Onko jotenkin omituista jos lapsi ei käy eskarissa?

Meilläpäin (Helsingissä) osa lapsista on eskarissa seurakunnan kerhossa. Olen ajatellut sitä myös omille lapsilleni.

Hän sanoi ettei eskari ole mitenkään tarpeellinen.

Eihän eskeri ole mikään pakollinen. Mutta onko se nyt sitten kuitenkin tullut " pakolliseksi" vain siksi, että kaikki muutkin käyvät eskaria?

Kyllä se eskari valmentaa lasta tulevalle koulutielle. Viime syksynä taas kerran huomasi selkeästi ketkä ekaluokkalaisista oli ollut eskarissa ja ketkä ei.

Varmaan tasoittunut jo, eikä missään elintärkeässä. Korkeintaan eivät osaa ryysiä ja töniä yhtä hyvin...

Kun minua ihmetyttää se, että ennen lapset olivat kouluvalmiita ihan ilman eskaria. Eivätkä ne vaatimukset ole opetussuunnitelmissa tärkeimmiltä osiltaan mihinkään muuttuneet. Mutta silti nykyään ei kouluvalmiuksia voikaan saada kuin eskarissa. Miten se on mahdollista...

Ennen ei kukaan käynyt eskaria niinpä oltiin samalla viivalla kaikki. Miksi haluaisi lapselleen huonommat lähtöasetelmat kuin muilla on, vaikka sitten niiden kyynerpäiden takia.

Päiväkodeissahan annettiin eskariopetusta ennenkin.

No miten olisi vaikka siksi, että lapsi saisi viettää vielä lapsuutta ennen kouluikää. Siksi että muu perhe on kotona. Siksi että eskarissa ei opeteta mitään, mitä ei kotonakin normaalissa elämässä opi.

Olen ollut kahdessa eri luokassa koulunkäyntiavustajana. Molempina vuosian lapset, jotka eivät olleet eskarissa, erottuivat taidoiltaan ryhmästä. Ryhmätyöskentely ei sujunut, lukemisessa ja laskemisessa olivat selkeästi muuta ryhmää jäljessä, jopa siinä määrin, että opettaja otti kaikki nämä lapset tukiopetukseen, jotta saisivat muut kiinni ja ettei muiden tarvitsisi " odotella" kun toiset opettelevat toimimaan ryhmässä ja oppimaan kirjaimet.



Tasoitusta on tullut sen verran, että nyt kevätpuolella ryhmätyöskentely sujuu jo aika hyvin, ja melkein kaikki osaavat jo lukea. Sosiaaliset taidot ovat myös kehittyneet hieman. Silti monikaan heistä ei vieläkään oikein ymmärrä, mitä on olla osa ryhmää. Nämä lapset tuntuvat ajattelevan, että opettaja on ensisijaisesti heitä varten, ja osoittavat myös kiukkunsa, kun joutuvat jakamaan huomion.





Nämä ovat siisn minun kokemuksia ja mielipiteitä, ei siis mitään absoluuttista faktaa, jonka pitäisi päteä jokaisen ekaluokkalaisen elämässä.

osaa lukea ja kirjoittaa, harrastaa ryhmäliikuntaa, kotihoidossa...

Eron huomasi mm. siinä, että nämä eskarittomat lapset eivät haluneet jäädä kouluun ilman äitiä tai isää, heidän oli vaikeata sopeutua ryhmässä työskentelyyn, noudattamaan sääntöjä, ruokailussa vaikeuksia aterimien suhteen, ja kyllä sitä tönimistä löytyi enemmän näiden kotinuppujen taholta kun joka asiassa pitää saada olla tyyliin minä, minä ja odottaminen on tuntematon käsite. Ja kyllä jollain tavalla omatoimisuus pitäisi olla hallussa kun koulun aloittaa.

ahdistusta ja paineita sen takia. Olen kuullut tämän monen lapsen kohdalta ja äidit ovat huolissaan kun lapseen kohdistuu paineita ja odotuksia jo ennen kuin koulu ehtii edes alkaa. Eikö koulu ole se paikka missä opetetaan lukemaan ja laskemaan?

Lue uudestaan kirjoitukseni, tällä kertaa HUOLELLISESTI.

Vierailija:

osaa lukea ja kirjoittaa, harrastaa ryhmäliikuntaa, kotihoidossa...

Tuloksena oli se että lapsi piti viedä ja hakea ensimmäisen kouluvuoden ja oli ikävöivä ja vaikeuksia sopeutua koulutyöhön. Itkua.



Erillään olo äidistä ja kodista sai aikaan ahdistusta ja kouluhaluttomuutta. Poikkesi niin paljon ryhmästä että jotui kiusatuksi.



Tälläista ei ehkä tule ajatelleeksi vanhempana mutta toivon totisesti että ymmärtäisitte käyttää eskarimahdollisuuden lastenne hyväksi. Ilmainen kaiken lisäksi.