Hengenahdistus, puutuminen - osaisiko joku neuvoa?
Ennen kun menen lääkäriin, missä lääkäri varmasti viittaisi kintaalla psyykkisiksi syiksi 25-vuotiaalle perusterveelle ja urheilulliselle naiselle ja mahdollisesti turhautuisi aikansa tuhlaamiseen, haluaisin kuulla vertaisneuvoja ja keittiödiagnooseja...
Viime päivinä olen kokenut vahvaa fyysistä hengenahdistusta, siis on hetkittäin todella vaikea ja raskas hengittää. Lepotilassa unohdan kokonaan, sitten taas havahdun, ja panikoin koko ilmiöstä. Pyörryttää ja ajatus ei kulje välillä. Joskus on tuntunut että oikea käsi puutuu ja äsken tuntui että osittain menetin sormien kontrollin, tai en olisi pystynyt puristamaan/tarttumaan.
Voi olla psyykkisperäistä, mutta mitä lääkäri tekisi? Mikä voi olla vialla? Sydän, keuhkot? Kenelläkään samoja kokemuksia?
Kommentit (15)
hyperventilointia voi myös olla. Paniikkikohtaus myös. Hyperventilointiin johtuu mulla stressistä ja pahenee, kun sitä ajattelee. Pussiin hengittäminen auttaa ja rauhallinen, todella syvään ja hitaasti hengittäminen. Joku rauhoittava voi kai auttaa.
Kuulostaa paniikkioireilta. Jos kyseessä olisi joku elimellinen ongelma, et pystyisi "unohtamaan" sitä pois, psykosomaattiset oireet sen sijaan saattavat kadota hetkittäin jos ajatus siirtyy muualle.
Jos se tosiaan on paniikkikohtaus, niin mitä järkeä siinä on, että myös käsi puutuu? En ymmärrä ihmisen anatomiaa paljoakaan, mutta eihän siinä olen mitään järkeä.
Mitä rauhoittavia siihen määrätään? Miten ihmiset sitten esim. töissä, ottavatko rauhoittavan saadessaan tuollaisen kohtauksen? Eihän sitten voi/saa edes järkevästi töitä tehtyä.
Syön jo beetasalpaajia ja ketipinoria, mutta jälkimmäinen vie pieninäkin annoksina unten maille ja beetasalpaajia en viitsisi jatkuvalla syötöllä vetää. En tosin vielä kokeillut sitä tähän tilanteeseen.
Ap
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 14:11"]Jos se tosiaan on paniikkikohtaus, niin mitä järkeä siinä on, että myös käsi puutuu? En ymmärrä ihmisen anatomiaa paljoakaan, mutta eihän siinä olen mitään järkeä.
Mitä rauhoittavia siihen määrätään? Miten ihmiset sitten esim. töissä, ottavatko rauhoittavan saadessaan tuollaisen kohtauksen? Eihän sitten voi/saa edes järkevästi töitä tehtyä.
Syön jo beetasalpaajia ja ketipinoria, mutta jälkimmäinen vie pieninäkin annoksina unten maille ja beetasalpaajia en viitsisi jatkuvalla syötöllä vetää. En tosin vielä kokeillut sitä tähän tilanteeseen.
Ap
[/quote]
Ihmismieli on ihmeellinen, pelkällä ajatuksen voimalla voit saada itsellesi pahojakin fyysisiä oireita aikaan.
Paniikissa puutumiset on ihan normaaleja, mekanismiä niille en tiedä.
Siis syöt ketipinoria jo? Ei tullu mieleen tätä kertoa jo alotuksessa?
Mä olen saanut paniikkikohtauksiin Opamoxia ja mulla se rauhottaa, mut ei nukuta kuitenkaan. Riippuu töistä, voitko tehdä niitä Opamoxin vaikutuksen alaisena vaiko et.
Paha niska - tai rintarangan jumi!
