Mitä tehdä tällaisessa suhteessa? Miehen välinpitämättömyys, etäsuhde...

Tutustuin mieheeni viime syksynä alunperin netissä. Mies asuu toisella paikkakunnalla (n. 200 kilometrin välimatka) ja tapailtiin aluksi parin viikon välein. Asuin silloin vielä vanhemmillani, joten viikonloput vietettiin poikaystävän kämpillä. Kierreltiin kaupunkia, käytiin syömässä, katteltiin leffoja... Mukavaa yhdessäoloa ja asemalla erottaessa miehen silmäkulmat kostuivat. 

Mies ei ole seurustellut vakavasti ennen meidän suhdettamme eikä myöskään ole suuremmin tapaillut naisia. Minulla on takana sinkkuvuosia, jotka kuluivat ystävien kanssa baareissa pörrätessä. Ei kuitenkaan yhdenillanjuttuja vaan ennemmin satunnaisia treffikumppaneita. Suhde hänen kanssaan tuli siis sopivaan väliin, koska baaritiskeillä notkuminen alkoi kyllästyttää. 

Tapasin miehen vanhemmat parin kuukauden seurustelun jälkeen. He ovat äärimmäisen mukavia ihmisiä ja tuntuu, että vihdoin he ovat saaneet sopivan miniäkokelaan pojalleen.

Kaikki kuitenkin muuttui pari kuukautta sitten. Mies joutui muuttamaan takaisin vanhempiensa ullakolle erinäisistä syistä. Minä taas muutin omilleni. Miehen äiti on kova kokkaamaan, siivoomaan ja pyykkäämään. Kotona mies ei siis tee nykyään enää mitään kotitöitä - äitiparka pyykkää poikansa likaiset kalsarit, mies syö voileivän - äiti laittaa lämpimän voipurkin takaisin jääkaappiin... Mies tulee aina katettuun pöytään ja jättää kaiken suoraan sanoen kuin lehmä paskansa. Omassa kämpässä asuessaan mies siivosi, teki ruokaa ja tiskasi. En tiedä mikä on muuttunut, mutta mielestäni on noloa, että vieraillessani miehen luona (miehen vanhemmilla) joudun pyyhkimään miehen jälkiä hänen mennessään. Miehen herrasmiesmäiset tavat ovat kadonneet sen sileän tien. Olimme esimerkiksi viime viikonloppuna käymässä miehen kavereilla ja sisään tullessa vain yksi penkki oli vapaana. Mies rojahti tyytyväisenä istumaan samalla kun minä seisoskelin vieressä. Lopulta miehen kaverit patistivat hänet siirtymään sohvalle, että saan istua. Usein tavatessamme mies myös viettää lähes kaiken ajan tietokoneella pelatessa, miksei tätä lyhyttä yhdessäoloa voisi käyttää yhdessä? Koska arkena opiskelen neljän seinän sisällä, haluaisin viikonloppuisin käydä tuulettumassa, tavata kavereita, käydä paikoissa, ylipäätänsä tehdä jotain. Mies on kuitenkin töistä niin väsynyt, että haluaa löhötä koneen ääressä. Nykyään korostuu entistä enemmän se, että mies ei kuuntele eikä halua ns. miellyttää minua millään tavalla. Suhteeseen kuuluu toiseen huomioon ottaminen, mutta välillä tuntuu, että kelpaan hänelle nykyään enää makuupatjana. 

Viime viikonloppu oli todella tuskainen. Olen pohdiskellut sovimmeko tosiaan yhteen, jos mies pitää minua jo nyt itsestäänselvyytenä? Itkin itseni uneen hänen vieressään pyöritellessäni tätä suhdetta mielessäni. Rakastan häntä, mutta pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että jos mies ei muuta käytöstään, on minun pakko lopettaa suhde. Miehen kanssa jutellessa mieltäni kalvavista asioista, hän usein sivuuttaa ne jotenkin: "ei jutella näistä nyt, unohda koko juttu, älä nyt tommosia murehdi..."

Kannattaako vielä yrittää?