Kaverin tärkeydestä, mielipiteitänne

missä menee raja normaalin kaverin tärkeänä pitämisen ja vääränlaisen riippuvuuden välillä?



6-v lapsellamme on yksi selkeästi paras kaveri, tai oikeastaan ainoakin, jota tapaa päivähoidon ulkopuolella viikonloppuisin ja iltaisin. Mutta tästä kaverista on tullut niin tärkeä, että joka ainut päivä se on se kaikkein odotetuin asia. Jos kaverilla onkin joku toinen leikkimässä, tai muusta syystä ei voi tavata, täällä itketään kuin jalka ois sahattu poikki. Kaikki menemiset ja tekemiset lapsi ikäänkuin kierrättää sen kautta, viekö se pois kaveriaikaa. Esimerkiksi ei haluaisi lähteä jonnekin vaikka sukulaisvierailulle, jos silloin kaveri olisi vapaana.

Kaverissa ei ole mitään vikaa ja hyvin menee leikit, mutta tuntuu välillä että menee jotenkin överiksi.