Olisiko ennen Wikileaksiä ollut joku muu vuoto, joka... Palvelin Ruotsissa?
Olisiko ennen Wikileaksiä ollut jokun "muu vuoto", joka johtanut siihen, että nämä keksineet idean toiminnalleen? Panee vähän miettimään kun kerran Wikileaksin palvelinkin on Ruotsissa ja ruotsalaismimmit syyttävät ties mistä. Koko Ruotsi on tälle hetkellä erikoinen paikka, sillä ei tämä olisi ainoa raiskaus, joka siellä on kohdistunut naisiin (raiskaus voi kohdistua myös miehiin... esimerkiksi jonkun yksinäisen sinkkumiehen raiskaaminen jonkun jengin toimesta kakkoseen...)...
Raiskaukset on nähtävä ensisijaisesti sotatoimena. Itse asiassa on raiskauksia, jotka ovat sellaisia, että ne kuuluisivat jopa sotaoikeuteen.
Ruotsalaisilla naisilla on oma maineensa ulkomailla ja on jopa huhuttu lapsiin kohdistuvia tekoja. Yhdessä vaiheessa kerrottiin semmoista tarinaa, että nimenomaan ruotsalaisnaiset olisivat käyttäneet köyhiä poikia (katulapsia???) hyväkseen siten, että näille olisi annettu jotain penistä kasvattavaa ainetta, joka kuitenkin on ollut niin vaarallista, että poika kuolee tuohon aineeseen parin viikon kuluttua tai jotain... KUKA TIETÄÄ TÄMMÖISTEN HUHUJEN PAIKKANSAPITÄVYYDEN ELI OVATKO NÄMÄ OIKEITA JUTTUJA VAAN TÄTÄ KAIKEN MAAILMAN BULLSHITIÄ, JOTA PYÖRII MAAILMALLA??? Aika mielenkiintoinen on tuo Urban dictionary, joka yllättäen antoi selityksen sanalle Borking... se olisi joku fantastinen seksuaalinen kokemus, jossa muka olisi vähintään yksi ruotsalainen... alkaa tuntua siltä, että jopa kuningartar Silvia olisi osallistunut aikoinaan tämmöiseen... ja hänellähän voisi sitten olla vahingossa väärin kirjoitettu sana Hor king ihan aviopuolisona eli sana tarkoittaa jotain johonkin huumeeseen liittyvää nautintamenetelmää yms yms... Kaikkea paskaa sitä jauhetaan kaiken maailman julkkiksista mukaan lukien kaikki kuninkaalliset... olihan se joku aika sitten kun ilmestyi jostain lantti, jossa oli Ruotsin kuninkaan profiilikuva - ehkä vähän vääristetty - ja teksti vår horkarl till kung... kuinka paljon näitä Carl-eja ja Karl-eja ja Kalleja onkaan maailma pullollaan... kuka Carl siis??? Eikö kaikkea tämmöistä voisi ajatella jonkunlaisina sotatekoina, jotta Ruotsin kuningaskunta halventuisi maailman silmissä ja kuningas ja kuningaskunta menettäisi arvonsa??? Ihan saattaa olla systemaattista toimintaa... Jos on niin mistä ja ketkä tätä kaikkea maassa ja maailmalla oikein pyörittävät? Keiden intresseissä on, että mitään kuningaskuntia ei enää olisi yhtikäs missään... Voi tietysti olla semmoisiakin tilanteita maailmalla, että kuningashuoneet ja maa kyllä säilyy, mutta niiden kuninkaalliset ihmiset ovat haihtuneet??? Koko Eurooppa - Ruotsi mukaanlukien - on aivan punainen ja se on faktaa. Se on eurooppalainen kulttuuri ainakin 200-100 vuoden takaa jos jonain virstanpylväänä on sitten vaikka sekä Ranskan että Venäjän vallankumoukset ja Venäjällä siis tapettiin Tsaari ja saatiin siten aikaan Neuvostoliitto 1917, jonka yhteydessä Suomesta tuli tasavalta ja kaikki merkit entisestä Suurruhtinaskunnasta haihtui saman tien! Voi kysyä vain, että miten? Eivätkö nyt sitten aatteet kuten kommunismi, sosialismi, feminismi, kapitalismi, riistokapitalismi, talousteologia ole sitten saaneet rakentaa tätä länsimaista Eurooppaa siitä lähtien??? Ja nyt sitten pitäisi kaataa sen rippeetkin... kuningashuoneiden jäsenet ovat menneet naimisiin tavisten kanssa eli naineet kuningashuoneisiin vallankumouksen... Kuningashuoneiden "siniverisyys" on voinut olla sitä, että näiden henkilöiden juuret tunnetaan ehkä satojen vuosien taakse toisin kuin "tavisten", sorry nyt vaan ihan kamalasti... Mutta muutamassa sukupolvessa ei kuningashuoneiden perheenjäsentenkään juurista ole enää mitään hajua kenelläkään... Näin ollen ei ole mitään järkeä pitää jotain kuningashuonetta yllä semmoisten "tavisten" jälkeläisillä??? Yhtä hyvin sinä voisit olla se kuningas, kuningatar, prinssi tai prinsessa, joka asuu siellä linnassa... Olettaisin kuitenkin, että monella taviksella, joka pyrkii avioliittoon jonkun kuninkaallisen kanssa on se käsitys, että sitä nai rahaa jos pääsee näihin piireihin... MUTTA TIEDÄTTEKÖS, ETTÄ KUNINKAAN JA KUNINGASHUONEEN ON HOIDETTAVA TEHTÄVÄNSÄ VAIKKA HEILLÄ EI ENÄÄ OLISI ROVON ROPOA YHTÄÄN MISSÄÄN... ja sitä tehtävää tuskin kukaan "tavis" on ikinä ajatellut joutuvansa hoitamaan...
