Kärsiikö täällä kukaan sellaiststa, että jos elämässä
tulee ajanjaksoja jolloin ei ole suurempia vastoinkäymisiä ja saisi olla ns. onnellinen, niin heti tulee pelko että mitähän pahaa seuraavaksi tapahtuu, että ei tavallaan uskalla hengähtää ja nauttia onnentunteista? Syyllisyys siitä että kuitenkin jotain pahaa kohta tapahtuu, en saa olla onnellinen.
Miten eroon tällaisesta ajattelusta? Mistä tällainen johtuu?
Kommentit (3)
Min olen peruspessimisti ja tiedän että jossain kohti menee kivikkoon ja lujaa. Siksi olen onnellinen silloin kuin voin enkä murehdi pikkujuttuja ainakaan etukäteen, varautunut tietysti olen.
Mulla on kyllä mennyt ihan kivasti tämä koko vuosituhannen alku.... vanhemmat dementoituneet ja lapsi syntyi keskosena...mutta päällimmäinen tunne on silti onnellisuus ja mukava leppoisa elämä.
Älä hullu faktoista eroon yritä. Silloin se tulee 10x pahempana se seuraava vastoinkäyminen.
Pessimisti ei pety.
Minä ajattelen kokoajan pessimistisesti. Tämänkin takia säästän reilusti rahaa, koska tiedän että lopulta kaikki menee päin persettä. Tulee sairaus yms. Siksi on hyvä jo varautua siihen väistämättömään pahaan. Onnellinen olen ollut varmaan viimeksi lapsena.