillitä itsensä.

Tästä löytyy selkeää ja toimivaa tietoa sen työn tekemiseen, kannattaa tutustua.

http://www.adlibris.com/fi/kirja/alkuajatus-9789524982900

Tässä ei mielestäni kuitenkaan ollut kyse siitä, että tahalleen jätetään lapsi yksin huutamaan heti kun huuto alkaa, vaan siitä että vanhempi poistuu huoneesta ennen kun "pää räjähtää/hermostuu liikaa". Jos on tarve poistua niin se on parempi kuin se että vanhempi hermostuu liikaa. Tulee sitten takaisin lohduttamaan kun on rauhoittunut.

"Kultaseni, odota hetki. Noin, nyt äidin puhelin tallentaa. Voi s*tanan p*kele, kun äiti on kuule nyt vihainen, h*vetti soikoon repee hermot! Äiti menee nyt toiseen huoneeseen, jää sinä tänne yksinäsi."

Tästä puuttuu yksi tärkeä asia, nimittäin ennaltaehkäisy. Jos äitiykkä on raivopää, hän on sitä sitä enemmän mitä useampia lapsia hänellä on. Eli siinä vaiheessa kun hermo pettää, on vastuullista todeta että enempää lapsia ei tule koska ei sitten äitinä näemmä olekaan kummoinen. Se illuusio ihanasta isosta perheestä olikin vaan illuusio ja perustui heikkoon realiteettien tajuun ja heikkoon itsetuntemukseen. 

Ajattelin kyllä haluta vielä toisenkin lapsen vaikka väsymyksestä johtuen tunnustan olevani joskus raivopää. Lapsellani on onneksi sama temperamentti joten raivoillaan täällä välillä oikein yhdessä. Ikinä en kuitenkaan lastani satuttaisi ja aina pyydän anteeksi jos huudan. Ei lapsi siitä rikki mene jos välillä tunteet purkautuu sanoin. Meillä myös pussataan ja halataan paljon.

Itselläni oli todella huono lapsuus äidin takia. Kun hän suuttui, niin muuttui koti maanpäälliseksi helvetiksi. Huutoa, räyhäämistä, tavaroiden heittelyä ja myös fyysistä väkivaltaa nyrkein tai lyömällä jollain astalolla.

Nyt kun on oma lapsi, niin välillä pinna kiristyy ja jo pienestäkin äänenkorotuksesta tulee ihan hirveä olo, pelkään tekeväni lapseni lapsuudesta yhtä hirveää kuin äitini teki minun lapsuudesta :(

Mutta meillä ei käytetä väkivaltaa nyt eikä koskaan, eikä myöskään tavaroiden heittelyä tai muuta sekopäistä riehumista. Sen pienen äänenkorotuksenkin jälkeen nappaan lapsen syliin ja pyydän anteeksi, että äiti ärähti ja kerron hänen olevan aina rakas, vaikka äitiä joskus suututtaisikin.

Minusta nykykasvatus on julmaa kaikkineen.Huudatetaan,istutetaan portaalla pienimmästäkin,nujerretaan itsetunto ja oma tahto pikkuhiljaa.

Lapset kaipaavat läheisyyttä,haleja ja rakkautta...eivät jatkuvaa kasvattamista ja itsehillinnän opettamista..

Nykymeno on julmaa ja sääliksi käy montaa lasta.

"Ole hiljaa,älä häiritse,älä puhu,älä kaipaa äidin tai äidin lähelle,hillitse itsesi"

Meillä on neljä lasta ja paras konsti miten hillutä itsensä on kun ei ota asioita niin vakavasti!!!

Maitolasi kaatui,no vois riehaantua.Joku ei tottele,vois riehua ja huutaa.Aina on jotain mistä voisi valittaa,huutaa tai jopa läpsiä mutta otan happea ja mietin et tää on meidän lasten lapsuus ja mielummin pieni kaaos,hurjat leikit ja ruokaa pöydän alla kuin huutamista ja karjumista.

Kasvatan lapsia vapaalla kädellä.Koitan itse olla nipottamatta ja riiheemättä.

Meillä lapset nukkuneet vieressä ja kolme vee nukkuu samassa makkarissa..Ollaan aina nukuttu hyvin kaikki!!Isommat omassa makkarissaan vaikka 2 veehen nukkuneet äidin ja isän sängyssä.

Olen sitä mieltä että vähemmän nipotusta ja kasvatusta,kaikki suttaantuu omalla painollaan ja aikanaan.

Vaimoni toimi noin. Kuuluu erääseen lastenkasvatuksen koulukunnan oppeihin. Vaimoni ei oikein tykännyt siitä, että otin lapsia syliinkään, etteivät oppisi aina syliin pyrkimään.

Nykyisten psykiatrien ohjeiden mukaan pientä lasta ei koskaan saisi jättää yksin itkemään. Lapsi ei ymmärrä, että vanhempi on vaikka siellä vieressä huoneessa ja kaikki on oikeasti ihan hyvin ja tilanne on turvallinen. Joka kerta kun lapsi itkee, itkee se itselleen todellista hätää. Mieti, jos sinulla olisi nälkä/kylmä/pelottaisi, etkä tietäisi yhtään onko apua koskaan tulossa tai kuuleeko kukaan. Lapsen yksin jättämisellä voi nykyisten tutkimusten mukaan aiheuttaa lapselle pahoja traumoja jotka puhkeavat myöhemmässä vaiheessa.

Minä kanssa pelkäsin pienenä suututtaa äidin.



Se oli helvetti irti suoraan sanottuna, jos äiti suuttui. Kauhea huuto ja raivoaminen. Passitus huoneeseen, äiti ovet paukkuen pihalle tupakille. Kännissä uhkasi hakata isosiskon kun suuttui. Erään kerran jouduin pihalle seisomaan keskellä yötä, kun mamma niin kännissä, ettei tuntenut minua omaksi lapseksi. Ei halauksia, ei mitään. Heikon itsetunnon sain. Ja pakkomielteen miellyttää aina kaikkia, viis siitä vaikka itse kärsisi.

Kummallista ettei aikuiset ota vastuuta omasta käyttäytymisestään, vaan syyllistävät kaikesta omia äitejään.

Vierailija kirjoitti:

Kummallista ettei aikuiset ota vastuuta omasta käyttäytymisestään, vaan syyllistävät kaikesta omia äitejään.

Täh? Täällähän on vain kaksi kertonut omista huonoista lapsuuksistaan, muttei kyllä sanottu mitään siitä, että sen turvin itse piestäisi lapsia oikein antaumuksella.

Päin vastoin, sen takia yrittää tehdä oman lapsen lapsuuden hyväksi ja reflektoi käytöstään, miten se vaikuttaa lapseen.

Jos minunkaan äitini ei laskenut kymmeneen, vaan antoi tulla, koska olen täysi paska, niin miksi minäkään laskisin kymmeneen? Nyt on minun vuoroni olla se vittumainen ja saada alistaa ja huutaa. Ihan oikein se vain on, ettei olla lapsille liian pehmeitä. Alas vain kaikkien lasten käsitys itsestään muka jonain hienoina ihmisinä, kun sen voi huutamalla heille romuttaa, etteivät kuvittele itsestään mitään.

Siksihän ne äidit lapsilleen huutaa, että lapsi on täysi paska. Pitäisikö se muka kertoa lapsille kauniisti, ja sitten ois kaikkien elämä autettu? Paskoille puhutaan paskasti, ihanille lässytetetään nätisti. Ja niillä kasvaa itsetunto. Mutta paskoilta se nujerretaan, eikä heistä tule ikinä mitään.