Lue keskustelun säännöt.
Synnytyksen jälkeinen masennus ja psykoosi entisaikoina?
11.05.2014 |
Oletteko koskaan pohtineet, mitenköhän näiden asioiden kanssa on selvitty (tai pikemminkin kärsitty) menneinä vuosisatoina?
Synnytykseen ja sen jälkeisiin komplikaatioihin kuoli toki moni äiti, mutta oletettavasti myös synnytyksen jälkeistä masennusta ja lapsivuodepsykoosiakin on ollut aina.
Historiankirjoista ei aiheesta paljon löydy, tai ei ainakaan ole minulle tullut vastaan. Miten veikkaatte että tuollaisista asioista selvittiin ilman asianmukaista hoitoa? Lukittiinko "hullu" äiti huoneeseensa kunnes järki palasi (jos palasi)? Mitenköhän yksin siinä on kokenut olevansa kokemustensa kanssa?
Pelottava ajatus.
Kommentit (14)
Silloin ei voinut jäädä tuleen makaamaan. Joka aamu piti nousta, jos meinasi jotain suuhunsa saada ja pitää elukat hengissä. Siinä se masennus tuli hoidettua. Perheet eivät myöskään useimmiten olleet sellaisia kuin nykyään, vaan porukkaa oli pirtti täys, ties mitä hyyryläismummoja ja palkollisia. Kyllä siinä joku ehti suojella vauvaa äidiltään, jos äidillä meni nuppi sekaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän hullut äidit hoidettu "ennen vanhaan" mielisairaaloissa siinä missä muutkin sairaat. Kylmiä kääreitä, insuliinishokkeja jne. ennenkuin neuroleptilääkitys keksittiin -50-luvulla.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 13:50"]
Silloin ei voinut jäädä tuleen makaamaan. Joka aamu piti nousta, jos meinasi jotain suuhunsa saada ja pitää elukat hengissä. Siinä se masennus tuli hoidettua. Perheet eivät myöskään useimmiten olleet sellaisia kuin nykyään, vaan porukkaa oli pirtti täys, ties mitä hyyryläismummoja ja palkollisia. Kyllä siinä joku ehti suojella vauvaa äidiltään, jos äidillä meni nuppi sekaisin.
[/quote]
Ihan oikeata masennusta ja psykoosialttiutta ei hoideta töillä.Itsemurha oli varmasti yksi pakokeino äideillä.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:10"]
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 13:50"]
Silloin ei voinut jäädä tuleen makaamaan. Joka aamu piti nousta, jos meinasi jotain suuhunsa saada ja pitää elukat hengissä. Siinä se masennus tuli hoidettua. Perheet eivät myöskään useimmiten olleet sellaisia kuin nykyään, vaan porukkaa oli pirtti täys, ties mitä hyyryläismummoja ja palkollisia. Kyllä siinä joku ehti suojella vauvaa äidiltään, jos äidillä meni nuppi sekaisin.
[/quote]
Ihan oikeata masennusta ja psykoosialttiutta ei hoideta töillä.Itsemurha oli varmasti yksi pakokeino äideillä.
[/quote]
Jostain Kainuun korvesta ei tod lähdetty mielisairaalaan. Töitä oli niin paljon, ettei kerta kaikkiaan ehtinyt.
Olihan niitä psykooseja, ihan laissakin tunnettiin erikseen sellainen lapsensurma, joka on tehty äidin ollessa synnytyksen jälkeisessä mielenhäiriössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän siinä ollut osasyy korkeaan lapsikuolleisuuteen.
Käsittääkseni nämä synnytyksen jälkeiset ongelmat ovat sellaisia, joihin tietyllä prosentilla äideistä on alttius. Kun jokin hormonaalinen mielenhäiriö iskee päälle, siinä ei taida auttaa että "ottaa itseään niskasta kiinni" ja lähtee peltotöihin?
Entä mitenkäs yläluokkien naiset sitten? Luulisi heistä olevan enemmän tietoa, mutta ei...
Ja erityisen mielenkiintoinen on aika ennen teollista vallankumousta. Esimerkiksi 1800-luvulla osattiin sentään suhtautua mielenterveyden ongelmiin mielenterveyden ongelmina, vaikka hoitokeinot olivatkin aika kyseenalaisia. Varhaismodernin aikakauden ja keskiajan äitien ongelmia en osaa edes kuvitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä tiedä onko mitään masennuksia ennen juuri keretty potea.
Äidin on pitänyt palata pellolle synnytyksen jälkeen eikä ole ollut aikaa jäädä sängynpohjalle itkemään, miten joku prinsessa jossain juorulehdessä sai synnyttää yksityissairaalassa mut itse ei byhyy.
