Älkää jummalaude tehkä enempää lapsia, kuin jaksatte oikeasti kunnialla hoitaa!

kristallipalloko sen sitten kertoo? Harva kun masentuu ja väsyy ennen lapsiaan. Yleisemmin kai vasta sen jälkeen kun ne on saanut.

tämän nykyisen rinnalle, vahinkojen välttämiseksi.

Kapseli on varmin ehkäisy selibaatin jälkeen.



ap

Mutta jos olette menneet tekemään, niin uskaltakaa sitten edes ottaa apuja vastaan kun sen tarve on. Ettei tarvi katkerana ja väsyneenä muita äitejä haukkua, jotka avun uskaltavat vastaan ottaa.

Kuten joku tässä jo sanoi, niin sen rankkuuden tajuaa ehkä vasta kun on jo tilanne päällä.



Mutta joo, ap:lla on kyllä vissi pointti asiassa. Ehkä sitä lapsen tekoa vois harkita vähän huolellisemmin, että jaksaako, onko aikaa lapsille, riittääkö rahat, tukijoukot jne. Tuntuu että vähän liian useille niitä lapsia vaan tupsahtelee kun vauvat on söpöjä.



Mullakin on aina välillä vauvakuumetta, mutta olen jättänyt toistaiseksi hankkimatta lisää lapsia kun epäilen jaksamistani.

yksinhuoltajana en pärjännytkään vauvan ja taaperon kanssa, kuten olin kuvitellut.



Tämän vuoksi hain apua ja minulle suositeltu apu oli lapsen hoitoon laittaminen. Ihan kamala apu näin jälkikäteen, vaikka lapsellani olikin maailman ihanin hoitopaikka ja ystävystyimme perheen kanssa läheisiksi.



Jos nyt voisin tehdä toisin haluaisin jotain muuta apua tuohon tilanteeseen, mitä apua siitä on, että lapsi laitetaan pois vanhemman luota.



Onneksi lapsestani on kasvanut fiksu nuorukainen, mutta enempää lapsia en ole halunnut uuden onneni kanssa, vaikka hän olisikin varmasti mitä parhain isä lapsille. Tätä minunkin kasvattaa suurella viisaudella.

Sijoitetiinko lapsi toiseen perheeseen lastensuojelun toimesta? Aloitukseni ei tietenkään kosketa yksinhuoltajaksi syystä tai toisesta jääviä ja sen myötä väsyviä.



ap

tuo ap-n. en usko että kukaan jättää ap-n takia tekemättä. ja joskus niitä vaan tulee useampia. kyllä normaalivanhemmat hoitaa kaikki jälkeläisensä. epänormaalit tai sairaat on sitten eri juttu.

Se, että tarvitsee apua, ei ole kunniakasta? Jos saa synnytyksen jälkeisen masennuksen tai uupuu arkeen, niin ei saisi hakea apua, koska se ei ole kunniakasta?



Jos todella mietitään, mikä on lasten kunnialla hoitamista, niin sen näkee vasta sitten murrosiän jälkeen. Mielestäni kunnialla hoitamista on sitä, että vanhemmat tajuavat omat rajansa ja järjestävät perhe-elämänsä siten, että sekä lapset että vanhemmat ovat onnellisia. Lisäksi he osaavat hakea apua ja etsiä epätavallisiakin ratkaisuja, jotta kaikki perheessä voisivat mahdollisimman hyvin. Viime kädessä kuitenkin se lopputulos on ainoa mittari.



Esim. oma äitini vei minut mummilleni hoitoon, kun olin 6 kk vanha (äitiysloma loppui silloin tuohon). Imettääkin ehti vain 4 kk, soseita alettiin antaa varmaan jo ekan kuukauden jälkeen ellei ennenkin (muistaakseni raasteita ja appelsiinimehua sekä mehukeittoa). 1-vuotiaana pääsin seimeen eli tarhaan, jossa siis oli vain pieniä. Tarhaurani alkoi siitä, Muutimme lapsuuteni aikana neljä kertaa. Äiti oli töissä, koska emme pärjänneet isäni palkalla. Lopputulos: en ole allerginen, olen terve 36-vuotias nainen, joka on sukunsa ensimmäinen yliopiosto-opiskellut. Olen töissä ja saan suhteellisen hyvää palkkaa. Olen onnellinen, naimisissa ja kahden lapsen äiti. Tapauksena en mitenkään mahdoton, ihan tavistyyppi, joka kyllä menestyi koulussa erinomaisesti. Pidän itseäni aika suvaitsevaisena, siedän erilaisuutta jopa toisissa äideissä, mikä kai on aika harvinaista. ;)



Kaikilla mahdollisilla mittareilla minun pitäisi olla ihan pohjasakkaa, kun en ollut edes täysimetetty kuin ehkä sen kuukauden ja kun minut on laitettu tarhaan alle 3-vuotiaana. Aina se kunnialla hoitaminen ei kuitenkaan ole sitä täysin omillaan pärjäämistä. Eiköhän se ole sitä, kun osaa arvioida omat voimavaransa oikein ja etsiä apua ajoissa. :)

tää on ollut täällä niiiin monta kertaa tämä sama aloitus!



Sanomattakin selvää tämä pitäisi olla!