Mies ei ole terapeutti

Ehkäpä ystävien, siskosi, äidin ja oikean terapeutinkin, jos läheiset tuntuvat kuormittuvan liikaa.

Ei, ei ole terapeutti vaan perheen toinen vanhempi ja vastuuhenkilö. Vaikutät vahvalta ja pärjäävältä ja hän on saanut luottaa sinulle huolet. Mutta. Minä tässä vanhana ja kaikenlaista kokeneena voin sanoa, että sillä ei ole mitään määrää, kuinka paljon läheiset voivat lastata kantamista ihmisen niskoille. Itse on päätettävä, että missä raja kulkee...

Auts! Todella ikävästi sanottu. Hän ei todennäköisesti ymmärrä minkälaista perhe-elämä on todellisuudessa. Mun mielestä taas kohtuutonta olettaa, että sä vastaat kaikesta ja mies vain liihottelee muualla eikä häntä kiinnosta kuunnella minkälaisissa oloissa sä joudut koko ajan olemaan ja mitä teidän perheessä tapahtuu.

Mä olen juuri miettinyt, että miten mä ratkaisen sen, kun talossa on kolme 12-16 vuotiasta ja draamaa riittää. Välillä tuntuu etten tee mitään muuta kuin ratko riitoja ja kuuntele kuinka en anna tarpeeksi rangaistuksia ja päästään aina muut helpommalla kuin juuri sillä hetkellä elämänsä kamaluutta valittavan teinin. Mulla on tosin mies kotona, mutta hän ei osaa suhtautua näihin teiniajan repiviin tunteiden purkauksiin. Hän itse menettää hermonsa, joten ollaan katsottu paremmaksi, että mä hoidan ne.

Miehen äiti nalkuttaa aina mulle, jos hänen poikansa ei käyttäydy haluamansa tavalla tai jos on jotain muuta sanottavaa. Mä taas kilttinä olen hiljaa ja valitan siitä taas miehelle.

Mun mielestä se on ihan luonnollista jakaa niin hyvät kuin pahatkin asiat puolisonsa kanssa.

Niin, niin kaikenlainen elämä kasaantuu, jos siitä ei pääse puhumaan ja purkamaan tuntojaan. Jokaisella on hyvä olla ihminen, joka vaikka vain kuuntelee ja osoittaa myötätuntoa. 

Välillä kuitenkin mietin, että onko meidänkin elämä lähinnä vain sitä, että mä puran miehelle mitä on taas tapahtunut ja kuinka pahalta se ja se on tuntunut ja miten rankkaa on tulla kotiin, kun 3 mukulaa alkaa heti kitisemään jostain asiasta. 

Kiitos numeroille 3 ja 4 kannustavista kommenteista! Pitänee varmaan sen verran selkiyttää, että mies vastaa arjesta mielellään ollessaan kotona. Hoitaa kaikki arkiaskareet ja minä saan rauhaa, lepoa ja rakkautta riittävästi. Ja silloin puhumme paljon kaikesta. Mies vain ei jaksa rankoilla työreissuillaan puhelimitse osallistua minun, lasten saatikka sukulaisten vaikeuksiin. Lähinnä kai minun jaksamiseen ja siihen, ettei mulla ole ollut aikaa tai voimia hankkia ystäviä lasten ja työn ohella. Omia sukulaisia minulla ei ole, mutta olen puhelimitse yhteyksissä mieheni sukulaisiin viikottaen. Asumme siis kaukana heistä. Ehkä pienoinen pettymys kaivertelee nyt, toivoin mieheni haluavan olla arjessamme mukana siellä kaukana.  Numero 3: En ole ihan nuori enää itsekään, neljäkymmentä tulee täyteen syksyllä. Lapset ovat iältään 10-16, 4 yhteensä. Raja ei ole vielä lähelläkään, mutta välillä epäilen omia arvojani: olisiko pitänyt panostaa enemmän ystävyyssuhteisiin. Jopa lasten, miehen ja työn kustannuksella? Ja jättää miehen suku ilman kuuntelijaa, vaikka he antoivat minulle paikan heidän sukuunsa (omaa kun ei ole)? Numero 4: Sinä vaikutat järkevältä ja mukavalta ihmiseltä! Lapset ovat rasittavia, vaikka rakkaita ovatkin. Teinit ja esiteinit jaksavat kiduttaa äitejä, eikö? Olisit varmasti mukavaa juttuseuraa!!! Pystyykö tätä kautta privaatisti jotenkin vaihtamaan yhteystietoja? 

Ymmärrän täysin miestäsi. Hällä on omat murheet siellä reissussa, todella vaikea on sopeutua siihen sinun mielentilaan ja tarinaan. Useinhan ne on sellaista tajunnanvirtaa, että sä puhut vaan. Ja oikeasti, lapset tappelee - mitä väliä? Aika turhaa alkaa tarinoimaan mitään kotiriitoja, ja varsinkin jos kerrot näitä usein. Mies haluaisi kuulla miten teillä menee, eikä tosiaan rueta terapeutiksi että voit kaiken valuttaa hänen eteensä.

Ihan samalla tavalla kuten ei minuakaan kiinnosta kuulla ystäväni tyhjänpäiväisiä ongelmia ja tarinoita työpaikan ärsyttävästä Irmasta, sillon kun näemme harvoin - vaan keskustella vastavuoroisesti ja toista kommentoiden ja kysellen. Jos sinä aloitat puhelun ja jatkat yksinpuhelua vartin omista ongelmistasi niin uskon että miestäsi jurppii. Toki ymmärrän että onhan kyseessä miehesikin perhe, mutta oikeat kuulumiset on eri asia kuin jotkin mitättömät tapahtumat.

Luin mielenkiinnolla kommenttisi numero 7 ja on mukavaa, että osaat asettua myös sen poissaolevan vanhemman asemaan. Kiitos kommentistasi, se oli opetus minulle. 

test

Mitä teet tuollaisella miehellä?

Mitä täällä valitat? Mee sinne terapiaan!!!