"Elämä on sellaista miksi sen itse tekee"

Ja jos tutun lapsi tapettaisiin, sama pätisi edelleen. Hän voisi itse päättää, miten surussaan eläisi.



Yleensä tuon ajatusmallin vastustajat ovat laiskoja luusereita, jotka odottavat ihmettä tapahtuvaksi.

Mä uskon kohtaloon ja siihen, että mulle ei Jumala anna isompaa ristiä kuin minkä jaksan kantaa. Jos elämä menee perseelleen ja vastoinkäymisiä on enemmän kuin tarpeeks, mä en tilanteelle mitään voi. Toki omalla toiminnallani tietysti yritän saada itselleni mahdollisimman hyvän ja helpon elämän, mutta onnettomuudet voivat olla jonkun muunkin "syy". Niinpä vaikeuksien keskellä yritän taas tehdä elämästäni mahdollisimman hyvän. Valittamalla ei mikään helpotu.

elämässä on paljon hallitsemattomia asioita.

Siihen voi vaikuttaa vaikeuden osuessa kohdalle, miten siihen reagoi.

Taisteleeko vai antaa periksi? Kohtaa vaikeuden vai juoksee pakoon, sillä on merkitystä.

Tulla just tuota, että osalle käy todella huonosti.



Mutta he ovat sen itse tehneet, systemaattisesti tehneet ainoastaan WT valintoja vuodesta toiseen...



Jossain vaiheessahan nuokin valinnat kantaa "hedelmää".

ja kyllä se tuskaa tuottaa.. eipä tätä itse ole kaavailtu ja valittu, nimenomaaan se tuottaa tuskaa ja kipua, surut on jo surettu

Elämä onkin varmaan aika mukavaa ihmiselle, joka on saanut syntyä rakastavaan kotiin, jolla on aina ollut turvattu elämä henkisesti ja taloudellisesti, joka on saanut olla terve ja hänen perheenjäsenensäkin ovat ollet.

Ne puhuvat tollaisia.



Ei sitä voi verrata sellaisen ihmisen elämään, joka on syntynyt sairaaksi, niin ettei ikinä opi kävelemään, ei puhumaan, koko elämä voi olla yhtä tuskaa.

Kunnes päättyy muutaman vuoden ikäisenä kuolemaan, jonkun perinnöllisen sairauden takia?



Onko tämä ihminen siis tse tehnyt elämänsä, vai jättänyt jotakin tekemättä?



Mä en todellakaan usko tollaisiin juttuihin.

Syöpäosatolla oon töissä ja ei sitä kaikkea sairautta voi kuvitellakaan. Juuri vähän yli kolmekymmppinen kuoli suusyöpään ja iso perhe, kolme alle kouluikäistä lasta. Mutta ap.n kanssa olen kyllä monessa samaa mieltä. Tärkeää on löytää itselleen hyvä aviopuliso sekä itseään miellyttävä ammatti, niillä pärjää pitkälle. Mutta vakavat sairaudet, miten ne voi valita?

pumpulissa kasvaneena jolta puuttuu empaattinen asenne muita kohtaan. ap

Kuka kantaa valinnoistasi vastuun? Eli oikeastiko menet muiden selän taakse, jos kaikki ei mene niin kuin olet halunnut vai sittenkin itse teet valinnat, miten suhtaudut muutoksiin?



Vai oletatko, että on Jumala, joka päättää kaiken, ihmiseltä ei edellytetä yhtään mitään, koska kaikki on etukäteen päätetty. Sama se, mitä valitsi, viinan vai raittiuden, elämä on ihan sama?