Työ on parasta lääkettä. Ihmisillä on nykyään liikaa aikaa vatkata asioitaan -> masennus.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:30"]
Enpä tiedä onko mitään masennuksia ennen juuri keretty potea.
Äidin on pitänyt palata pellolle synnytyksen jälkeen eikä ole ollut aikaa jäädä sängynpohjalle itkemään, miten joku prinsessa jossain juorulehdessä sai synnyttää yksityissairaalassa mut itse ei byhyy.
Työ on parasta lääkettä. Ihmisillä on nykyään liikaa aikaa vatkata asioitaan -> masennus.
[/quote]
Hmm. Mutta jossain varsinaisessa synnytyksen jälkeisessä masennuksessa - jopa psykoottisessa sellaisessa - ei todellakaan ole kyse siitä, että on nyt vähän masis olo eikä jaksais mitään ja nyyh. Voiko esimerkiksi sanoa, ettei ihminen "kerkeä" potea skitsofreniaa, jos on tarpeeksi töitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:12"]
Olihan niitä psykooseja, ihan laissakin tunnettiin erikseen sellainen lapsensurma, joka on tehty äidin ollessa synnytyksen jälkeisessä mielenhäiriössä.
[/quote]
Aivan. Näitä on myös paljon tutkittu kulttuurihistorian saralla, jossa oikeudenkäyntipöytäkirjat ovat tärkeä lähde. Kaari Utrion Familia -sarjassa ja Laps' Suomen -kirjasta olen muistavinani tapauksia. Samoin opiskeluaikana luin suomalaisia noitavainoja koskeneen teoksen, jossa kuvattussa tapauksessa jonkinlainen keskenmeno - naapurin emäntä synnytti "sammakoita" - ja sen jälkeinen psykoosi oli ilmeisesti ainakin osasyy noituussyytteisiin.
Ja on minulla kaverikin, jonka sukututkimusta tekemään ryhtyneelle äidille tuli kauheana järkytyksenä paria-kolmea sukupolvea aiemmin "järveen mennyt" esiäiti. Emäntä oli siis virallisten tietojen mukaan lähtenyt soutelemaan aika pian synnytyksen jälkeen ja hukkunut, mutta perheessä oli tuota tapausta aina ympäröinyt suuri salaperäisyys. Olisikohan joku emännän isommista lapsista ollut jopa vielä elossa kaverin äidin aikaan, ja kertonut vähän erilaista tarinaa kuin mitä virallisista papereista ilmeni? Kaverin äiti joka tapauksessa oli ollut aika vakuuttunut siitä, että esiäiti oli surmannut itsensä.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:08"]
Eiköhän hullut äidit hoidettu "ennen vanhaan" mielisairaaloissa siinä missä muutkin sairaat. Kylmiä kääreitä, insuliinishokkeja jne. ennenkuin neuroleptilääkitys keksittiin -50-luvulla.
[/quote]
Varsinaiset mielisairaalat ovat kuitenkin melko tuore keksintö. Alunperin mielisairaalat olivat luostarien yhteydessä, ja niiden potilaat olivat lähes yksinomaan mielisairaita miehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytyksen jälkeistä masennusta on historiantutkimuksessa sivuttu aika vähän. Syynä se, että lähdemateriaalia ei juurikaan ole. Tuomiokirjoista joitain mainintoja löytyy, mutta nekin ovat harvassa. Todellista lukumäärää lienee mahdoton saada selville.
Vielä viime vuosisadan alkuun asti pitäjien papit sekä kirjasivat että tutkivat kuolinsyyt. Vuoteen 1869 asti, jolloin kirkkolakia muutettiin ja tuli käyttöön ns. hiljainen hautaus, itsemurhaajat haudattiin aina kirkkomaan ulkopuolelle, heitä ei siunattu hautaan eikä heidän kuolemaansa katsottu hyväksi surra. Tämä käytäntö oli omiaan kätkemään itsemurhaajien todelliset kuolinsyyt. Omaiset ilmottivat papille vainajan joutuneen onnettomuuteen, ja usein papit itsekin kirjasivat kuolinsyyksi muun kuin itsemurhan vaikka kyseessä olisi ollut ns. selvä tapaus.
Surmatut vauvat eivät herättäneet läheskään niin paljoa huomiota kuin nykyään. 1800-luvulla keskimäärin joka viides lapsi ei selvinnyt ensimmäisestä elinvuodestaan. Kuolinsyyksi saatettiin merkitä syntymä, aliravitsemus, jokin sairaus jne. tai kuten vielä useammin, kuolinsyytä ei merkitty lainkaan. Henkikirjoja tutkittaessa on hyvin tyypillistä, että ylös on merkitty lapsen syntymä, mutta tämän jälkeen häntä ei henkikirjoissa enää mainita, mutta häntä ei löydy myöskään kirkonkirjoista kuolleena. Lapsi vain katoaa kaikista rekistereistä.
