Lue keskustelun säännöt.
Kehitys-/liikuntavammaiset ja katsomisen välttely
18.08.2015 |
En osaa valitettavasti suhtautua heihin kuin kehen tahansa muuhun. Jos näen kaukaa vammaisen, ajattelen "nyt en katso, ei tykkää tuijotuksesta" ja niinpä ohi kulkiessani tuijotan korostuneesti maata, vaikka tavallisesti ihminen huomioi ympäristöä katseellaan. Eilen viimeksi kävi näin. Ärsyttää kun ei pysty olemaan tavallisesti. Mietin huomaako vammaiset itse, että en huomioi heitä ohittaessani ollenkaan, jolloin korostan kuitenkin käyttäytymiselläni heidän erilaisuuttaan. Mitä ajatuksia teillä?
Kommentit (7)
Itse tuijotan aina vammaisia koska näyttävät mielenkiintoiselta ja saattavat olla muuten arvaamattomia niin pitää olla valmis väistämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla vähän sama ongelma, mut en nyt sentään maahan tuijota, mutta varmistan just sen, et en vahingossakaan tuijota, eli katso. Se vaan olis niiiin noloa.
Niin ja upeiden adonisten kohdalla on muuten sama juttu tekis mieli katsoa, mut kiini ei saa jäädä.
Vaikeimmin vammainen tuskin huomaa itse, mutta hänen seurassaan oleva henkilö kyllä huomaa. Lievemmin vammainenkin kyllä oppii tajuamaa miksi toiset käyttäytyvät kummasti hänen lähellään.
Varmaan ne antaa mielessään pointsit yrittämisestä.
Tuohan johtuu varmasti pitkälti siitä, että suurta osaa meistä on pienenä ojennettu minkä tahansa erilaisen ihmisen kohdalla että "Ei saa tuijottaa!" kun on lapsen uteliaisuudella katsellut ympärilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tuijotan ihan samanlailla kuin muitakin ihmisiä eli normaalisti. Tosin entisen poikaystäväni veli oli kehitysvammainen ja töissäni työskentelee kehitysvammaisia, joten itselläni on heihin semmoinen ns. "tuttu" suhde. Eivät aiheuta mitään erilaisia ajatuksia muihin ihmisiin verrattuna. Samanlaisia he ovat kuin me "normaalit", mutta ovat varustettuja pienellä omanlaisuudella.
Äiti, miks tuo mies mua tuijottaa?
Äiti, niin ei kai tehdä saa?