paha olo vanhoja muistellessa

Joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään.

Joskus sama olo. Ennen oli useinkin. Oon yrittänyt opetella tuosta eroon, kun jossain vaiheessa alkoi jo häiritä elämää enkä uskaltanut tehdä mitään, kun pelkäsin tekeväni tyhmästi ja typeryyksien muistaminen ahdisti ja hävetti niin että oksetti.

Nykyisin yritän ajatella omia "typeryyksiäni" kuin muut ihmiset ne näkävät. Mietin, mitä ajattelisin, jos joku muu tekisi vastaavaa. Muiden tekemänä samat teot eivät usein olisi mitenkään kummoiset, niitä tuskin huomaisikaan. Mietin, antaisinko muille anteeksi vastaavan tai leimaisinko ihmisen kokonaan vastaavan perusteella?

Toinen keino mulla on ollut sanoa typeryyteni ääneen muille ja nauraa niille.

Yhä on monia typeryyksiä, joita häpeän liki kipeästi, vaikka tajuankin tekojen/sanomisten/tms olevan mitättömiä. Kovasti olen miettinyt, mistä tuo johtuu ja miten tuosta voisi päästä eroon. Vaikka ihan hyväkin välillä hävetä tekojaan ja tajuta olleensa typerä, ei sen pitäisi rajoittaa elämää tai ahdistaa pitkiä aikoja. Välillä oma reaktio ei ole misssään suhteessa teon merkitykseen.

joskus ja joskus itkenkin omaa typeryyttäni mutta ei sille voi mitään. täytyy vaan yrittää unohtaa.