Miksi koen etten tiedä miten ihmisten kanssa pitäisi olla?

mielialoja ja tunnetiloja, vai lietko niitä kenties jopa liikaa? Pystytkö tuomaan esille omat mielihalusi ja ajatuksesi, vai annatko ihmisten kävellä ylitse?

Pyrit sopeutumaan toisen ajattelutapaan ja maailmaan ja yrität kuulostella, miten pitäisi käyttäytyä että toinen tuntisi olonsa hyväksi. Neuvoni on, että lopeta se. Kaikkia et voi koskaan miellyttää, vaan voit ainoastaan hyväksyä sen että jotkut tykkäävät ja jotkut eivät. Ole rohkeasti ja röyhkeästi oma itsesi ja puhu niistä asioista, mitkä sinua oikeasti kiinnostavat. Huomaat pian, että keskustelu soljuu, kun sinun innostuksesi tarttuu toiseen. Säästä ei tarvitse puhua, jos se ei käy sinulta luontevasti.

koko ajan mitä muut sinusta ajattelevat? Ajattele "ulospäin", kiinnostu siitä mitä muut puhuvat ja tekevät, niin unohdat oman "surkeutesi".

Suvereeni on huono päämärä, siihen harvat pääsevät. Eikä oikeanlaista ihmistä olekaan, on vain monenlaisia. Pyri selviämään muiden kanssa, muut ihmiset ovat loppujen lopuksi aika mukavia ja kiinnostavia.

en tiedä luenko liikaa, pystyn kyllä näkemään ihmisistä kaikenlaista. En ehkä osaa tuoda ajatuksiani esille, mutta en toisaalta sanoisi että annan toisten kävellä ylitse...

Koen ihmiset aika tylsinä ja ikävystyttävinä. En jaksa olla pitkään kiinnostunut ja joskus ihmisten kanssa seurusteleminen käy ihan työstä. Pidän vaivattomista ja helpoista ihmisistä, jotka puhuvat ilman erillistä lypsämistä ja joita ei tarvitse viihdyttää ja jotka eivät hautaudu omaan hiljaisuuteensa jättäen toiselle sellaisen oudon fiiliksen, että pitäiskö mun taas yrittää avata keskustelua vai ollaanko vaan hijaa vierekkäin tässä sohvalla.



Nyt vanhempana tosin pärjään jo paremmin hiljaisten ihmisten kanssa sikäli, että mä vaan unohdan niiden läsnäolon, enkä sano mitään ja ajattelen omiani jos toinen ei mitään puhu ja siinä yhdessä nyt kuitenkin joudutaan olemaan.

Pidän vaivattomista ja helpoista ihmisistä, jotka puhuvat ilman erillistä lypsämistä ja joita ei tarvitse viihdyttää ja jotka eivät hautaudu omaan hiljaisuuteensa jättäen toiselle sellaisen oudon fiiliksen, että pitäiskö mun taas yrittää avata keskustelua vai ollaanko vaan hijaa vierekkäin tässä sohvalla. Nyt vanhempana tosin pärjään jo paremmin hiljaisten ihmisten kanssa sikäli, että mä vaan unohdan niiden läsnäolon, enkä sano mitään ja ajattelen omiani jos toinen ei mitään puhu ja siinä yhdessä nyt kuitenkin joudutaan olemaan.

Niin että ikäänkuin toivot että se toinen sitten viihdyttää sua, vai? Minäkään en osaa "viihdyttää" ihmisiä, mutta koen että sitä nimenomaan haluttaisiin...

Pidän vaivattomista ja helpoista ihmisistä, jotka puhuvat ilman erillistä lypsämistä ja joita ei tarvitse viihdyttää ja jotka eivät hautaudu omaan hiljaisuuteensa jättäen toiselle sellaisen oudon fiiliksen, että pitäiskö mun taas yrittää avata keskustelua vai ollaanko vaan hijaa vierekkäin tässä sohvalla. Nyt vanhempana tosin pärjään jo paremmin hiljaisten ihmisten kanssa sikäli, että mä vaan unohdan niiden läsnäolon, enkä sano mitään ja ajattelen omiani jos toinen ei mitään puhu ja siinä yhdessä nyt kuitenkin joudutaan olemaan.

Niin että ikäänkuin toivot että se toinen sitten viihdyttää sua, vai? Minäkään en osaa "viihdyttää" ihmisiä, mutta koen että sitä nimenomaan haluttaisiin...

vaan olla läsnä. Jos kerran on pakko esim. kylssä olla lähekkäin, niin sopisi sen toisenkin olla läsnä siinä tilanteessa eikä vaipua puhumattomuuteen, niin että toinen joutuu yksinään pitämään keskustelua yllä.

jos ei keksi puhuttavaa? Se sama asiahan siinä vaikuttaa sitten sullakin olevan ongelmana, että koet että pitää kokoajan olla jotain puhuttavaa ja koitat miettiä että mitä keksis.

Olen suuressa joukossa ihan sosiaalinen ja puhelia enkä jännitä tai tarkkaile sanomisia/itseäni erityisemmin. Kahdenkeskiset tilanteet hyvin vaikeita. En taaskaan jäännitä, mutta olen kuin itseni ulkopuolella ja mietin koko ajan mitä toinen ajattelee, miten tulisi olla, mitä sanoa jne. On tosin harvoja ihmisiä, joiden kanssa pystyn olemaan rentoutunut ja luonteva. Olen melko erakko eikä minulla ole ystäviä. En päästä heitä "liki".

Jos tulee se viiden sekunnin hiljaisuus niin sitten alkaa se "smalltalkki" joka on kaikessa rasittavuudessaan suomalaisilla joko säähän liittyvää tai sitten yliasiallista..

Tutuissa ihmisissä tuo ei ärsytä niinkään, mutta miksi vaikka jossain helvatun ruuhkabussissa pitäisi jutella niitänäitä ventovieraan kanssa?



Se hiljaisuus ei tapa ketään. Se on tukalaa vain jos siitä tekee tukalaa.

Voisi olla hyvä tehdä myös Asperger-testi ja tutkiskella itseään sen esittämien kysymysten turvin.



http://www.asperger.fi/testi.htm