Heräsin siihen, että meillä on sisustus jämähtänyt 90-luvulle..
Pyökkiä, pyökkiä ja pyökkiä. NO, keittiönpöytä sentään ollaan uudistettu ja tuolit myös. Muuten sama kirjahylly ollut viimeiset 20 vuotta, tykkään siitä tosin, mutta voishan sängyn vaihtaa vaikka valkoiseen..kuinka usein vaihdatte huonekaluja?
Kommentit (15)
barokki-rokokoo-renessanssi -sekamelska ja seinät täynnään tauluja. Huoneita on punaisen, keltaisen ja valkoisen sävyisinä. Hyvältä näyttää omaan silmään ja muulla ei väliä.
En ole ihan heti vaihtamassa, tykkään kirsikan lämpimästä sävystä.
ja osa solukämpän halpishankinnoista heitettiin silloin pois kun olivat rikkikin ja sitten keittiön tuolit vaihdettiin reilu vuosi sitten koska osa niistä oli kärsinyt vesivahinkoja kun unohtuivat ulos ja sänky vaihdettiin samassa yhteydessä kun edellistä oli korjattu tarpeeksi monta kertaa.
Muuten meillä on niin että osa huonekaluista on peritty vanhemmilta ja isovanhemmilta ja ovat peräisin ties miltä vuosikymmeneltä ja kirjahyllyistä osa on ostettu mulle vuonna 1984
en koe sisustsuta minään muotiasiana
ainakaan vielä koskaan olla vaihdettu vain vaihtamisen vuoksi. Yritän päästä sen verran omaan tyyliimme, että tavaroita voi pitää vaikka ikuisesti, jos kestävät ja täyttävät yhä tarpeensa. Tavarat ovatkin kaikkea 1940-luvulta 2000-luvulle. Alle 10 vuotta vanhoja kalusteita ei tule mieleen asunnosta kuin ehkä 5.
Ei huonekalut oo mun mielestä mitään muodin mukaan menevää kertakäyttötavaraa.
Vaihdettiin ruokapöytä isompaan, kun lapsia on nyt viisi, lasten sänkyjä korvattu kerrossängyillä. Uusi, isompi sohva on harkinnassa, mutta kun ei ole löydetty mieleistä, niin odotetaan. En halua ostaa mitään halpis sohvaa, koska ne kestää muutaman vuoden ja sitten pitää taas vaihtaa.
Meilläkin ollut sama kirjahylly iät ja ajat ja tulee varmaan olemaankin, miksi vaihtaa hyvää??
Nykyään tehdään paljon huonoja huonekaluja, ne ei vaan kestä käyttöä samallalailla kuin vanhat. Mummolla on 40 vuotta vanha nahkasohva, joka on edelleen siisti ja hyvässä kunnossa.
"vaihtaa huonekaluja". Mä ostan kotiini semmoista tavaraa, joka on ollut hyvännäköistä vuosikymmeniä välttääkseni sen, että kodissani näyttäisi joltain tietyltä vuosikymmeneltä. Suurin osa huonekaluista on kokopuuta ja ostettu kirppareilta tai peritty sukulaisilta. Joukossa on jokunen 50-luvun vanerikaluste, mielestäni aika ajattomia nekin. Kirjahyllynä on Lundiaa, nimenomaan sitä perus-Lundiaa.
En voisi ikinä sisustaa tietyn aikakauden trendien mukaan, koska niihin kyllästyy, kun koko ajan tulee vastaan samaa tavaraa, mitä itselläkin on kotona. Esim. tummanruskea kulmasohva, tummat keittiön (ja mahdollisesti kylppärin) tasot, tapetti, jossa on 70-luvun kuviota taustaa kiiltävämmällä...
vaihdetaan huonekaluja kun vanhat hajoavat. Meille koti enemmän viihtyvyys- kuin muotiasia.
Mutta jos tuntuu siltä, että haluat vaihtaa, uudistaa kotia, niin miksi ei...
muuten kotimme on jäänyt 1800 luvulle :)
Ei tulisi mieleenkään vaihtaa huonekaluja sen takia että ne on "vanhoja". Omaa kotia perustettaessa tärkeintä oli edullisuus, nyt alkaa kaikki huonekalut olla oman maun mukaan perittyjä tai ostettuja. Uusia huonekaluja ostetaan jos on tarvetta esim. lasten huoneet alkaa pikkuhiljaa muuttua koululaisten tarpeisiin jne.
