Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun oma elämä tympii? Kohtalotovereita?
31.01.2007 |
Mitä tehdä kun oma elämä on alkanut tympiä ylitse kaiken? Tuntuu, että vastoinkäymisiä olisi vaikka muille jakaa!
Ensinnäkin viime vuonna rakas sukulainen teki itsemurhan. Sitten on näitä lukuisia muita " pikkujuttuja" , jotka masentavat minua nyt: yksi lapsistani on paljastunut erityislapseksi, ehkä jopa lievästi kehitysvammaiseksi. Toiseksi oma ura menee päin pippuria, en oikein tiedä mitä jatkossa tekisin kun en tunnu omalla yritykselläni itseäni oikein pystyväni elättämään. Kolmanneksi miehelläkin on oman työnsä kanssa ongelmia, ja siksi toimentulomme on erittäin hataralla pohjalla! Rahaa ei ikinä ole riittävästi, riittää vain tarpeelliseen, ei muuhun.
Neljänneksi viihdyn erittäin huonosti nykyisessä talossamme ja asuinpaikallamme ja olisimme täältä kyllä muuttamassa pois mutta taloudellisen tilanteen ja ajanpuutteen yms. takia se on vaikeaa!!
Meillä on kolme lasta, joista nuorin on vasta 1½ v. Hän valvottaa vielä öitä, joten siksikin jaksaminen on tiukassa.
Mutta mistä jaksuja? En usko, että olen masentunut vaan vain uupunut kaikkeen. Kun tuntuu, ettei ole mitään kivaa odotettavissa, vain ongelmia (mm. tämän erityislapsen tutkimuksia on odotettavissa).
Tiedän, että oman ajan puutekin rassaa. Mun pitäisi välttämättä päästä vähän välillä pois ja saada harrastaa jotain, mutta sekin on vaikeaa kun miehellä usein iltatöitä eikä muita hoitajia juuri ole!
Onko muillakin näin vaikeaa?
Kommentit (9)
Teidän jutut pystyy halutessaan korjaamaan jos oikein kovasti yrittää mutta on asioita jotka on ja pysyy vaikka mitä tekisi...
Terv. Se joka pyörii samaa ympyrää, ilman ulospääsyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa todella tökerö viesti kolmoselta. Millähän tavalla lapsen sairaus ja suru läheisen kuolemasta ovat itse poistettavissa, " kun vain oikein kovasti yrittää" ?
Ainahan sitä jostain maailmankolkasta voi kaivaa jonkun ihmisen jolla menee vielä huonommin, mutta koita ymmärtää, että tietoisuus siitä EI POISTA OMIA ONGELMIA JA OMAA SURUA!!!
Kylläpä mulla kiehahtikin ap:n puolesta...
Aivan samanlainen tilanne päällä. Olen vaan yrittänyt selvitä päivän kerrallaan. Välillä on hyviäkin päiviä, mutta usein tuntuu että kaikki vaan kaatuu ja ei jaksa olla kiinnostunut elämästä.
Meillä kanssa vanhin lapsi ADHD-tutkimuksissa, keskimmäisellä kamala uhma. Ja pienin on myös 1 1/2- vuotias, joten tiedät varmaan ap, että on joka paikassa tonkimassa. Mies aika paljon pois kotoa ja molemmilla TOSI huono palkka, joten raha-asiatkin huolettavat.
Eli siis samoissa ongelmissa ryvetään.
Ja tiedän tosiaan, että monilla muilla voiolla ja on vaikeampaa ja suurempiakin murheita.
Totta on, että aina on maailmassa niitä joilla asiat ovat pahemminkin. Silti se ei lohduta tällä hetkellä...
Tiedän niin, että tarvitsisin jotain piristystä tähän arkeen mutta mitä? Kun ei oikein ole rahaakaan tehdä mitään ja sitten on se rajallinen aika... Tosiaan vaikeaa ehtiäkään mitään tehdä kun on kolme eri-ikäistä lasta. Pienin tosiaan tonkii jokaista paikkaa minkä ehtii ja tämä erityislapsi sitten taas on omalla tavallaan haastava:(. Mutta tämänkin kestäisi jos omassa elämässä olisi muut asiat kohdallaan: olisi kiva työpaikka tai edes kiva asunto.
Lisäksi kun tuntuu, että olen kaiken kanssa niin yksin. Mies nyt onneksi ymmärtää, mutta muita tukijoukkoja ei ole, ystävätkin asuvat kaukana. Vanhemmat mulla on, mutta eivät he ymmärrä minua, elävät vain omaa elämäänsä:((.
Voi vain toivoa, että asiat tästä alkaisivat mennä paremmin. Toivotaan, etteivät ne ainakaan pahempaan menisi!
Kamala kriisi mulla on ainakin päällä: tässä iässä (34v) pitäisi asiat olla jo hyvässä mallissa mutta mulla ne on kaikki (no ei nyt kaikki sentään)päin peetä. Itseäkään ei ole aikaa hoitaa eikä aikaa mietiskellä mitä haluaa.
Ap
talossa vikaa, tavarat hujan hajan, lapset kiukkuaa, uni jäänyt vähiin ja tuntuu että helpommalla pääsis ku muuttaisi jonnekin isompaan taloon jonne tavarat mahtuu hyvin jne.. ja sitten on päiviä jolloin kaikki onkin ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäin muutama kuukausi sitten yksin kahden pienen kanssa ja enimmän aikaa tuntuu, että elämästä on kaikki mielekkyys kadonnut - siis vaikka ero oli ainoa oikea ratkaisu ja liiton jatkaminen olisi ollut itsemurhaa.
Minusta on surullista, että jokaisen päivän päätteeksi tulee ajatelleeksi; tästäkin päivästä selvittiin. Kun voisi ajatella vaikka että olipa mukava päivä! Vaan ei, elämästä katosi ilo ja toivo - vaikka nimenomaan huonon liiton päätyttyä pitäisi voida iloita. Paradoksaalista...
Kun oikein itsesäälissä pyörin, olo muuttuu vieläkin huonommaksi koska tunnen sitten huonoa omaatuntoa siitä, että ihanat lapseni eivät riitä tuomaan tarpeeksi iloa tähän elämään. Ja kierre on valmis.
Tsemppiä vaan kaikille kohtalotovereille - oli teidän tilanne mikä tahansa :)
isäni itsemurha vei kuin pohjan elämältä. . Tuli tunne ettei mihinkään voi luottaa enää ja outo tyhjyys,pelko ja ahdistus lähes päivittäistä tuon järkyn ja yllättävän tapahtuman jälkeen ja tätä jatkunut jo vuosia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on erosta niin lyhyt aika että suret sitä varmasti jollain tasolla vielä. Kyllä se siitä kunhan aikaa kuluu! Aika parantaa varmasti nuo haavat!
Alue: Aihe vapaa
tuntuu siis, että liian monet isot asiat ovat elämässä pielessä: lapsen terveys, asuminen, työ, raha ja suru sukulaisen kuolemasta. Onneksi sentään terveys on tallella ja parisuhde jotenkin. Pelkään vain että ajan myötä tämä vaikuttaa parisuhteeseenkin!