Kiitos äitini en ikinä tule täysin hyväksymään

Up

Olisiko taustalla kuitenkin jokin muu ongelma joka oireilee noin?

No, nythän sä oot aikuinen ja saat haalia ihan miten paljon rojua omaan kämppääsi kuin vaan haluat.

Mulla on sama. Harmittaa edelleen, kun.äitini myy kaikkea, mistä maksetaan ja sitten arvottomat jää. Ei hänellä.rahapulaa ole. Haluaa vaan pitää tavaran vähissä.

Olen aikuinen. Isovanhemmilta perittyä arvotavaraa myy. Mä ostaisin.

Yksi entinen kaverini on hamstraaja varmaan juuri siitä syystä, että hänen äitinsä heitti lapsuudessa hänen tärkeitä lelujaan ja tavaroitaan roskikseen tai polttouuniin lupia kyselemättä.

En ikinä ymmärrä miksi vanhempien pitäisi pakottaa lapsi luopumaan tärkeistä tavaroistaan, historiastaan ja muistoistaan, palasta omaa itseään ennen kuin lapsi itse on siihen valmis. Joku lapsi kokee olevansa valmis 3 vuotiaana luopumaan vauvaleluista ja lopettaa eskarilaisena leluilla leikkimisen, ok kun se on lapsesta lähtöisin. Toinen raahaa legot, unilelun ja lempihelistimensä kun muuttaa lukion jälkeen omilleen ja pitää niitä kun on jo lapsenlapsenlapsia.

Terve aikuinen kokee pelkoa ja ahdistusta jos huomaa että joku kajoaa hänen yksityisyyteensä, kotiin murtaudutaan, viedään tavaroita, tulee ryöstetyksi. Mutta jostain syystä pidetään jopa suotavana että vanhempi kajoaa lapsensa yksityisyyteen ryöstämällä lapsen. Miltähän monesta mammasta tuntuisi tulla kotiin ja huomata että vaikka muumimukikokoelma on kadonnut. Ei mitään väliä, toteatte vain että kappas, mitäs tuosta, eiväthän ne olleet kuin tavaraa, tyhjä hyllyhän näyttää niiiiiiin paljon kivemmalta?

Minäkään en halua pakottaa lapsia luopumaan omasta historiastaan. 10-vuotiaat miettiv't yhä joko raaskivat antaa vauvalelunsa sairaalan lapsille, kuten on vähän puhuttu. Ehk sitä aikaa ei tulekaan, vaan säästän ne heille muistoksi vauva-ajasta ihan aikuisuuteen asti.

Toiset ahdistuvat tavarapaljoudesta, minä siitä että muistojen tueksi ei ole esineitä, valokuvia, kirjeitä piirustuksia. Pidän tavaroista, joilla on tarina.

No voivoi

Kiitos äitini, en hyväksy tyhjää jääkaappia tai ruuan pois heittämistä/haaskaamista

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 08:58"]

Minäkään en halua pakottaa lapsia luopumaan omasta historiastaan. 10-vuotiaat miettiv't yhä joko raaskivat antaa vauvalelunsa sairaalan lapsille, kuten on vähän puhuttu. Ehk sitä aikaa ei tulekaan, vaan säästän ne heille muistoksi vauva-ajasta ihan aikuisuuteen asti.

Toiset ahdistuvat tavarapaljoudesta, minä siitä että muistojen tueksi ei ole esineitä, valokuvia, kirjeitä piirustuksia. Pidän tavaroista, joilla on tarina.

[/quote]

Mä ahdistun tavarapaljoudesta jo siitä käytännön syystä, että jos säästäisin kaiken, tavalliselle käyttötavaralle ei jäisi säilytystilaa. Joka paikka olisi täynnä roinaa.

5 miksi se on entinen kaveri?

[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 09:24"]5 miksi se on entinen kaveri?
[/quote]
Koska poisti minut Facebookista, eikä ole ollut yhteyksissä sen jälkeen.

Minä tulin kerran yläasteikäisenä kotiin, niin huoneestani oli hävinnyt korituoli, Marimekon verhot ja akvaarioni kaikkine kaloineen. Itketti :(

Minä taas olen minimalisti nimenomaan siksi, että lapsuudessani jouduin asumaan äitini oksettavassa kaatopaikkaa muistuttavassa huoneistossa. Edes jääkaappiin ei ikinä mahtunut ruokaa, piti tunkea maitotölkki sinne väkisin ja paiskata ovi nopeasti kiinni, sitten seuraavalla kerralla piti muistaa napata se ilmasta ovea avatessa.

Miksi et hyväksy minimalisteja? Kuvitteletko oikeasti että kaikki ovat samanlaisia kuin äitisi ja heittävät lupaa kysymättä toisten tavaroita pois? Hyväksytkö mini alistin, jos on perheetön? Tai jos puolisokin on?