Kaikkiaan voidaan varovasti arvioida synnytyksen jälkeisen masennuksen olleen mahdollisesti yhtä yleistä kuin nykyäänkin, mutta lähteiden puute estää asian tarkastelun.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:30"]
Enpä tiedä onko mitään masennuksia ennen juuri keretty potea.
Äidin on pitänyt palata pellolle synnytyksen jälkeen eikä ole ollut aikaa jäädä sängynpohjalle itkemään, miten joku prinsessa jossain juorulehdessä sai synnyttää yksityissairaalassa mut itse ei byhyy.
Työ on parasta lääkettä. Ihmisillä on nykyään liikaa aikaa vatkata asioitaan -> masennus.
[/quote]
Kyllä ennen vanhaan maalla naisille on todellakin kuulunut lapsivuodeaika, jolloin työt on pienimmissä ja vähäväkisimmissä mäkitorpissakin pyritty järjestämään niin, ettei tuoreen äidin ole tarvinnut niihin osallistua. Kuten joku täällä totesikin, se on yleensä onnistunut, koska saman katon alla on asunut useita sukupolvia ihmisiä, ja sukuun on pidetty muutenkin yhteyksiä aivan eri tavalla.
Minulla on esim. vain kolmen sukupolven takaa tapaus, jossa yksi esiäideistäni on kuollut kymmenennen synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin. Silloin 15-vuotias vanhin tytär ja paikalle jo synnytyksen lähestyessä kutsuttu vanhapiikatäti ovat ottaneet talon askareet hoitaakseen. Tämä esiäitini samoin kuin toinen aikalaisensa muuten synnytti myös lähinnä maalis-toukokuun välisenä aikana. Näin, koska 1800-luvun lopulta aina 1930-luvulle lähes kaikki alueen miehet olivat talvet savotalla. Tilan tuotto meni omavaraistalouteen, rahaa muihin hankintoihin piti ansaita metsätöillä. Jos jotain heinä- tai elovauvoja olisi syntynyt, isännällä olisi ollut aihetta epäillä, etteivät lapset ole aviolapsia. Heinäntekoaikana siis vauvat olivat yleensä jo niin isoja, että heidät otettiin korissa pellonlaitaan, mummoni vanhimmat siskot muistelivat aina, kuinka vahtivat pienempiään siellä.
[quote author="Vierailija" time="11.05.2014 klo 14:30"]
Enpä tiedä onko mitään masennuksia ennen juuri keretty potea.
Äidin on pitänyt palata pellolle synnytyksen jälkeen eikä ole ollut aikaa jäädä sängynpohjalle itkemään, miten joku prinsessa jossain juorulehdessä sai synnyttää yksityissairaalassa mut itse ei byhyy.
Työ on parasta lääkettä. Ihmisillä on nykyään liikaa aikaa vatkata asioitaan -> masennus.
[/quote]
Kyllä ennen vanhaan maalla naisille on todellakin kuulunut lapsivuodeaika, jolloin työt on pienimmissä ja vähäväkisimmissä mäkitorpissakin pyritty järjestämään niin, ettei tuoreen äidin ole tarvinnut niihin osallistua. Kuten joku täällä totesikin, se on yleensä onnistunut, koska saman katon alla on asunut useita sukupolvia ihmisiä, ja sukuun on pidetty muutenkin yhteyksiä aivan eri tavalla.
Minulla on esim. vain kolmen sukupolven takaa tapaus, jossa yksi esiäideistäni on kuollut kymmenennen synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin. Silloin 15-vuotias vanhin tytär ja paikalle jo synnytyksen lähestyessä kutsuttu vanhapiikatäti ovat ottaneet talon askareet hoitaakseen. Tämä esiäitini samoin kuin toinen aikalaisensa muuten synnytti myös lähinnä maalis-toukokuun välisenä aikana. Näin, koska 1800-luvun lopulta aina 1930-luvulle lähes kaikki alueen miehet olivat talvet savotalla. Tilan tuotto meni omavaraistalouteen, rahaa muihin hankintoihin piti ansaita metsätöillä. Jos jotain heinä- tai elovauvoja olisi syntynyt, isännällä olisi ollut aihetta epäillä, etteivät lapset ole aviolapsia. Heinäntekoaikana siis vauvat olivat yleensä jo niin isoja, että heidät otettiin korissa pellonlaitaan, mummoni vanhimmat siskot muistelivat aina, kuinka vahtivat pienempiään siellä.