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 14:18"]
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 14:11"]Jos se tosiaan on paniikkikohtaus, niin mitä järkeä siinä on, että myös käsi puutuu? En ymmärrä ihmisen anatomiaa paljoakaan, mutta eihän siinä olen mitään järkeä. Mitä rauhoittavia siihen määrätään? Miten ihmiset sitten esim. töissä, ottavatko rauhoittavan saadessaan tuollaisen kohtauksen? Eihän sitten voi/saa edes järkevästi töitä tehtyä. Syön jo beetasalpaajia ja ketipinoria, mutta jälkimmäinen vie pieninäkin annoksina unten maille ja beetasalpaajia en viitsisi jatkuvalla syötöllä vetää. En tosin vielä kokeillut sitä tähän tilanteeseen. Ap [/quote] Ihmismieli on ihmeellinen, pelkällä ajatuksen voimalla voit saada itsellesi pahojakin fyysisiä oireita aikaan. Paniikissa puutumiset on ihan normaaleja, mekanismiä niille en tiedä. Siis syöt ketipinoria jo? Ei tullu mieleen tätä kertoa jo alotuksessa? Mä olen saanut paniikkikohtauksiin Opamoxia ja mulla se rauhottaa, mut ei nukuta kuitenkaan. Riippuu töistä, voitko tehdä niitä Opamoxin vaikutuksen alaisena vaiko et.
[/quote]
Joo, no, yleensä ihmiset ei kiinnostu liian pitkistä aloituksista, niin typistin informaatioita. Ja en sinänsä ymmärrä miten ketipinor tähän liittyy, koska se toimii mulle enemmän unilääkkeenä, ja tälläisiä korostetun fyysisiä hengenahdistuksia en ole ennen kokenut. Vaikka omaan aiempaa psyykkistä oireilua, niin tämä tuli silti ihan yllätyksenä. Ja mun kokemuksen mukaan ketipinorista ei tule vain rauhoittava/nukuttava vaikutus, vaan tuntuu että koko tajunta vähän muuttuu samalla tavalla kuin jossain vahvoissa kipulääkepöllyissä (tiedän kirurgisesta leikkauskokemuksesta johtuen).
Opamoxia muistan syöneeni nuorempana, sitäkin pieniä annoksia, mutta sitäkin iltaisin nukahtamislääkkeenä. En sitten tiedä, tuliko nukutusefekti rauhoittumisesta nukkuma-aikaan, vai nukuttaisiko se myös päiväsaikaan, mutta siitäkään ei tuo "leijuminen" olisi hyvä efekti jos yrittää elää normaalia arkea..
Ap
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 14:19"]
Paha niska - tai rintarangan jumi!
[/quote]
Ai että se puutuminen johtuisi siitä? Mulla nimittäin on aika usein niskajumi ja niskan lihakset kipeänä. Se sen sijaan johtuu todennäköisesti rankan harrastuksen mekaanisesta rasituksesta.
Ap
Voi olla paniikkikohtaus, voi enteillä kuolemaa, mutta yksi vaihtoehto on vatsaongelmat. Refluksioireet ovat joskus tuommoisia. Henkeä ahdistaa, heikottaa, pyörryttää, sydän pomppii miten sattuu jne. Nousevatko vatsahapot kurkkuun, närästääkö ikinä?
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 14:38"]

No vatsahapot ei kyllä vaivaa juuri koskaan. Vatsaoireista jotain ruuansulatoshäiriöitä voi kyllä olla, koska aamuisin on usein pahoinvoiva ja ripuloiva olo, ja esim. jotkut vihannekset ei sula aina ollenkaan. Oikeastaan alkoi sen jälkeen kun umpilisäke-episodista pätkäistiin suolta pala pois, mutta näiden asioiden yhteys alkuperäiseen kysymykseen on vähän häilyvä.
Ap
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 14:52"]

Kyllä vatsa voi aiheuttaa vaikka mitä oireita. En sano että sinun tapauksessai olisi kyse siitä, mutta suolisto voi oireilla monella tavalla. Tutki ainakin asiaa. Esim ärtyvä suoli voi olla yksi vaihtoehto.
t. edellinen vastaaja
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 14:54"]
Millainen annos ketiapiinia?
[/quote]
25 mg josta otan puolet koska se riittää, eli 12,5 mg. Sekin nukuttaa.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2015 klo 14:58"]
Rintaranka jumissa?
[/quote]
Puutumisen ymmärrän, mutta millä mekanismilla siitä syntyy hengenahdistusta?
Ap
Paniikkikohtaus.
Lääkäri määräisi tod näk sulle rauhottavia, joita voit napsia kohtausten aikana. Psyykkistähän toi taitaa olla.