Kaukosuhteen hyviä ja huonoja puolia?

Toista ei opi tuntemaan niin hyvin, kuin mitä lähisuhteessa. Väärinkäsitykset puolin ja toisin ovat yleisiä, ainakin omasta kokemuksesta.

Hyvää oli tosiaan se, että viikoilla oli aikaa tavata ystäviä, harrastaa, tehdä mitä mieli ilman että tarvitsi neuvotella, selitellä tai joutua kytätyksi. Eikä myöskään ehtinyt kyllästymään, kun toista ei tosta vain oppinutkaan tuntemaan eikä tarvinnut kyhnätä kylki kyljessä jatkuvasti. Toiseen ei ehtinyt tottua. Toki tuli myös ikävöityä ja haikailtua, miten olisikaan ihanaa jos voisi tavata aina kun halusi.



Huonoa oli se, että kun olisi kaivannut toista, tarvinnut tukea ja/tai lohdutusta, sitä ei herunut, jos ei sattunut olemaan tapaamisviikonloppu. Meille ei myöskään muodostunut yhteistä arkea viikonloppujen aikana, koska käytännössä viikonloppuina tehtiin kaikkea kivaa yhdessä - käytiin syömässä, harrastamassa, elokuvissa, grillattiin jne., ja tietysti harrastettiin seksiä. Siinä ei ollut arkista yhteistyötä, huolten jakamista, tukemista ja kumppanuutta, vaan viikonlopuista pyrittiin saamaan irti niin paljon kuin mahdollista. Riitoja ei ollut ollenkaan, koska ikäviä asioita ei haluttu ottaa esiin yhteisten viikonloppujen aikana, ettei viikonloppu mene pilalle, muttei niitä toisaalta haluttu käsitellä puhelimessakaan. En usko, että seksi tuli meillä sen nopeammin mukaan kuvaan kuin olisi tullut sittenkään, jos olisimme olleet ns. lähisuhteessa, vaan se tuli kuvioon sitten kun sitä halusimme ja olimme siihen valmiita.



No, tämän kaukosuhteen kohtaloksi koitui lopulta kaksoiselämä. Viikot olimme ikään kuin sinkkuja, koska kumppani oli monen sadan kilometrin päässä, ja lopulta se ajautui siihen, että "kun ei se kuitenkaan saa tietää". Viikon kun toinen oli poissa paikalta, eikä hän edes tuntenut ketään muuta samalta paikkakunnalta, jossa toinen asui, ei ollut riskiä, että joku olisi kertonut, jos ei itse kertonut. Ja toisaalta viikonloput vietettiin niin tiiviisti yhdessä, ettei silloin edes tavattu ketään, joten silloinkaan toinen ei voinut kuulla mitään huhuja tai juoruja. Tämä ajatusmalli tuli suurin piirtein samaan aikaan molemmille, mutta minä olin se, jolla ensin petti moraali. Kerroin kaiken "sinkkuelämästäni", ja etten uskonut suhteemme voivan toimia tällaisenaan, mihin mies kertoi, että samansuuntaista "sinkkuelämää" on ollut hänelläkin. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että voisimme jatkaa tällaisessa suhteessa edelleen, mutta minä en halunnut sellaista. Siihen loppui se suhde.

Itsekin olen ollut kaukosuhteissa, kyllä niissä vaikeita asioita käsiteltiin soittelemalla ja tapaamalla. Uskotko sitten, että teidän jutussa ainoa ongelma oli välimatka, voihan se olla, ettei se olisi lopulta toiminut muutenkaan. Ei minulla ainakaan ole tarvetta viettää "sinkkuelämää" jos tiedän että viikonloppuna saan seksiä. Mutta tuo tasapaino - aina joko tiiviisti yhdessä tai ei ollenkaan - ei tosiaan välttämättä toimi kuten ilmaisit.



Vaikeita asioita, mutta kun ei voi valita, keneen ihastuu... Olisihan siinä vähemmän vaihtoehtoja, jos rajaisi ehdokkaiksi vain oman paikkakunnan ihmiset.