Jos nyt Ruotsissa tapahtuu raiskauksia, niin olisihan ne selvitettävä siltä kannalta, että mikä on näiden naisten juttu... mitä naisia he olivat... ja mikä on neronuori, 37 koulua käyneen, austraalialaisen Wikileaksvuotajan osuus tässä hommassa... Jos raiskauksia on useampia ja ne ketjuuntuvat niin voi todellakin olla kyse jostain muusta kuin jostain halusta vähän osallistua johonkin Borking tapahtumaan ruotsalaisten kanssa... jos tähän kytkeytyy vielä tuo horking niin sittenhän voi olla jo ihan oikeasti jopa huumekaupasta kyse... Kuningastahan on syytetty mm mafiayhteyksistä... ja Silvia liittyy sekä Brasiliaan että Saksaan ja kaiken kukkuraksi hänen isänsä mahdolliset natsiasiat ovat olleet myös tapetilla... entä se kun enkelit eli angelat / angelot hyökkäsivät Carl-Philipin kimppuun jossain... entä glamourgirl Sofia Hellqvist - Paavo Lipponen ja jotkut suomalaiset yrittäjät??? Ja mitä joku Sofia Hellqvist, pikkutyttö tekee jossain Afrikassa... edustaa Ruotsin kuningashuonetta...
On siis mahdollista, että näitä raiskauksia on täällä enemmänkin... ja mikä on raiskaus ja koska sellainen ylipäätänsä ylittää poliisin tutkintakynnyksen...
Mutta tässä Assangen tapauksessa on nyt hyvä syy - SIIS AINAKIN MINUN MIELESTÄNI - katsoa näitä Ruotsissa tapahtuvia raiskauksia vähän toisessa valossa... Tällä kertaa en jaksa tästä asiasta tämän enempää kirjoittaa, mutta ehkäpä jotain tietoa vähitellen tulee ulos jostain tuutista muidenkin vuotojen tullessa ilmi, jotka ovat saaneet alkunsa ainakin jo jostain vuodesta 2001, 2003/2004... ja nuohan ovat erikoisia siinä mielessä, että 2001 oli 9-11 ja voitte itse katsoa vaikka Wikipediasta mitä kaikkea oli vuonna 2003/4... ei ole mitenkään mahdotonta, vaikka olisi käynnissä ties mikä globaali maailmansota, johon urkinnatkin liittyvät... ja se nyt vaan alkaa kärjistyä kärjistymistään... Muistatteko vielä mitä mielenosoituksia oli kevättalvella 2003? Tukholmassa??? Yksi tapahtuma johtaa toiseen...
Ja jos maailman globaali nykyhetken tila on taitelua siinä asemassa, milloin mikä tahansa sota voi alkaa koska tahansa ja missä tahansa... niin kyllä kannattaa nyt selvittää jokaisen raiskauksen taustat... Me tiedämme muuten aika vähän Austraaliasta ja austraalialaisista... mitä kaikkea te yhdistätte heihin? Minulle ei tule juuri muuta mieleen kuin eräs uskonnollinen suuntaus ja sellainen kysymys, että onko Tanskan Mary todellakin australialainen ja oliko niin, että hän jotenkin liittyy jo globaaliin McDonalsiin tai mitä ihmettä... Mutta kuten sanottu, minä en tiedä mistään yhtään mitään... olen ihan joku puuseessä kasvanut!!! Eli austraaliasta tulee sitten Pyhiä Marioita ja ruotsalaisnaisille on huoran ja Borking maine??? Ja Ruotsin kuninkaalla sitten vielä jotakin mafiayhteyksiin liittyvää mainetta??? Ettei vaan nuo Ruotsin mafiakontaktit olisi ihan jostain kesäpaikkaseudulta entisessä Suomen suurruhtinaskunnassa??? Paskalla on tapa tarttua... ja onhan se kummallista, jos Ruotsissa eläneeltä suomalaiselta kysytään, että oletko kommunisti kun olet asunut Ruotsissa??? Tämän lisäksi tulee mieleen tuo YLE5n Bettina Sågbomin ohjelma, missä hän haastatteli menestyneitä suomalaisia Ruotsissa. Eivätkö ihan kaikki hänen haastattelemansa henkilöt olleet nimenomaan kommunisteja - ja ihan avoimesti myönsivät homman... Ei kuningaskunta ja siis kuningashuone oikein istu kaikkiin ideologioihin... ja konfliktiin sekaantuu sitten sekin, että sekä kuningashuone että esim kommunismi edustavat eri "uskontoja"... En vielä ole kuullut kuningashuoneesta, jonka uskonto olisi ja joka liitettäisiin ateismiin kuten esimerkiksi juuri kommunismi... mutta ehkä sellaisenkin aika vielä tulee... WHO KNOWS???
18.8.2014