Kirjahylly menee varmaan uusiksi vielä jossain vaiheessa, nyt on perusLundiaa ja haluttaisiin tummaa puuta&ovellinen versio. Sopisi paremmin näiden tummien puuhuonekalujen kanssa vaikka onkin viereisessä huoneessa. TV-tilaan ostettiin vihdoin nahkasohva 2 vuotta sitten, toivon että se kestää vähintään 20-vuotta eli siihen asti kun lapset muuttaa kotoa omilleen.
Ja molemmilla kerroilla ollaan ostettu uusia huonekaluja.
Ekan kerran sen takia että haluttiin vanhat vaihtoo ja tokan kerran sen takia kun muutettiin isompaan taloon ja talo kaipasi uutta tai erilaista.
Viimeisin ostos oli uudet yöpöydät, n. puolvuotta sitten.
Ollaan harkittu myös teinille uutta sohvaa sen huoneeseen, nyt se on mummin vanha vuodesohva ja tuntuu että on tiensä päähän tullut.
Työni puolesta kävin talossa jossa elettiin kuin 70-luvulla. Täytyy sanoa että kestäviä huonekaluja ovat olleet kun vieläkin olivat käytössä. Telkkari sentään oli tauluteevee =)
No jokainen asuu tavallaaan.
kun vanhasta pääsee niin kätevästi huutonetissä eroon, tullaan ihan kotoa hakemaan. :) Rikkinäiset menee Kivikon keräyspisteeseen roskiin.
Yleensä vaihtoon on syynä epäkäytännöllisyys meidän käyttöömme, esim. lasten vaatekomerot oli ihan söpöt, mutta kun alkaa olla 140cm vaatetta, niin eihän ne vaatteet noihin kaappeihin mahtuneet.
oli ne kuitenki sen verran kamalia.
meidän koti ei ole mikään sisustuslehtien kopio, mutta tietysti omakin maku onneksi muuttuu ja pakkohan noita kalusteita on vaihdella.
viimeksi meni vaihtoon sohva, joka oli meillä ollut 5v ja sitä edellinen sohva oli meillä 6v. nyt taidettiin ostaa ajattomampi ja laadukkaampikin eli ei ihan heti vaihdeta.
Meidän ekassa yhteisessä kodissa (vuokra-asunto v.2001) oli aika paljon sekalaista vanhaa ja uutta. Lastulevykirjahylly hallitsi olohuonetta, siis sellainen seinän kokoinen tv-alttari :) Sen kanssa sulassa sovussa oli kirsikan värinen tietokonepöytä, massiivinen kulmaversio. Sohva oli sininen kangassohva, tosin todella laadukas.
2006 muutettiin omistusasuntoon ja tänne ostetiin alkuun väliaikaiset, pähkinänväriset kalusteet olkkariin. Meillä ei ollut varaa kunnon täyspuisiin, mutta ei sitten kuitenkaan haluttu enää niitä vanhoja kammotuksiakaan tänne roudata ;) Joten ostetiin halvalla paskaa, siis ihan ok näköistä, modernia jne. mutta eihän ne toki kauaa kestäneet... Mutta sikäli kiva, että niiden elinaikana meidän oma maku hahmottui ja kun tuli aika uusia kalusteet, niin tiedettiin mitä halutaan.
Nyt meillä on olkkarissa täyspuiset tummat kalusteet, lukuunottamatta yhtä valkoista vanhaa astiakaappia (ullakkolöytö mummolasta). Noitten lisäksi olen muutenkin etsinyt vanhoja täyspuisia huonekaluja ja maalaillut ja fixaillut niitä. Keittiössä on 1900-luvun alusta peräisin olevat tuolit, pöytä ostettiin silloin 2006 mutta sitä olen jo maalannut parikin kertaa. Sohva on vuodelta 2006, uudesta haaveillaan. Ei se sohva miksikään ole mennyt, mutta haluttais vain toisenlainen. Ja se 2001 ostettu sininen sohva on uudelleen verhoiltuna meidän makkarissa :)
Lastenhuoneisiin on ostettu tarpeen mukaan kalusteita. Mahdollisimman neutraaleja ja ajattomia.
Kaikki vanhat käytöstä poistetut huonekalut, lamput, tekstiilit jne. vien aina kierrätykseen. Mitään en heitä roskiin.